Kulunut vaalikausi on osoittanut, että sosiaaliturvan uudistamisella on todella kiire. Kohtaamme yhteiskuntana entistä enemmän ennakoimattomia kriisejä. Korona ja Ukrainan sota ova ...
Bella on keskisuomalainen, vihreä kansanedustaja. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa.
Bella on alunperin kotoisin Äänekosken maaseudulta. Hän tunnustautuukin olevansa männikkömetsien kasvatti. Lisäksi Bella on tunnettu pitsalla herkuttelija.
Minut valittiin keväällä 2019 kansanedustajaksi Keski-Suomesta. Kansanedustajana toimin osana Vihreää eduskuntaryhmää, joka on tällä hetkellä hallituksessa. Ison osan työstäni teen Perustuslaki- sekä Työelämä- ja tasa-arvovaliokuntien jäseninä. Niiden lisäksi tuuraan toisinaan Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsenenä.
Toimin myös mm. Kelan valtuutettuna, Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtajana ja monien eduskunnan sisäisten verkostojen jäsenenä. Näistän puheenjohdan eduskunnan Sateenkaariverkostoa ja Naisverkostoa. Olen myös Rauhankasvatusinstituutin (RKI) puheenjohtaja toista vuotta.
Kotiseudullani olen uuden hyvinvointialueen valtuutettu, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMKin puheenjohtaja.
Kulunut vaalikausi on osoittanut, että sosiaaliturvan uudistamisella on todella kiire. Kohtaamme yhteiskuntana entistä enemmän ennakoimattomia kriisejä. Korona ja Ukrainan sota ova ...
Mielenterveysongelmat ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeille. Jokainen mielenterveyden ongelmista työkyvyttömyyseläkkeelle joutunut on inhimillinen tragedia, mutta myös kansanta ...
Tulevaisuuden kilpailukyky varmistetaan ainoastaan vahvalla osaamisella ja laadukkaalla tutkimuksella. Business Finlandin viime vuonna tekemän kyselyn perusteella tutkimus-, kehity ...
Työelämämme tarvitsee lisää työntekijöitä jo olemassa oleviin työpaikkoihin sekä uusiin tulevaisuuden töihin. Opetus- ja kulttuuriministeriö on arvioinut, että Suomessa lähes puoli ...
Koulutus on Suomen tulevaisuuden keskeinen resurssi sekä inhimillisesti että taloudellisesti, ja toisen asteen koulutuksella on tässä keskeinen rooli. Oppimistulokset ovat kuitenki ...
Suomalaisten lasten oppimistulokset ovat laskeneet jo yli 20 vuoden ajan. Tämän suunnan kääntämiseksi koulutukseen on panostettava lisää rahaa. Esimerkiksi Ruotsissa lisäresurssit ...