Teksti on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa 31.10.2020.
Koronapandemia on hiljentänyt valtaosan keikaikoista, konserteista, festareista, teatteriesityksistä ja urheilutapahtumista, enkä voi olla miettimättä tilanteen vaikeutta – ja haikeutta.
Korona on luonut lähes mahdottomat olosuhteet tapahtuman järjestäjille, mutta myös tyhjän aukon arkeen niille, joille kulttuuririennot ovat olleet iso osa omaa hyvinvointia. Esimerkiksi Jyväskylään aikoinaan muuttaessani oli Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksellä Jelmulla tärkeä rooli uuteen kaupunkiin kotiutumisessa.
Selvisimme kesällä hiukan löysemmillä rajoituksilla, mutta siitä huolimatta pandemia on joko supistanut tai peruuttanut tapahtumat. Yleisötilaisuuksien tiukemmat rajoitukset jatkuivat jälleen nyt syksyllä, ja yleisön paluu rajoitusten aikoinaan lievennyttyä voi kestää pitkään.
Välttämättömät rajoitustoimet ovat vieneet toimeentulon monilta. Tapahtuma- ja kulttuurialan taloudelliset menetykset ovatkin monilta osin isommat kuin ensiajattelemalla osaisikaan miettiä: Tapahtumien parissa toimii noin 3 200 yritystä ja niissä työskentelee vakituisesti 20 000 ja tilapäisesti jopa 175 000 ihmistä.
Kyse ei ole laisinkaan pienistä summista, sillä tapahtumateollisuuden yhteenlaskettu arvo on 2,35 miljardia euroa. Pelkästään ammattimaisten freelance-muusikkojen tulonmenetykset arvioitiin huhti–elokuussa noin 44 miljoonaksi euroksi apurahojen ja työttömyysturvan vaikutukset huomioiden.
Koronan vuoksi tapahtuma-alan kokonaisarvosta uhkaa tämän vuoden aikana kadota jopa 1,5 miljardia euroa. Se tarkoittaa montaa työnsä menettänyttä: alalla on lomautettu lähes 9 000 työntekijää ja arvioiden mukaan jopa 136 000 tilapäistyöntekijää on jäänyt kokonaan työllistämättä.
Tarvitsemme musiikkia, tanssia ja teatteria kannattelemaan meitä henkisesti raskaan ajan yli.
Ennen koronaa tapahtumateollisuuden kasvu oli voimakasta. Tapahtumien merkitys ihmisille on lisääntynyt viime vuosina, kun kulutus on painottunut enemmän ja enemmän aineettomiin elämyksiin. Tämä on ollut maailmanlaajuinen kehityssuunta, jossa olemme toistaiseksi pysyneet mukana.
Kultuurilla, esittävillä taiteilla ja urheilulla on itseisarvonsa: Niissä piilee yhteiskunnan sielu. Ne saavat meidät tekemään yhdessä isoja ponnistuksia ja niillä on merkittävä rooli ihmisten identiteettien sekä hyvinvoinnin rakentumisessa. Tarvitsemme musiikkia, tanssia, teatteria ja urheilua kannattelemaan meitä henkisesti raskaan ajan yli.
Kulttuuriin ja urheiluun investoiminen kannattaa siis nyt, jos koskaan. Vaikeasta tilanteesta huolimatta alan investointeja ei tule pysäyttää, vaan meidän tulee katsoa tilannetta pidemmälle tulevaisuuteen.
Keski-Suomen ja varsinkin Jyväskylän näkökulmasta on erittäin tärkeää, että Alvar Aalto -museon ja AaltoAlvarin peruskorjaukset käynnistyvät. Lisäksi Jyväskylän kaupungin investointiohjelmassa näkyvät tulevina vuosina pitkään odotetut Lyseon ja kaupunginteatterin peruskorjaukset. Myös Jyväskylän sydän – Taiteen ja kulttuurin keskus-hanketta tulee edelleen edistää, Hippos-hanketta unohtamatta.
Toisaalta tapahtuma-ala tarvitsee investointien lisäksi valtiolta tukea uuteen normaaliin sopeutumiseen. Lukuisat yritykset tekevät kovasti työtä löytääkseen uusia kannattavia malleja, se ei saa mennä hukkaan.
Tapahtuma- ja kulttuurialan toimijat ovatkin jo valtion tukea hakeneet ja saaneet. Ne eivät vielä kuitenkaan riitä korvaamaan menetyksiä – eivätkä ole aina kohdentuneet tarvittavalla tavalla. Esimerkiksi tapahtuma-alan yksinyrittäjien tukien matala taso ja kertaluontoisuus on jo aiheuttanut alan erityisosaajien siirtymistä muille aloille.
Siksi onkin erittäin tärkeää, että hallitus päätti vuoden 2020 seitsemännestä lisätalousarvioesityksessä lisätuista aloille. Valtio tulee korvaamaan taiteen ja kulttuurin alan tulonmenetyksiä yhteensä 23 miljoonalla eurolla.
Taiteen ja kulttuurin tekijät ja toimijat saavat lisäksi nyt apurahoina seitsemän miljoonaa euroa Taiteen edistämiskeskuksen kautta. Tämän lisäksi hallitus panostaa urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen 48,8 miljoonalla eurolla. Panostuksien tavoitteena on varmistaa paitsi toimijoiden säilyminen, myös ihmisten työllistyminen.
Vain harva asia saa meidät samalla tavalla kerääntymään yhteen ja tuntemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden ihmisten kanssa kuin kulttuuri-, musiikki- ja urheilutapahtumat. Oli sitten kyse pienistä klubikeikoista, oman kylän kesäteatteriesityksistä, yleisurheilun kotikisoista tai koko areenan täyttäviin musikaaleihin.
Uskoisinpa, että kukaan meistä ei halua menettää mahdollisuutta tuohon yhteenkuuluvuden tunteeseen jatkossakaan.