Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Historian vääryydet on jo aika sovittaa

by Mielipidekirjoitus
Teksti on julkaistu alunperin mielipidekirjoituksena Keskisuomalaisessa 6.12.2020.

YK:n kansainvälinen vammaisten päivä (3.12.) kiinnitti vastikään huomiota valtioiden toimiin vammaisten oikeuksien toteutumisessa.

Suomella on vielä paljon tehtävää vammaisten oikeuksien toteutumiseksi. Ihmisoikeustyö tähtää monin tavoin parempaan tulevaisuuteen.

Historiassamme on tapahtunut käsittelyä vaativia ihmisoikeusloukkauksia. Osa loukkauksista on niin vakavia, että tarvitaan sovintoprosessi, jotta tapahtunut voidaan jollain tavalla sovittaa.

Tapahtumien lakaiseminen maton alle ei ratkaise tilannetta. Historiasta on opittava ja anteeksi on pyydettävä.

Erityisesti kuurojen ja viittomakielisten yhteisössä on viime vuosina keskusteltu historian vääryyksistä. Monella on kipeitä muistoja menneisyydestä. Ne koskettavat sekä kuuroja itseään että heidän lähimmäisiään.

Suomella on valitettavan synkkä historia rotuhygieniasta. Sen nimissä tehtiin muun muassa kuurojen pakkosterilisaatioita.

Lähihistoriamme sisältää muutakin vakavaa kuurojen syrjintää, kuten pakkoabortteja, puhumaan pakottamista, avioliittokieltoja ja fyysistä väkivaltaa.

Nämä ovat paitsi ihmisoikeusrikkomuksia, myös häpeätahra Suomelle. Monet kaipaavat anteeksipyyntöä, vaikka historiaa ei voi muuttaa.

Hallituksemme onkin käynnistänyt valtiollisen sovintoprosessin kuuroihin ja viittomakieliseen yhteisöön kohdistuneista oikeudenloukkauksista.

Valtiollinen sovintoprosessi alkaa tutkimuksella, joka selvittää kuurojen oikeuksien loukkauksia 1900-luvun alusta nykypäivään asti. Tutkimuksessa selvitetään, miten oikeudenloukkaukset ovat vaikuttaneet kuurojen ja viittomakielisten yhteisön yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan sekä ylläpitää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Sovintoprosessia jatketaan tulosten ja yhteisön näkemysten pohjalta.

On todella tärkeää, että vääryydet tuodaan laajasti päivänvaloon. Suomalaisten on aika oppia tuntemaan oma historiansa – ja vähemmistöjensä historia.

On todella tärkeää, että vääryydet tuodaan laajasti päivänvaloon. Suomalaisten on aika oppia tuntemaan oma historiansa – ja vähemmistöjensä historia.

Tilanteen järkyttävyyden keskellä täytyy muistaa, että syrjinnän lopettaminen on lopulta meidän vastuullamme. Meidän on tunnistettava kipukohtamme kaikkien vammaisten oikeuksien edistämisessä ja parannettava ne.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Vammaisten oikeuksista on huolehdittava

by Kolumni
Teksti on julkaostu alunperin Keskisuomalaisessa 13.6.2020.

Vaikka korona pysäyttikin yhteiskunnan monelta osin, on eräs asia, jossa emme saa koskaan pysähtyä: perus- ja ihmisoikeuksien edistäminen. Tuo tavoite on nyt kenties tärkeämpää kuin koskaan, sillä koronakriisi on ollut kaikkea muuta kuin yhdenvertainen. Pandemia on korostanut monia ongelmia eri ihmisryhmien oikeuksissa ja palveluissa.

Eräs erityinen huoli on noussut sekä vammaisjärjestöiltä että vammaisilta ihmisiltä ja heidän läheisiltään. Vammaisten tarve sosiaali- ja terveyspalveluille on usein jatkuvaa, minkä vuoksi koronakriisissä huolta herättää paitsi itse virus, myös palvelujen toimiminen poikkeustilanteessa.

Monet vammaiset tarvitsevatkin sairaanhoitopalvelujen lisäksi säännöllistä kuntoutusta. Molemmat uhkasivat hetkeksi keskeytyä, kun kiireetöntä hoitoa lykättiin ja kuntoutuspalveluita rajattiin ja keskeytettiin koronan takia.

Kuntoutuksen osalta tilanne saatiin joiltain osin korjattua nopeahkosti ja terveydenhuollossakin ollaan pääsemässä lähelle normaalia.

Jatkossa on valmistauduttava siihen, että kenenkään tarpeellinen hoito tai kuntoutus ei keskeydy epidemian vuoksi.

Jatkossa on valmistauduttava siihen, että kenenkään tarpeellinen hoito tai kuntoutus ei keskeydy epidemian vuoksi.

Kuntoutuksen lyhytkin keskeytyminen voi heikentää vammaisen toimintakykyä pitkäksi aikaa ja osoittautua myös hengenvaaralliseksi.

Kevään aikana nousikin monia kysymyksiä koronan vaatimasta hoidosta: onhan kaikkien tarvitsema hoito turvattu? Eihän ketään jätetä automaattisesti tehohoidon ulkopuolelle?

Vammaisuus tai toimintarajoite ei lähtökohtaisesti tarkoita koronan riskiryhmään kuulumista.

Vammaisella henkilöllä voi kuitenkin olla perussairaus tai muita tekijöitä, jotka lisäävät hänen riskiään saada vakava koronavirusinfektio. Vamma itsessään voi myös vaikeuttaa tiettyjä hoitomuotoja.

Vammaisuus ei saa itsessään olla hoidon rajauksen peruste.

Kehitysvammaisten tukiliiton mukaan yhden kunnan vammaispalvelupäällikkö oli esittänyt yksityisen palvelutuottajan asumisyksikölle pyynnön listata ne yksikön asukkaat, jotka eivät kestäisi tehohoitoa.

Myös vammaisjärjestö Kynnys ry on tiedottanut tapauksesta, jossa oli linjattu, ettei kukaan asumisyksikön asukkaista saisi tehohoitoa koronavirustaudin vuoksi.

Tämä on yksiselitteisesti väärin! Hoitolinjausten tekeminen kuuluu sairastunutta hoitaville terveydenhuollon ammattilaisille yksilöllistä tilannetta arvioiden.

Tärkeintä on muistaa, että Suomi on ratifioinut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen. Sopimuksen mukaisesti julkisen vallan on varmistettava vammaisten henkilöiden suojelu ja turvallisuus vaaratilanteissa. Tämä velvollisuus ei häviä pandemian vuoksi!

Vammaiset henkilöt ovat poikkeusoloissa erityisen haavoittuvaisessa asemassa myös muilta osin.

Kuntien vaikea taloustilanne voi vaikeuttaa vammaispalvelujen saatavuutta nopeastikin, jos henkilökuntaa lomautetaan – vaikka vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien tarpeen selvittämisessä on poikkeustilanteessakin noudatettava säädettyä määräaikaa.

Itse koronavirus luo palvelujen järjestämiseen myös omat haasteensa. Kuntien on nimittäin varmistettava, että omaishoidon tai henkilökohtaisen avun varassa olevien hoito ja apu jatkuvat, vaikka omaishoitaja, omaishoidettava, avustettava tai avustavat henkilöt sairastuisivat koronaan.

Toisaalta korona vaikuttaa myös monen lievemmin vammaisen elämään: kun työttömyys- ja lomautusaalto iskee Suomen yli, ovat vammaiset juuri niitä, joiden työllisyystilanne heikkenee entisestään.

Vammaiset nuoret kamppailevat nyt ikätovereitaan vieläkin enemmän itsenäistymiskysymysten parissa: pääsenkö opiskelemaan, jos yhä useampi hakeutuu nyt opintojen pariin? Saanko koskaan töitä, jos korona aiheuttaa pitkän laman?

Vammaisten osallisuus yhteiskunnassa ja työelämässä on yhä ajankohtaista, vaikka korona on kuormittanut äkillisesti ja perustavanlaatuisesti koko järjestelmäämme.