Bella_SMALL_8

Millaista hoivaa sinä haluat?

Artikkeli on julkaistu alun perin 6.11.2021 Keskisuomalaisessa.
Suomalaista poliittista keskustelua vanhenevasta väestöstä leimaa yksi ongelmallinen piirre: Puhumme vanhenemisesta usein kuin emme itse vanhenisi. Nyt on korkea aika puhua ikäihmisten hoivasta niin, että se koskettaa jokaista.

Haavoittuvista ryhmistä ei pidä puhua kuin ne olisivat jokin irrallinen, oma osansa politiikkaa. Eivät ne ole – ja ikäihmisten hoiva on tästä hyvä esimerkki.

Tulevat aluevaalit antavat meille erinomaisen mahdollisuuden tarkastella millaista on laadukas apu, hoiva ja hoito  – myös pidemmällä aikavälillä. Vanhuspalvelut siirtyvät sote-uudistuksen myötä muiden sosiaalipalvelujen mukana hyvinvointialueille.

Hyvinvointivaltiossa kaikki palvelut turvaavat ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Ikäihmisten kohdalla Suomessa on ongelmia erityisesti itsemääräämisoikeuden toteutumisessa. 

Jokainen meistä toivoo, että hoivan tarpeesta huolimatta voimme määrittää omaa elämäämme ja että meitä kuullaan meitä koskevassa päätöksenteossa. Tähän meillä on oikeus.

Viime vuosina on keskusteltu paljon pätevän hoivahenkilöstön riittävyydestä. 

Laadukas hoiva ja ikäihmisten ihmisoikeudet eivät toteudu ilman hyvinvoivia työntekijöitä.

Meidän kaikkien kannattaa kiinnostua tästä nyt, sillä ratkomme tällä hetkellä vuosikymmeniksi eteenpäin hoivatyön houkuttelevuutta.

Hallituksen toteuttama vanhuspalveluiden sitova henkilöstömitoitus on yksi askel kohti laadukkaampaa hoivaa. Vuosi sitten lokakuussa astui voimaan 0,5:n henkilöstömäärä. Mitoitus nousee portaittain niin, että vuonna 2023 pääsemme tavoitteeseen eli 0,7:ään.

Henkilöstömitoitus on ei kuitenkaan yksin riitä. Tällä hetkellä hoivatyöntekijät painivat epäinhimillisen kiireen kanssa, eikä ihmisten kohtaamiseen tahdo jäädä aikaa tehokkuusvaatimuksien takia. Moni työntekijä kokeekin olevansa jatkuvassa eettisessä ristipaineessa. Loputon kiire uuvuttaa ja myös johtamisessa olisi korjaamisen varaa.

Ongelmana on, että tällaisen tilanteen myötä meillä ei ole kohta halukkaita tekijöitä mitoituksesta huolimatta. 

Meidän on ryhdyttävä toimiin, mikäli haluamme inhimillisen vanhuuden – aikanaan myös itsellemme. Tarvitsemme paitsi taloudellisia panostuksia, myös työkulttuurin muutosta.

Hoivatyöntekijöiden palkkauksessa on kosolti parannettavaa. Ikärakenteen muuttuessa kaikkien on otettava vastuuta hoivan toteutumisesta. Mikäli ajattelemme, että hoiva on vain ”naisten asia” tai ratkeaa työperäisellä maahanmuutolla, jätämme ratkomatta keskeisiä hoivaamme liittyviä kysymyksiä. 

Yhteiskunnan tehokkuusvaatimukset valuvat hoivaan. Ajatus tehdasmaisesta tehokkuudesta asettaa kohtuuttomia tavoitteita hoivan organisoinnille ja tämä näkyy myös johtamisessa. Sitova mitoituskaan ei auta, jos koko hoivaorganisaatio on viritetty äärimmilleen niin, että jonkun sairastuminen heilauttaa koko systeemiä. Pelivaraa on oltava.

Jos tilanne ei muutu, työntekijöiden kiire vaikuttaa hoidon laatuun jatkossakin. Päivän ainut ihmiskontakti voi olla vain lyhyt muutaman minuutin piipahdus. Lääkkeet, ruoka, pesu. Siinä se. 

Voimme unohtaa, että meiltä ehditään kysyä toiveitamme, jos aikaa kommunikaatiolle ei ole. Siksi hoivan tulee olla vuorovaikutteista, ei vain suoritus. Muutoin vaarana on, että yksilöiden tarpeet jäävät vaille riittävää huomiota.

Tämä näkyy jo nyt palveluissamme, joissa erityisryhmien hoivassa törmätään seinään: Mikäli ikäihminen on masentunut, käyttää päihteitä tai on vammainen, yhteiskunnallamme ei ole useinkaan tarjota soveltuvaa palvelua. Oikeus saada tarpeen mukaisia palveluita koskee kuitenkin kaikkia.

Laadukas hoiva on hyvinvointivaltion ydintä. Meidän onkin otettava hyvästä vanhuudesta entistä enemmän vastuuta yhdessä. Meillä on osaavaa henkilökuntaa, kunhan osaisimme arvostaa heitä riittävästi ja tarjota toimivat työolosuhteet.

Oikeuden hyvään vanhuuteen luulisi toimivan hyvänä motivaattorina meille kaikille. Mikäli tämä ei kuitenkaan kaikkia motivoi tarpeeksi, muistuttaisin, että kukaan meistä ei ole ikuisesti nuori. Palvelujen kuntoon laittaminen palvelee meidän kaikkien etua.

Bella_SMALL_5

Pätevä tiede vaatii kunnon koulutusjärjestelmän

Artikkeli on julkaistu alun perin 28.8.2021 Keskisuomalaisessa.
Viime päivinä on keskusteltu paljon tutkimuksen rahoituksesta. Eikä suotta.

Tutkittuun tietoon pitäisi nyt satsata enemmän kuin koskaan. 

Tarvitsemme tutkimusta kipeästi ilmastokriisin ratkaisemiseen. Tulevia pandemioita torjutaan juuri tutkimuksen avulla. Moni aivan arkinen asia tai keksintö nojaa alun perin perustutkimukseen. Uusia innovaatioita ei löydy ilman pitkäjänteistä panostusta perustason tietämykseen.

Keskustelujen erityisenä huolena on ollut Suomen Akatemian rahoitus. Pian alkavassa kehysriihessä esityksenä on, Suomen Akatemialta leikattaisiin 40 miljoonan euroa. Tällä olisi suora vaikutus siihen, voiko Suomen Akatemia myöntää tutkimusrahoitusta useammaksi vuodeksi.

Leikkauksesta ei kuitenkaan ole vielä tehty hallituksen päätöstä, eikä Vihreät ole tällaiseen sitoutunut. Vihreiden selvä tavoite on neuvotteluissa, että hallituksen budjettiriihessä Suomen Akatemian myöntövaltuudet saadaan palautettua kuluvan vuoden tasolle. Tämä tarkoittaa niihin noin 40 miljoonan euron lisäystä.

On kuitenkin totta, että vaikka tämän vuoden osalta tilanne saataisiin turvattua, on ensi vuonna edessä hallituksessa alustavasti sovittu 35 miljoonan euron leikkaus tieteeseen. Rehellisyyden nimissä päätös oli huono ja se olisi pitänyt kyetä estämään. Asiasta keskustellaan tarkemmin ensi vuonna ja toivottavasti tuolloin löytyisi keino kumota se.

Suomen Akatemian kokonaistilanne on siis epävarma. Taustalla on Veikkaus-voittovarojen pienentyminen. Se vaikuttaa suoraan Suomen Akatemian rahoitukseen, mutta myös monen muun instituution ja järjestön rahoitukseen. Hallituksen onkin määrä sopia tämän vuoden loppuun mennessä uudesta rahoitusmallista. 

Lukuisat suomalaiset toimijat ansaitsevat selvyyttä tilanteeseen. Siksi hallituksen sovulla uudesta rahoitusmallista Veikkauksen varojen tilalle on kiire. Rahoituksen siirtämistä yleisiin budjettivaroihin tulee harkita vakavasti. Ratkaisun pitää olla kestävä ja rahoituksen on oltava kaikille toimijoille ennakoitavaa.

Suomen Akatemian tämän hetkinen tilanne onkin vain yksi – vaikkakin olennainen – palanen kokonaisuudessa. Hallitusohjelmassa on sitouduttu tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen tason nostamiseen kohti neljää prosenttia bruttokansantuotteesta. Tuota kohti meidän on kuljettava pitkäjänteisesti, jos aiomme pärjätä globaalissa maailmassa ja olla vihreän siirtymän edelläkävijöitä.

Työtä vaaditaan paljon, jos mielimme tutkimusmaailman huipulle. Tutkimuksen pohjaa on nakerrettu jo pidemmän aikaa. Laadukas tutkimus nimittäin vaatii laadukasta koulutusjärjestelmää – varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin.

Iso ongelma on, että koulutuksesta oli leikattu useilla vaalikausilla – kaikkien puolueiden toimesta. Edellisellä hallituskaudella tilanne kuitenkin paheni merkittävästi, kun koulutuksesta leikattiin miljardi euroa. Hallituksella on nyt iso työ paikata edes viimeisimmät leikkaukset.

Koemmekin nahoissamme leikkauksien lyhyen että pitkän aikavälin vaikutukset. Tarvitsemme isoja ja pysyviä panostuksia perusopetukseen, jotta pystymme vastaamaan oppilaiden kasvaneeseen tuen tarpeeseen. Amiksiin tarvitaan lisää opettajia. Varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja on pienennettävä, mutta se ei onnistu mikäli emme saa ratkottua alaa vaivaavaa henkilöstöpulaa.

Kelkan kääntämisessä kestää tovi, eikä vallitseva koronatilanne ainakaan helpota asiaa. Paljon on kuitenkin tehty.

Tällä kaudella on päätetty merkittävistä avustuksista kaikille koulutusasteille koronakriisin ja etäopetuksen vaikutusten paikkaamiseen. Hallitus on ollut muutoinkin ahkera koulutuksen ja tutkimuksen puolustamisessa ja aiempien leikkausten paikkaamisessa. 

Käytännössä koulutuksen ja tutkimuksen pysyvään rahoitukseen on päätetty korotuksista jo 600 miljoonan euron edestä. Tämän lisäksi hallitus on tänä sekä viime vuonna kasvattanut määräaikaista rahoitusta noin 500 miljoonalla eurolla molempina vuosina.

On meidän tehtävämme varmistaa, että suunta pysyy sellaisena – vähenivät Veikkaus-varat tai eivät.

Bella_SMALL_11

Rasismi vähenee vain rakenteita muuttaen

Artikkeli on julkaistu alun perin 20.3.2021 Keskisuomalaisessa.
Vietämme nyt rasisminvastaista viikkoa. Siksi pyydänkin sinua tekemään pienen ajatusleikin. 

Istu alas ja mieti tovi, jos sinulta udeltaisiin säännöllisesti – joskus jopa päivittäin – henkilökohtaisia asioita mitä erilaisimmissa tilanteissa: Lääkärissä, työhaastattelussa, ihan kauppareissullakin sinulta kyseltäisiin taustastasi, vanhemmistasi tai vaikkapa kielitaidostasi. Ihmiset tekisivät mitä omituisimpia oletuksia ihonvärisi ja nimesi perusteella, tuntematta sinua lainkaan.

Sen jälkeen pohdi, että jokainen tällainen tilanne olisi myös riski. Periaatteessa et voi tietää, milloin päädytkin tilanteeseen, jossa koet rasistista häirintää tai jopa väkivallan uhkaa. Toisinaan erilaiset rasistiset huutelut tulevat aivan puun takaa – myös lapsille.

Muun muassa tällaista on arkipäiväinen rasismi. Kuulostaa kuluttavalta pidemmän päälle, vai mitä? Kukaan ei jaksa, jos jatkuvasti kysytään tavalla tai toisella, miksi sinä olet täällä.

Toistuvan rasismin vaikutukset jaksamiseen ja mielenterveyteen voivat olla vakavia, tutkitustikin. Ilmiö tunnetaan nimellä vähemmistöstressi.

Toistuvat kokemukset rasismista voivat johtaa jopa post-traumaattiseen stressihäiriöön. Oireet ovat samankaltaisia kuin monen tuntemassa sotatraumassa: häpeää, ahdistusta, itsesyytöksiä, masennusta. 

Kun ympäristö näkee ihmisen jatkuvasti jollain tavalla vääränlaisena, poikkeavana sekä riittämättömänä, alkaa ihminen itsekin vähitellen uskoa huonommuuteensa.

Rasistiset kommentit ja väkivallan uhka, joita rodullistetut suomalaiset kokevat julkisissa tiloissa, ovat toisaalta vain jäävuoren huippu. 

Suomessa miellämme rasismin usein lähinnä näkisi ”henkilökohtaisiksi” ja ulospäin yksittäisiksi näyttäytyviksi hyökkäyksiksi. Oikeasti rasismi on läpileikkaavaa: Se näkyy tahattomina, arkisina mikroaggressioina (henkilökohtaiset utelut, joita kuvailin alussa), mutta myös rakenteissa tapahtuvana rasismina, kuten työllistymisen vaikeuksina.

Tiedämme, että Suomessa on vaikea päästä edes työhaastatteluun, mikäli nimi ei satu olemaan suomenkielinen. Jätämme valtavasti käyttämättä jo nyt rodullistettujen ihmisten potentiaalia – ja samaan aikaan toivomme työperäisestä maahanmuutosta ratkaisua huoltovajeeseen. Yhtälö ei yksinkertaisesti toimi, ellemme pääse eroon rakenteellisesta rasismista.

Tilanteen purkamiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että rasismi ei ole mikään uusi ilmiö Suomessa. Meilläkin on varsin rasistinen historia. Siitä huolimatta, että pidämme usein itseämme mallikelpoisina.

Romaanien ja saamelaisten syrjintä ovat klassikkoesimerkkejä suomalaisesta rasismista. 

Saamelaisten pakkoassimilaation myötä heiltä haluttiin viedä kieli ja kulttuuri. Perheitä erotettiin ja perinteisten elinkeinojen harjoitusta vaikeutetaan yhä tänäkin päivänä. Vaikka monet historian hävettävät käytännöt on poistettu laista, syrjii Suomi edelleen saamelaisia myös lainsäädännön tasolla. 

Jotta pääsemme eteenpäin, meidän on tunnustettava, että yhteiskuntamme toimii yhä sillä oletuksella, että valkoihoisuus, heteroseksuaalisuus ja vammattomuus ovat lähtökohtia. Niistä tavalla tai toisella eroaminen uhkaa pahimmillaan syöstä ihmisiä masennukseen ja syrjäytymiseen. Tämä ei ole ihmisten vika, vaan yhteiskunnan.

Viime vuosien somekeskustelussa on ollut mahtava nähdä, kuinka rodullistetut eivät enää pelkää käyttää ääntään. Aivan lähiviikkoina muun muassa räppäri Yeboyah nosti suomiräppiä koskevan keskustelun aivan uudelle tasolle – koko genre ryhtyi pohtimaan kulttuurista omimista syvemmin.

Samaan aikaan on tärkeä muistaa, että rasisminvastaista työtä ei voi jättää vähemmistöihin harteille. Emme voi vaatia, eikä olettaa, että vähemmistöjen edustajat jaksavat uudelleen ja uudelleen puida julkisuudessa traumaattisia, rasistisia kokemuksiaan.

Maailma muuttuu vain niin, että enemmistö muuttaa rakenteita: Sen tehtävä on  tunnistaa ja purkaa normeja ja rakenteita, jotka estävät rodullistettujen ihmisten yhdenvertaisuuden yhteiskunnassa.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Aloita uusi vuosi armollisesti

Teksti on alunperin julkaistu Sisä-Suomen lehdessä 12.1.2020.

Uusi vuosi ja uudet lupaukset. Tunnustan olevani juuri se tapaus, joka uuden vuoden kynnyksellä tekee milloin mitäkin lupauksia. Yleisin lupaukseni on klassikko: kuntosalijäsenyyden hankkiminen ja tottakai elämäni kuntoon pääseminen!

En ole ainut. Ihmiset ympäri maailmaa muodostavat isoja odotuksia vuoden vaihteelle. Me suomalaiset emme ole tästä poikkeus. Tänä vuonna urheilen, matkustelen, olen tehokkaampi töissä, vietän enemmän aikaa perheen kanssa ja lopetan tupakoinnin. Kuulostaako tutulta lupauksilta?

Uuden vuoden kynnys on looginen paikka pohtia kulunutta vuotta ja hyvä hetki aloittaa uutta – ja siksi uudenvuodenlupaukset ovat suosittuja. Monesti lataamme tulevaan vuoteen niin isoja toiveita ja lupauksia, että niiden täyttäminen käy vaikeaksi. Uudenvuodenlupauksiin liittyykin monesti myös pettymyksiä, jos suunnitelmat eivät menekään niin kuin aluksi toivoi.

Tiukkojen lupausten sijaan vuoden alussa olisikin hyvä pohtia, elääkö omien arvojensa mukaista elämää. Jos elämä tuntuu olevan yhtä juoksemista niin töissä kuin vapaa-ajalla, on pysähtymisen paikka. Itseltään voi kysyä, miten voisit parantaa omaa hyvinvointia ja liittyykö niihin muutoksia joihin voisi itse vaikuttaa? Monesti kyse on niistä pienistä asioita arjessa, jotka tekevät sinut onnelliseksi – isojen tavoitteiden sijaan.

Ja toisaalta on hyvä muistaa myös se, että elämäsi saattaa olla hyvää juuri sellaisena mitä se jo on. Ei kenenkään tarvitse tehdä tavoitteita tai suunnitella muutoksia elämäänsä vain siksi, että vuosi vaihtuu.

Eduskunta on parhaillaan istuntotauolla ja on sitä vielä muutaman viikon. Tänä aikana minulla on ollut pitkästä aikaa mahdollisuus levätä ja nukkua kunnolla. Ladata akkuja tulevaa kevättä varten.

Olen ennättänyt myös pitkästä aikaan rauhassa pohtia ja miettiä elämääni. Hämmästyksekseni huomasin, että vaikka olin tehnyt koko viime vuoden enemmän töitä kuin koskaan, en ole tyytyväinen. Ajatuksissani pyöri sen ympärillä, että olisi pitänyt tehdä vielä enemmän töitä, olla entistä tehokkaampi ja saavuttaa enemmän.

Vaatisinko kuitenkaan keneltäkään muulta tuota samaa, jota vaadin itseltäni? En.

Vaatisinko kuitenkaan keneltäkään muulta tuota samaa, jota vaadin itseltäni? En.

Armollisuus tai siis siinä harjaantuminen tulee olemaan tulevan vuoden ainoa lupaukseni. Armollisuus muita kohtaan, mutta erityisesti itseäni kohtaan. Hyvinvointia on paljon helpompi rakentaa, kun kuuntelee kehon ja mielen tarpeitaan, tekee itselleen sopivia valintoja ja on armollinen itselleen.

Armollisuus vaatii minulta oman ajatusmaailman muuttamista. Olenkin uuden oppimisen äärellä, joka lähtee siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että minä riitän tällaisena kuin olen. Riittää, että teen parhaani. Helpommin sanottu kun sisäistetty.

Matka on kuitenkin aloitettu. Tule mukaan. Aloita uusi vuosi armollisesti.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Demokratia ei ole itsestäänselvyys

Teksti on alunperin julkaistu Keskisuomalaisessa 8.1.2020.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on jo pitkään kiistänyt hävinneensä vaalit – voitto kuulemma varastettiin häneltä. Sama loruilu jatkui myös keskiviikkona, kun Trump kertoi tuhansille kannattajilleen, ettei hyväksy vaalitulosta. Tämän lisäksi hän lietsoi kannattajiaan marssimaan kongressitalolle ja käyttäytymään ”villisti”.

Ja mitä tapahtuikaan. Trumpin kannattajat lopulta tunkeutuivat kongressin sisälle kesken äänestysten, joissa Joe Bidenin voittoa oltiin vahvistamassa. Ainakin neljä ihmistä kuoli.

Seurasin tilannetta livenä eri medioiden kautta. Sydämessäni kohtasivat samaan aikaan sekä epäusko että ahdistus näkemästäni. Varsinkin katsoessani livekuvaa siitä, kuinka edustajainhuoneessa olevat kansanedustajat suojautuivat istuinpaikkojensa taakse, kun tunkeutujat hakkasivat salin ovea ja pyrkivät väkivalloin sisään.

Ensimmäinen ajatukseni tilanteesta oli kysymys, miten tämä oli mahdollista. Varsinkin maassa, jossa poliisi on käyttänyt estoitta voimakeinoja ja monesti ilman vakavia seuraamuksia. Turvatoimet olivat ainakin pettäneet.

Toisekseen ajatukseni pyörivät siinä, miten tähän on tultu.

Muistan vieläkin vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidenttivaalien tilaisuuden, jossa Trump pilkkasi kehitysvammaista toimittajaa. Ajattelin, että kyllähän tällainen öykkäri saa lähtöpassit heti kättelyssä. Olin valitettavasti väärässä.

Tapahtumat kongressirakennuksessa ovat todiste salaliittoteorioiden voimasta ja lopulta demokratian hauraudesta.

Seurasi useita samanlaisia kierroksia. Trump sanoi jotain järkyttävää, kuten uhkasi väkivallalla toimittajaa tai puhui jotain äärettömän sopimatonta tai ihmisarvoa loukkaavaa. Kai jo nyt jokin rima on alitettu – tämän on oltava jo liikaa?

Väärässä jälleen. Trump voitti vaalit ja hänestä tuli Yhdysvaltain 45. presidentti.

Trumpin presidenttikauden edetessä ymmärsin, että ei ole olemassa enää ”rimaa” mitä voisi edes alittaa – tai koko käsite oli saanut uudenlaisen merkityksen. Republikaanit ovat katsoneet läpi sormien Trumpin öykkärimäistä käyttäytymistä koko tämän presidenttikauden ajan.

Keskiviikkona tapahtumat kongressirakennuksessa ovat todiste salaliittoteorioiden voimasta ja lopulta demokratian hauraudesta. Yhdysvalloissa on iso joukko eri todellisuuksissa eläviä ihmisiä, joista osa ei luota enää instituutioihin: Ei oikeusjärjestelmään, valtamedioihin tai muihin kuin oman ideologiansa edustamiin ihmisiin.

Kyse ei ole vain Trumpin kannattajista, jotka valtasivat kongressin. Väkivaltaisen valtauksenkin jälkeen toistasataa republikaanien kongressiedustajaa äänesti vaalituloksen mitätöimisen puolesta. Mitähän heillä on mahtanut päässä liikkua?

Toki on hyvä muistaa, että jo Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmä johtaa itsessään vastakkainasetteluun. Presidentinvaalit ovat kuitenkin paljastaneet maan kahtiajaon vielä luultuakin syvemmäksi.

Voisiko jotain keskiviikon tapaista tapahtua meillä Suomessa? Kaukaiselta se omiin korviin vielä kuulostaa, mutta niin toki kuulosti myös ajatus Yhdysvaltojen osalta ennen tapahtunutta.

Jos tästä kaikesta on hyvä jotain ymmärtää niin se, ettei demokratiaa tule pitää itsestäänselvyytenä.

Ja emme me täällä Suomessa lintukodossa elä. Oma huoleni kääntyy viime vuosina lisääntyneeseen trumpismiin.

Vuonna 2019 kesäkuussa Jussi Halla-aho vastasi Outi Alasen Twitterissä esittämään kysymykseen: ”Diggaatko sä Jussi Trumppia? Onko hän sun mielestä hyvä presidentti?”

”Diggaan ja on. Trump on parasta mitä Yhdysvalloille ja länsimaailmalle on tapahtunut pitkään aikaan”, Halla-aho vastasi.

Ajattelin, että viimeistään nyt nähtyjen tapahtumien jälkeen perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-ahokin irtisanoutuu selväsanaisesti ’trumpismista’. Väärässä olin jälleen.

Sen sijaan hän sanoi, ettei olisi ”liian huolissaan” keskiviikon tapahtumista. Ainakin 4 ihmistä on kuollut mielenosoittajien kongressin valtauksen seurauksena, mutta Halla-aho ei olisi liian huolissaan…

On täysin selvää, että Trumpin tapa tehdä politiikkaa on osaltaan levottomuuksien taustalla.

Selvää on myös se, että demokratia on hauras. Demokratia vaatii jatkuvaa sitoutumista ja vaalimista. Jos emme sitä yhdessä puolusta, voimme sen myös yllättävän nopeasti menettää.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Myös Suomella on peiliin katsomisen paikka

Teksti julkaistu alunperin Sisä-Suomen Lehdessä.

Erilaiset kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat aivan keskeisessä asemassa, kun teemme eduskunnassa töitä. Ne määrittelevät perustuslain lisäksi politiikkaamme.

Kaikessa päätöksenteossa tuleekin noudattaa ihmisoikeussopimuksia puoluekannasta riippumatta. Ne edustavat yhteisesti tunnustetua, vankinta arvopohjaamme.

Yksi näistä sopimuksista on YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien yleissopimus (TSS-sopimus). Näihin niin kutsuttuihin TSS-oikeuksiin kuuluvat muun muassa oikeus riittävään sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon, koulutukseen ja terveellisiin työolosuhteisiin. 

Samat oikeudet ovat hyvinvointivaltiomme perusta – ne ovatkin ihmisarvoisen elämän kannalta perustavanlaatuisia.

Suomen valtio raportoi säännöllisesti omasta toiminnastaan YK:n alaiselle TSS-oikeuksien komitealle. Myös aktiivinen kansalaisyhteiskuntamme arvioi valtion toimintaa ja välittää tiedon komitealle. Suomen tuorein raportti TSS-oikeuksista on huhtikuulta 2020. Järjestökenttä julkaisi oikeuksien toteutumisesta varjoraportin nyt syyskuussa.

Varjoraportin mukaan Suomella on yhä peiliin katsomisen paikka. Pidämme monia asioita helposti itsestäänselvyyksinä hyvinvointivaltiossa. Meillä on kuitenkin useita pitkään jatkuneita ihmisoikeusongelmia, joista Suomi on myös saanut toistuvia suosituksia. 

Komitea on jo aiemmin nostanut esiin muun muassa Suomen sosiaaliturvan tason riittämättömyyden. Lisäksi Suomea on kehotettu vahvistamaan syrjinnänvastaista lainsäädäntöä ja parantamaan työelämän tasa-arvoa. Myös terveydenhuollon resurssit sekä terveyspalvelujen saavutettavuus ovat olleet syynissä.

Lähtökohtainen ongelma näyttää olevan, ettemme aina tunnista terveyttä, toimeentuloa ja vaikkapa ikäihmisten hoivaa ihmisoikeuksiksi.

Näihin samoihin asioihin varjoraportti tarttuu edelleen. Lähtökohtainen ongelma näyttää olevan, ettemme aina tunnista terveyttä, toimeentuloa ja vaikkapa ikäihmisten hoivaa ihmisoikeuksiksi.

Toimia tarvitaan kaikilla tasoilla: Lainsäädännön parantamisen ja riittävän budjetoinnin lisäksi myös kunnissa tarvitaan lisää ihmisoikeusosaamista. Lastensuojelu on tästä hyvä esimerkki. Paikan päällä kunnissa tarvitaan riittävä ja pätevä henkilöstö oikeuksien toteutumiseksi, mutta lisäksi tarvitsemme sijaishuollon valvonnan tehostamista kansallisesti yhtenäisen ohjaus- ja valvontamallin avulla.

Korona on osaltaan eriarvoistanut ihmisten taloudellista ja sosiaalista tilannetta. Siksi hallitus onkin tarttunut toimeen entistä hanakammin: Viimeisimpänä hallitus on esittänyt 75 euron lisää kaikille toimeentulotukea saaville henkilöille loppuvuoden ajaksi. Lisäksi hallitus pienensi vastikään sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuja ja laski niiden maksukattoa.

Toisaalta tällä vaalikaudella on käynnissä useita isoja eriarvoisuutta vähentäviä rakenneuudistuksia, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sosiaaliturvan uudistukset. Näillä on iso merkitys, miten ihmisten oikeudet toteutuvat pitkällä aikavälillä.

Kaikkein keskeisintä on ymmärtää, että ihmisoikeudet turvataan arjessa. Esimerkiksi ensi kevään kuntavaalit vaikuttavat meidän kaikkien taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä koulutuksen kehitykseen.

Tehtävää riittää vielä vuosiksi. On loppujen lopuksi meidän kaikkien yhteinen asiamme, miten esimerkiksi ikäihmisten hoiva tai lasten yhdenvertainen varhaiskasvatus onnistuvat.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Kulttuurin nälkämme ei riipu koronasta

Teksti on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa 31.10.2020.

Koronapandemia on hiljentänyt valtaosan keikaikoista, konserteista, festareista, teatteriesityksistä ja urheilutapahtumista, enkä voi olla miettimättä tilanteen vaikeutta – ja haikeutta.

Korona on luonut lähes mahdottomat olosuhteet tapahtuman järjestäjille, mutta myös tyhjän aukon arkeen niille, joille kulttuuririennot ovat olleet iso osa omaa hyvinvointia. Esimerkiksi Jyväskylään aikoinaan muuttaessani oli Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksellä Jelmulla tärkeä rooli uuteen kaupunkiin kotiutumisessa.

Selvisimme kesällä hiukan löysemmillä rajoituksilla, mutta siitä huolimatta pandemia on joko supistanut tai peruuttanut tapahtumat. Yleisötilaisuuksien tiukemmat rajoitukset jatkuivat jälleen nyt syksyllä, ja yleisön paluu rajoitusten aikoinaan lievennyttyä voi kestää pitkään.

Välttämättömät rajoitustoimet ovat vieneet toimeentulon monilta. Tapahtuma- ja kulttuurialan taloudelliset menetykset ovatkin monilta osin isommat kuin ensiajattelemalla osaisikaan miettiä: Tapahtumien parissa toimii noin 3 200 yritystä ja niissä työskentelee vakituisesti 20 000 ja tilapäisesti jopa 175 000 ihmistä.

Kyse ei ole laisinkaan pienistä summista, sillä tapahtumateollisuuden yhteenlaskettu arvo on 2,35 miljardia euroa. Pelkästään ammattimaisten freelance-muusikkojen tulonmenetykset arvioitiin huhti–elokuussa noin 44 miljoonaksi euroksi apurahojen ja työttömyysturvan vaikutukset huomioiden.

Koronan vuoksi tapahtuma-alan kokonaisarvosta uhkaa tämän vuoden aikana kadota jopa 1,5 miljardia euroa. Se tarkoittaa montaa työnsä menettänyttä: alalla on lomautettu lähes 9 000 työntekijää ja arvioiden mukaan jopa 136 000 tilapäistyöntekijää on jäänyt kokonaan työllistämättä.

Tarvitsemme musiikkia, tanssia ja teatteria kannattelemaan meitä henkisesti raskaan ajan yli.

Ennen koronaa tapahtumateollisuuden kasvu oli voimakasta. Tapahtumien merkitys ihmisille on lisääntynyt viime vuosina, kun kulutus on painottunut enemmän ja enemmän aineettomiin elämyksiin. Tämä on ollut maailmanlaajuinen kehityssuunta, jossa olemme toistaiseksi pysyneet mukana.

Kultuurilla, esittävillä taiteilla ja urheilulla on itseisarvonsa: Niissä piilee yhteiskunnan sielu. Ne saavat meidät tekemään yhdessä isoja ponnistuksia ja niillä on merkittävä rooli ihmisten identiteettien sekä hyvinvoinnin rakentumisessa. Tarvitsemme musiikkia, tanssia, teatteria ja urheilua kannattelemaan meitä henkisesti raskaan ajan yli.

Kulttuuriin ja urheiluun investoiminen kannattaa siis nyt, jos koskaan. Vaikeasta tilanteesta huolimatta alan investointeja ei tule pysäyttää, vaan meidän tulee katsoa tilannetta pidemmälle tulevaisuuteen.

Keski-Suomen ja varsinkin Jyväskylän näkökulmasta on erittäin tärkeää, että Alvar Aalto -museon ja AaltoAlvarin peruskorjaukset käynnistyvät. Lisäksi Jyväskylän kaupungin investointiohjelmassa näkyvät tulevina vuosina pitkään odotetut Lyseon ja kaupunginteatterin peruskorjaukset. Myös Jyväskylän sydän – Taiteen ja kulttuurin keskus-hanketta tulee edelleen edistää, Hippos-hanketta unohtamatta.

Toisaalta tapahtuma-ala tarvitsee investointien lisäksi valtiolta tukea uuteen normaaliin sopeutumiseen. Lukuisat yritykset tekevät kovasti työtä löytääkseen uusia kannattavia malleja, se ei saa mennä hukkaan.

Tapahtuma- ja kulttuurialan toimijat ovatkin jo valtion tukea hakeneet ja saaneet. Ne eivät vielä kuitenkaan riitä korvaamaan menetyksiä – eivätkä ole aina kohdentuneet tarvittavalla tavalla. Esimerkiksi tapahtuma-alan yksinyrittäjien tukien matala taso ja kertaluontoisuus on jo aiheuttanut alan erityisosaajien siirtymistä muille aloille.

Siksi onkin erittäin tärkeää, että hallitus päätti vuoden 2020 seitsemännestä lisätalousarvioesityksessä lisätuista aloille. Valtio tulee korvaamaan taiteen ja kulttuurin alan tulonmenetyksiä yhteensä 23 miljoonalla eurolla.

Taiteen ja kulttuurin tekijät ja toimijat saavat lisäksi nyt apurahoina seitsemän miljoonaa euroa Taiteen edistämiskeskuksen kautta. Tämän lisäksi hallitus panostaa urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen 48,8 miljoonalla eurolla. Panostuksien tavoitteena on varmistaa paitsi toimijoiden säilyminen, myös ihmisten työllistyminen.

Vain harva asia saa meidät samalla tavalla kerääntymään yhteen ja tuntemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden ihmisten kanssa kuin kulttuuri-, musiikki- ja urheilutapahtumat. Oli sitten kyse pienistä klubikeikoista, oman kylän kesäteatteriesityksistä, yleisurheilun kotikisoista tai koko areenan täyttäviin musikaaleihin.

Uskoisinpa, että kukaan meistä ei halua menettää mahdollisuutta tuohon yhteenkuuluvuden tunteeseen jatkossakaan.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Keski-Suomessa kaivataan nyt tukea sekä koronakriisissä että työn murroksessa

Teksti julkaistu alunperin Sisä-Suomen lehdessä.

Koronakriisi on iskenyt kovaa yhteiskuntiin. Hallitus on pyrkinyt ottamaan iskua vastaan valtion tasolla ja tukenut taloutta sekä ihmisiä vaikeassa tilanteessa. Olemme tukeneet yrityksiä ja käyttäneet mittavasti rahaa kriisin hoitoon, jotta selviämme yhdessä. 

Keski-Suomi on jo ennen koronaa saanut osansa vaikeasta taloustilanteesta. Maakuntamme tilanne vaikeutui entisestään, kun uutiset UPM aikomuksesta sulkea Kaipolan paperitehdas Jämsässä tulivat julki. 

Uutinen oli kova isku erityisesti jämsäläisille, mutta myös koko Keski-Suomelle. Jokainen irtisanominen on kova inhimillinen isku irtisanotuille että heidän perheilleen. Lapsuuteni Äänekoskella kasvaneena tiedän, miten yhdenkin yrityksen taloudelliset vaikeudet voivat vaikuttaa koko kaupungin hyvinvointiin. 

Vaikeina aikoina yhteistyön merkitys korostuu. Kaikki Keski-Suomen kansanedustajat pitävätkin tärkeänä, että työttömiksi jääville ihmisille tarjotaan tarvittavat tukitoimet, jotta mahdollisimman moni löytää nopeasti uuden työn. Kuntien tukeminen on todella tärkeää, jotta niillä riittävät resurssit inhimillisen hädän hoitamiseksi sekä asukkaiden ja yritysten tulevaisuususkon palauttamiseksi.

Paperin kysynnän laskulle emme mahda mitään. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten tuemme kuntia ja alueita, joissa isot rakennemuutokset tapahtuvat.Koronan taloudelliset jälkimainingit voivat olla vasta tulossa ja irtisanomisia saatetaan nähdä lisää. 

Haastetta luo myös se, että Suomi on iso maa, ja eri maakuntien välillä on merkittäviä eroja. Reilu muutos edellyttääkin näiden alueellisten erojen tunnistamista ja erityispiirteen huomioimista politiikassa. Koko Suomessa on toteutettava paikallisesti toimivaa koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa. Joustavat mahdollisuudet uudelleenkoulutukseen ovat avainasemassa, jotta ihmiset voivat työllistyä uusille aloille ja jatkaa elämäänsä. 

Eduskunnassa ollaan tänä syksynä ison haasteen edessä. Emme voi enää keskittyä pelkästään koronakriisin hoitoon, vaan meillä on ratkottavana monia isoja ongelmia eri tasoilla – aina työllisyystoimista ilmastokriisin ehkäisemiseen. Samaan aikaan meillä on edessä välttämättömiä isoja rakenteellisia uudistuksia, kuten sote-uudistus ja sosiaaliturvan uudistaminen. Näihin kaikkiin hallituksen on tartuttava loppukaudella koronasta huolimatta.

Panostukset esimerkiksi yrittäjien sosiaaliturvaan olivat hyvä alku, mutta meidän olisi kyettävä muokkaamaan sosiaaliturvaamme kokonaisuudessaan siihen suuntaan, että se kykenee turvaamaan ihmisiä nopeasti kriisitilanteissa.

Korona keväästä tulee ottaa myös opiksi. Panostukset esimerkiksi yrittäjien sosiaaliturvaan olivat hyvä alku, mutta meidän olisi kyettävä muokkaamaan sosiaaliturvaamme kokonaisuudessaan siihen suuntaan, että se kykenee turvaamaan ihmisiä nopeasti kriisitilanteissa. Meidän on huolehdittava siitä, että myös sosiaaliturvamme vastaa nykyajan ilmiöihin ja haasteisiin. 

Vaikka Keski-Suomi joutuukin kokemaan nyt osansa työn murroksesta, on meillä silti myös kokemusta tulevaisuuden aloista: Meiltä löytyy paljon osaamista muun muassa puhtaasta teknologiasta ja IT-alalta. Jyväskylän aloitetaan myös juuri diplomi-insinöörin tutkintoon tähtäävä koulutus. 

Tulevaisuuden työpaikoista merkittävä osa on juuri näitä korkean teknologian ja osaamisen tehtäviä ja niissä olemme vahvoilla. Toisaalta etätyö näyttää nyt vakiinnuttaneen asemansa, mikä helpottaa työskentelyä myös maakuntakeskuksien ulkopuolella.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Opintojen alku on nyt erilainen

Teksti on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa 22.8.2020.

Julkisuudessa on keskusteltu paljon etäopetuksen vaikutuksista peruskouluihin ja lukioihin, mutta korkeakouluopiskelijat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Alkava syksy aloittaa kuitenkin monen elämässä aivan uuden vaiheen uusien opintojen myötä – ja samalla korkeakouluissa joudutaan pohtimaan, kuinka uudet opiskelijat pääsevät hyvään alkuun koronasta huolimatta.

Vaikka opiskelijat ovat edenneet opinnoissaan varsin hyvin koronakeväällä, on monen jaksaminen ollut koetuksella. Keväällä toteutetussa tutkimuksessa yhteensä 2 500 Helsingin yliopiston eri alojen opiskelijaa vastasi kyselyyn poikkeustilanteen vaikutuksista hyvinvointiin. Tulokset osoittavat, että korona-aika polarisoi entisestään opiskelijoita.

Olosuhteet uuvuttavat huolestuttavan isoa osaa korkeakouluopiskelijoista.

Opiskelijoita vaaditaan tällä hetkellä erityisen paljon itsensä johtamista – ja se on monelle haastavaa. Myös tulevaisuus huolestuttaa.

Työllistyminen sekä taloudelliset huolet painavat samalla, kun moni vasta harjoittelee itsenäistymistä.

Toisaalta monet psykologiset perustarpeet jäävät tyydyttymättä, kun sosiaalisuus on minimissä ja yhteisöllisyyden tunne katoaa.

Aiemmista tutkimustuloksista poiketen erityisesti nuoremmat yliopisto-opiskelijat ovat uupuneita.

Korkeakouluissa tuleekin olla erittäin tarkkana, sillä uusi lukukausi tuo mukanaan uudet opiskelijat, joiden jaksamisesta huolehtiminen on nyt erityisen tärkeää.

Korkeakouluopintojen aloittaminen on iso askel monen nuoren elämässä ja monesti aivan ensimmäisillä hetkillä on kauaskantoisia vaikutuksia.

Korkeakouluopintojen aloittaminen on iso askel monen nuoren elämässä ja monesti aivan ensimmäisillä hetkillä on kauaskantoisia vaikutuksia.

Jos opintopaikan muut ihmiset ja aiheet tuntuvat jo alussa omilta, eivät pienet alkusäädöt ja -kankeudet haittaa juurikaan.

Parhaimmillaan syntyy elämänmittaisia ystävyyssuhteita ja sitä huomaa olevansa oikealla alalla.

Muistan hyvin, kun aloitin itse opinnot Jyväskylän yliopistossa. Tuolloin ei ollut tietoakaan koronasta, mutta uusi alku oli silti kaikin puolin todella jännittävä – ja myös monin tavoin stressaava: Löydänkö oikeaan paikkaan? Saanko uusia kavereita? Miten kursseille ilmoittaudutaan? Pidänkö opinnoistani, kuinkakohan raskaita ne ovat? Pärjäänköhän ylipäätään?

Valloillaan oleva koronatilanne lisää näitä kysymyksiä entisestään.

Monissa korkeakouluissa jatketaan pääsääntöistä etäilyä nyt syksyllä. Onneksi kuitenkin monet opintonsa ensimmäistä vuotta aloittavat pääsevät aloittamaan opintonsa paikan päällä ja kasvotusten.

Edessä on vaikea yhtälö, jota nyt ratkotaan kuumeisesti monissa korkeakouluissa ympäri Suomen.

Uusiin tuttavuuksiin ja ystävyyksiin olisi kyettävä pitämään etäisyyttä. Samalla opintojen etenemisenkin kannalta olisi tärkeää, että opiskelijoiden välille syntyisi yhteisö.

Kaiken kaikkiaan olisi hyvä, mikäli yliopistot, ammattikorkeat ja ammatilliset oppilaitokset pystyisivät olemaan koko lukuvuoden auki edes osittain.

Tällöin uudet opiskelijat tulisivat tutuksi myös omien opettajien ja muun korkeakouluhenkilökunnan kanssa. Opintojen edetessä ja mahdollisten haasteiden ilmetessä on tärkeää, että opiskelijoilla on jo hyvä kontakti opetushenkilökuntaan.

Monella alalla lähiopetus on myös välttämättömyys eikä kaikkea voi opettaa etänä. Tässäkään mielessä korona ei kohtele eri ihmisryhmiä mitenkään kovin yhdenvertaisesti.

Tilanteen erikoislaatuisuudesta ja haasteellisuudesta huolimatta opintojen alkaminen on iloinen asia.

Haluankin kannustaa siihen, että jokainen uusi – ja myös ”vanha” opiskelija – nauttisi alkavasta syksystä.

Samalla opiskelijayhteisöltä vaaditaan nyt innovatiivisuutta ja kekseliäisyyttä, jotta uusiin ihmisiin tutustuminen ja yhteisöllisyys olisi mahdollista turvaväleistä huolimatta tai niistä luopumatta.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Koti ei ole monelle turvallinen!

Teksti on julkaistu alunperin Sisä-Suomen lehdessä 14.7.2020.

Kulunut kevät ja kesä on ollut monella tavalla erittäin raskas meistä monelle. Erityisen raskas heille, joilla ei ole turvallista kotia.

Koteihin sulkeutuminen on voinut olla monella perheelle, joissa on väkivaltainen ihminen, suorastaan helvetillistä. Poliisin ja Ensi- ja turvakotien liiton mukaan useat eri asiat viittaavat siihen, että perheväkivalta ja uhkaavat tilanteet ovat lisääntyneet koronavirukseen liittyvien rajoitusten aikana. Poliisille tuli aiempaa enemmän hälytyksiä kodeissa tapahtuvasta väkivallasta. Vaikeudet kotioloissa näkyvät poikkeustilan aikana myös piikkinä useiden järjestöjen palveluiden kysynnässä.

Edellinen hallitus ehti jo ilmaista, että tasa-arvo on saavutettu. Silti yksi pahimmista syrjinnän muodoista, lähisuhdeväkivalta rehottaa meillä. Suomessa joka kolmas nainen kokee eläessään lähisuhdeväkivaltaa. Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin paikka naiselle ‒ on siis vielä rutkasti matkaa siihen, että olemme tasa-arvoinen maa.

Lähisuhdeväkivallan jatkumon yleisyys tekee väkivallasta syrjinnän muodon, jota emme kuitenkaan usein osaa nähdä rakenteellisena epätasa-arvotekijänä. Lähisuhdeväkivalta nähdään yhä perheiden sisäisenä asiana ja suhteisiin liittyvänä yksityisenä asiana, vaikka todellisuudessa lähiväkivallalle altistavia tekijät ovat monilta osin samat kuin moniperustaiselle syrjinnälle muutoinkin altistavat tekijät.

Rodullistetut, maahanmuuttajataustaiset, suomea puhumattomat, mutta myös vammaiset naiset kokevat herkemmin lähisuhdeväkivaltaa. Huomion arvoista on myös se, että vaikka uhri olisi maahanmuuttajataustainen, useimmin näissä tapauksissa väkivaltaa käyttää kantasuomalainen mies.

Lähisuhdeväkivalta ei siis ole mikään “ulkoisista kulttuureista” saapuva ilmiö, vaan suomalaiseen yhteiskuntaan sisäänrakentunut syrjintä- ja vallankäytönmuoto, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön.

Lähisuhdeväkivalta ei siis ole mikään “ulkoisista kulttuureista” saapuva ilmiö, vaan suomalaiseen yhteiskuntaan sisäänrakentunut syrjintä- ja vallankäytönmuoto, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön. Uhrin kyvyttömyys puolustautua esimerkiksi vammaisena ei siis suojaa väkivallalta, vaan päinvastoin.

Kaikkein pahinta on, että vammaisuus tai esimerkiksi suomen-, ruotsin tai englanninkielen osaamattomuus voi hankaloittaa tai estää uhria myös hakemasta apua. Monet palvelut kun ovat saatavilla vain suomen kielillä ja esimerkiksi turvakodeista vain osa on esteettömiä.

Onneksi hallitus on tunnistanut tilanteen vakavuuden ja tarttuu ongelmiin ponnekkaasti. Kyse onkin ensisijaisesti siitä, että palveluihin saadaan riittävästi resursseja: aidosti esteettömiä ensi- ja turvakoteja on lisättävä ja sote- sekä rikospalveluiden työntekijöiden osaamista parannettava huomattavasti.

Samalla me kaikki voimme avata silmät sille, että maassamme useissa perheissä sen jäseniä lyödään toistuvasti. Tälläkin hetkellä joku lähipiirissäsi saattaa kokea lähisuhdeväkivaltaa. Ongelma ei poistu sillä, että kuvittelemme väkivallan kohdistuvan sattumanvaraisesti, kun kyse on systemaattisesta väkivallan muodosta.

Meidän päättäjien eri tasoilla tulee olla tarkkana. On meidän tehtävä varmistaa, että myös poikkeusoloissa sosiaalipalvelut toimivat ja ovat ihmisiä lähellä. Avun hakeminen tulee olla olla aina mahdollista matalalla kynnyksellä!