blogi2

Suomen on taattava myös vammaisten ihmisoikeudet

Suomen on taattava myös vammaisten ihmisoikeudet

Suomi oli viimeisimpiä EU-maita, joka ratifioi vammaisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen. Vuonna 2016 Suomessa voimaan tullut sopimus oli askel oikeaan suuntaan, vaikka se tapahtuikin hävettävän myöhään. Kaikki sopimuksen kohdat eivät kuitenkaan toteudu vaaditun mukaisesti.

Hankintalaki tuottaa ongelmia

Vammaispalveluiden kilpailutuksia ohjaavat useissa tapauksissa enemmän taloudelliset näkökulmat kuin vammaisten ihmisten tarpeet ja itsemääräämisoikeus. Hankintalain mukainen kilpailutus aiheuttaa tällä hetkellä merkittäviä ongelmia vammaisten asumis-, kuljetus että kuntoutuspalveluiden toteutumisessa.

Vammaispalveluiden kilpailutukset ovat surullinen esimerkki siitä, kuinka asianomaiset jäävät itse prosessin ulkopuolelle. Kilpailutuksissa palvelusopimuksen muodostavat kunnat ja palveluntuottajat, eikä vammaisilla itsellään ole osaa asioidensa järjestämisessä. Tämä aiheuttaa ‒ paitsi absurdeja ‒ myös ihmisoikeuksia rikkovia tilanteita.

Vammaiset eivät ole vain hoidon ja holhouksen kohteita

Yhteiskunnassamme on yhä syvään juurtuneita vammaisia syrjiviä asenteita ja rakenteita. Ne eivät muutu ennen laajamittaista asennemuutosta.

Vammaisia ihmisiä tarkastellaan yhteiskunnallisessa keskustelussa lähes poikkeuksetta vain lääketieteellisestä näkökulmasta ja pelkästään hoidon ja holhoamisen kohteina. Tällainen käsitys ei vastaa todellisuutta ja monissa tapauksissa estää vammaista määrittelemästä omaa elämäänsä kykyjensä puitteissa.

Meidän on taattava vammaisille tarvittavat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan yhdenvertaisina jäseninä. Vammaisia ihmisiä ei tule käsitellä yhtenäisenä ryhmänä, vaan jokainen tulisi nähdä yksilönä, jolla on omat tarpeensa.

Vammaisten syrjintä on yleistä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuonna 2016 tekemässä selvityksessä käy ilmi, että yli 50 prosenttia vammaisista kokee asenneilmapiirin vammaisia kohtaan huonoksi tai erittäin huonoksi. Jopa 64,2 prosenttia koki tulleensa syrjityksi kuluneen vuoden aikana. Luvut ovat hälyttäviä: Ne osoittavat, kuinka meillä on paljon matkaa siihen, että jokainen kokisi olevansa arvostettu ja yhdenvertainen osa yhteiskuntaamme.

Erityisen vaikeassa asemassa ovat vammaiset lapset ja nuoret – aikuisten ehdoilla tehdyt tukitoimet eivät monesti ole heille soveltuvia. Muun muassa vaikeudet henkilökohtaisen avun ja kuljetusten järjestämisestä rajaavat helposti vammaisen nuoren yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ratkaisut ovat olemassa – vaaditaan tahtoa taata ihmisoikeudet kaikille

Seuraavalla hallituskaudella tulee puuttua ongelmiin tehokkaasti ja järjestelmällisesti. Aivan ensimmäiseksi uuden hallituksen on laadittava vammaispoliittinen ohjelma, jossa on huomioitava myös YK:n vammaissopimuksen toteutumisen seuranta. Toisaalta vammaisten henkilöiden työllisyysastetta on nostettava samalla kuin muunkin väestön: Koulutuksesta huolimatta vammaiset työllistyvät huonosti johtuen muun muassa työnantajien asenteista. Työllistyminen mahdollistetaan yksilöllisellä sekä riittävällä ammatillisella ja lääkinnällisellä kuntoutuksella.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että vammaisjärjestöt otetaan asianmukaisella tavalla mukaan vammaisia koskevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa. Se ei kuitenkaan onnistu ilman tarvittavia resursseja: Siksi eduskunnan tulee huolehtia, että kansalaisjärjestöille annetaan riittävästi taloudellista tukea.

blogi2

Mitä vanhustenhoidon tila kertoo hyvinvointivaltiosta?

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 10.02.2019

Mitä vanhustenhoidon tila kertoo hyvinvointivaltiosta?

Vanhusten hoivan taso on noussut keskusteluun yksityisen terveysyhtiön Esperi Caren hoivakodissa paljastuneiden epäkohtien ja laiminlyöntien vuoksi.

Esperi Care ei ole valitettavasti yksin tilanteensa kanssa. Suomen suurin hoivapalveluyhtiö Attendo painii samankaltaisten ongelmien kanssa. Puhtaita papereita ei saa myöskään julkinen sektori.

On peiliin katsomisen paikka. Suomessa ollaan leikattu koko 2010-luku kuntien peruspalveluiden valtionosuuksia. Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Tarja Myllärinen arvioi leikattujen valtionosuuksien määrän kipuavan yli kahteen miljardiin. Vanhustenhoito on osa kuntien peruspalveluita, ja yhä suurempi osuus rahoitusvastuusta on jäänyt kunnille.

TILANNE ON HUOLESTUTTAVA. Vanhukset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa ja alueelliset erot vanhushoivan laadussa ovat suuria. Erityisen haastavassa asemassa ovat ne sairaat vanhukset, joilla ei ole omaisia eikä omaisuutta.

Tulevaisuus on haasteita täynnä: syntyvyys jatkaa laskuaan, työvoima vähenee, väestö ikääntyy ja hoivan tarve kasvaa.

Samaan aikaan sote-uudistuksen kolmen miljardin euron säästötavoitteesta iso osa kohdistuu vanhuspalveluihin. Tilannetta ei helpota, että keskustan, kokoomuksen ja sinisten hallitus ajaa sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityisten toimijoiden hoidettaviksi. On odotettavissa, että Esperi Caren Kristiinankaupungin hoivakodin kaltaiset laiminlyönnit tulevat hallituksen markkinaehtoisessa sote-maailmassa yleistymään.

Istuvalla hallituksella on lisäksi vahva usko yrityksien omavalvontaan. Puhe omavalvonnan riittävyydestä ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua. Nyt tarvitaan lisäresursseja valvontaviranomaisille ja kovempia sanktioita tahoille, jotka eivät toteuta vaadittuja laatukriteerejä.

MITEN OLEMME päätyneet tähän tilaan? Kyse on lopulta vanhuksien ja hoivatyön arvostuksesta. Perimmäinen ongelma on se, että Suomen vanhushuolto on aliresurssoitu. Jyväskylän yliopiston Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön johtaja Teppo Kröger on todennut, että vanhuspalveluissa voidaan puhua ainakin miljardin euron resurssivajeesta.

Nyt näyttää siltä, että suurin osa puolueista on herännyt tilanteen vakavuuteen. Kokoomus vastustaa tällä hetkellä ainoana puolueena sitovan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin. Sitova hoitajamitoitus ei ole ratkaisu alan kaikkiin ongelmiin, mutta parantaisi vanhusten hoitoa.

Nykyinen tilanne on pidempiaikaisen kehityksen ja monen päätöksen seurausta. Ongelmat ovat olleet jo kauan tiedossa. Jos todella tahdomme turvata vanhuksille elämisen arvoisen elämän, vaatii se konkreettisia lisäresursseja. Asioilla ei ole tapana itsestään parantua.

Kyse on lopulta hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.