Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Miksi jätimme vastalau­seen perustus­la­ki­va­lio­kunnan mietintöön?

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden sivuilla.

Perustuslakivaliokunta arvioi ministerivastuu-mietinnössään, että edellytyksiä syytteen nostamiselle valtakunnanoikeudessa ei ole, mutta Haaviston menettelyä konsulipäällikön siirtämisessä on pidettävä moitittavana. Jätimme mietinnöstä vastalauseen yhdessä kansanedustaja Mari Holopaisen kanssa.

Perustuslakivaliokunta on lopulta saanut valmiiksi käsittelynsä kymmenen oppositiopuolueiden kansanedustajan tekemästä muistutuksesta koskien ulkoministeri Pekka Haaviston toimintaa Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseksi. Valiokunta ei saanut aikaan yksimielistä mietintöä.

Perustuslakivaliokunnan mietinnön johtopäätös on, että edellytyksiä syytteen nostamiselle valtakunnanoikeudessa ei ole. Sellaisia laittomuuksia, joiden perusteella ministerisyyte voitaisiin nostaa, ei ole tapahtunut. Valiokunnan johtopäätöksen mukaan ulkoministeri Haaviston menettelyä konsulipäällikön siirtämiseksi toisiin tehtäviin on kuitenkin pidettävä moitittavana.

Perustulakivaliokunnan mukaan:

“Edellä esitetyn mukaisesti perustuslakivaliokunta katsoo, että vaikka ulkoministeri Pekka Haaviston menettelyä muistutuksen kohteena olevassa asiassa (kohta 3) on pidettävä hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisena ja siten moitittavana, ei perustuslain 116 §:ssä ministerisyytteen nostamiselle asetettu korotettu syyksiluettavuusvaatimus (tahallisuus tai törkeä huolimattomuus) eikä ministerin virkavelvollisuuksien rikkomisen olennaisuusvaatimus kuitenkaan täyty asiassa. Perustuslakivaliokunnan mielestä edellytyksiä syytteen nostamiselle ei näin ollen ole.”

Toisin kuin valiokunnan mietinnössä tehdään, katsomme valiokunnan kuulemien oikeusoppineiden enemmistön tavoin, että konsulipäällikön siirron valmistelulle oli hyväksyttävät perusteet. Tälle kannalle asettuivat eduskunnan oikeusasiamies, OTT, VT Petri Jääskeläinen, hallinto-oikeuden emeritusprofessori Heikki Kulla, hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, rikosoikeuden professori Sakari Melander, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio, valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen, valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen sekä valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén. Siteeraankin heitä tässä blogissa runsaasti.

Valiokunnan enemmistö nojasi kuitenkin mietinnössä toista mieltä olleiden rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljasen, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen sekä entisen oikeuskansleri Jaakko Jonkan näkemykselle.

Valiokunnan mietinnössä ei tarkemmin perustella valittua ratkaisua tai käydä asiantuntijoiden enemmistön oikeudellista argumentaatiota läpi. Mietintö ei myöskään anna mielestämme riittävää painoarvoa perus- ja ihmisoikeuksien asettamalle juridiselle velvoitteelle toimia. Pyrimme valiokunnan sisällä tasapainottamaan mietintöä, mutta koska emme saaneet enemmistön tukea, jätimme asiassa vastalauseen.

Mistä asiassa on kyse?

Al-holin leirille Syyriassa on suljettuina vaarallisiin oloihin suomalaisia, joista osa on lapsia. Suomella ja ulkoministerillämme oli velvollisuus aktiivisesti toimia näiden lasten oikeuksien puolesta. Tähän ministeri Haavisto tähtäsi.

Toimintalinjan oikeudelliset edellytykset oli tarkistettu oikeuskanslerilta ja poliittiset edellytykset oli sovittu hallituksen piirissä.

Konsulipäällikkö kuitenkin vastusti ministerin toimintalinjaa. Asia ei ollut edennyt ministeri Haaviston toivomalla tavalla, vaikka asiaa oli valmisteltu jo keväästä 2019 lähtien ja Haaviston ministeriaikana kolmen kuukauden ajan. Haavisto pyrki ratkaisemaan tilanteen pyytämällä virkakuntaa selvittämään konsulipäällikön siirtämistä toisiin, tälle mieluisiin tehtäviin.

Keskiössä on siis arvio siitä, oliko ministerillä hyväksyttävä syy siirtää konsulipäällikkö toisiin tehtäviin ja oliko tämä toimi oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään nähden. Päämääränä ministerillä siis oli aktiivisin toimin pyrkiä pelastamaan lapset vankileirin kaltaisista olosuhteista.

Mihin vastalause perustuu?

Valtaosa perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ei pitänyt lainvastaisena sitä, että ministeri pyysi valmistelemaan konsulipäällikön siirtämistä muihin tehtäviin.

Juridisesti arvioitavana oli siis se, onko ministeri rikkonut virkavelvollisuuttaan. Olisi mielestämme suotavaa, että perustuslakivaliokunta antaisi painoa kannanotossaan tällaisessa asiassa erityisesti hallinto-oikeuden asiantuntijoiden näkemyksille. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten tulkitaan siirtämistoimivaltaa ja ministerin valtaa suhteessa virkamiehiin.

Hallinto-oikeuden asiantuntijat eivät pitäneet ministerin menettelyä ongelmallisena. Valiokunnan mietinnössä ei perustella, miksi se on sivuuttanut ratkaisussaan kuulemiensa hallinto-oikeuden asiantuntijoiden näkemykset.

Vasta, jos ministerin voidaan katsoa rikkoneen virkavelvollisuuttaan, voidaan alkaa pohtimaan voiko myös virkarikoksen tunnusmerkistö täyttyä. Siksi sillä, saako ministeri moitteet virkavelvollisuuden rikkomisesta vai ei, on myös merkitystä hänen rikosoikeudellisen oikeussuojansa kannalta. Jos asia ei etene valtakunnanoikeuteen, se ei koskaan tule tuomioistuimessa ratkaistavaksi.

Myös rikosoikeuden asiantuntijoista professorit Melander ja Nuotio pitivät Haaviston menettelyä laillisena. Heidänkin argumenttinsa sivuutettiin.
Perustuslakivaliokunta päätti mietinnössään sivuuttaa myös perustuslakivaliokunnan keskeisenä pitämät valtiosääntöoikeuden asiantuntijat, eli näitä virkoja hoitaneiden professorien oikeudellisen näkemyksen: Mikael Hidénin, Tuomas Ojasen sekä Veli-Pekka Viljasen. Lienee poikkeuksellista, että perustuslakivaliokunta sivuuttaa perusteluissaan jokaisen varsinaisen perustuslakiasiantuntijan kannan.

Myös oikeusasiamies Jääskeläinen piti Haaviston siirtomenettelyä lain mukaisena, mutta hänenkin hyvin perusteltu oikeudellinen argumentaationsa jätettiin huomioimatta.

Perustuslakivaliokunta nojaa lopullisessa kannassaan ennen muuta yhteen oikeustieteen professoriin: Pekka Viljaseen (rikosoikeuden emeritusprofessori). Lisäksi valiokunta painottaa entisen oikeuskansleri Jonkan sekä apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappen samansuuntaisia lausuntoja. Heidän asiantuntemustaan ei tarvitse epäillä, ja perustuslakivaliokunta voi luonnollisesti muodostaa kantansa myös näin.

Silti sitä voitaneen pitää hyvin poikkeuksellisena menettelynä, että ministerivastuuasiassa kanta muodostuu asiantuntijoiden vähemmistön kannalle tilanteessa, jossa se sivuuttaa muun muassa asiaa koskevat valtiosääntöoikeuden professorien sekä substanssiasiaa koskevan hallinto-oikeuden professorien kannan. Asiantuntijoiden enemmistön hyvin perustellun argumentaationsa sivuuttamisen perusteita tai heidän argumenttejaan ei valiokunnan mietinnössä ole avattu.

Miten vastalause eroaa perustus­la­ki­va­lio­kunnan enemmistön kannasta?

Moite lainvastaisuudesta kohdistuu oikeudellisesti hallintolain yleisiin periaatteisiin tilanteessa, jossa virkamiestä ollaan siirtämässä ulkoasianhallintolain perusteella toisiin tehtäviin. Näitä ovat niin kutsuttu tarkoitussidonnaisuuden periaate ja suhteellisuusperiaate.

Toteutuuko tarkoitussidonnaisuuden periaate ja oliko siirrolle “toiminnalliset tarpeet”?

Ulkoministeriön hallinnonalalla on erityinen sääntely koskien virkamiehen siirtoja: ulkoasiainneuvoksena konsulipäällikkö on ulkoasianhallintolain 17 §:n mukaan ollut määrättäessä velvollinen siirtymään toiseen tehtävään tai toiseen virkapaikkaan ulkoasiainhallinnon organisaatiossa, eikä tämä ole edellyttänyt hänen suostumustaan. Ulkoasiainhallintolaissa ei ole nimenomaisesti säädetty mitään niistä perusteista, joiden nojalla säännöksen piiriin kuuluva virkamies voidaan siirtää toiseen tehtävään tai toiseen virkapaikkaan. Lain perusteluissa puhutaan toiminnallisesta tarpeesta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että siirtämisestä voitaisiin päättää mielivaltaisesti. Tällaisessa tilanteessa harkintavaltaa rajoittavat hallinnon oikeusperiaatteet, joista on säädetty hallintolain 6 §:ssä.

Valiokunta arvioi asiassa ensinnäkin sitä onko siirrolle ollut ulkoasianhallintolain perusteluiden mukainen niin sanottu “toiminnallinen tarve” ja hallintolain tarkoitussidonnaisuusperiaatteen edellyttämä hyväksyttävä syy.

Valiokunta toteaa mietinnössään:

”Ulkoministeri Haavisto on maininnut siirron perusteeksi luottamuspulan. Perustuslakivaliokunta katsoo, että luottamuspula ei tällaisessa asiayhteydessä ole ulkoasiainhallintolain 17 §:n mukainen peruste siirrolle. Ministeri Haavisto on käyttänyt harkintavaltaansa siten ainakin osin hallintolain 6 §:ssä tarkoitetun tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisesti antaessaan toimeksiannon valmistella konsulipäällikön siirtämistä pois tästä tehtävästään konsulipäällikön esittämien, ministerin kannasta poikkeavien näkemysten vuoksi.”

Tämä perustunee ennen kaikkea Pekka Viljasen lausuntoon, jolle on tukea Rappen ja Jonkan lausunnoissa.

Muiden asiantuntijoiden esittämiä näkemyksiä käydään tarkemmin läpi vastalauseessa. Heidän tulokulman voisi tiivistää seuraavasti: Pelkkä luottamuspula ei olisikaan hyväksyttävä syy siirrolle. He ovat kuitenkin lausunnoissaan painottaneet sitä, että kyse oli nimenomaan tuon luottamuspulan tai näkemyseron vaikutuksesta hallituksen piirissä hyväksytyn toimintalinja toteuttamiseen ja ulkoministeriön toimintakykyyn suomalaisten lasten auttamiseksi. Luottamuspula toisin sanoen liittyi laajempaan huoleen siitä, ettei omaksuttuja linjauksia voida ylipäätään toteuttaa. Tällaisessa asetelmassa luottamuspulaankin liittyvä siirtotoiveen esittäminen voi heistä palvella hyväksyttävää tarkoitusta.

Esitutkinnasta käy myös ilmi, että ministeri oli luottamuspulan ohella viitannut myös siihen, että ministeri nimenomaan pyrki turvaamaan ulkoministeriön toimintakyvyn saamalla aikaan ulkoministeriössä yhteisen linjan.

Esitän tässä muutamia lainauksia asiantuntijalausunnoista:

Valtiosääntöoikeuden professori emeritus, Hidén: “Siirrolle on ulkoasianhallintolainkin mukaisesti toimittaessa pitänyt olla hyväksyttävä peruste. Pelkkä luottamuspula ministerin ja virkamiehen välillä ei sellaisenaan vielä olisi riittävä peruste. Minusta tässä tapauksessa riittävä tällainen peruste on ollut ministeriön yhtenäisen toimintalinjan turvaaminen hankalassa ja liikkuvassa tilanteessa.” (Hidén 10.9. s. 4)

Rikosoikeuden professori Melander: “Asiaa ei kuitenkaan voida nähdäkseni tarkastella yksinomaan luottamuspulan olemassaolon näkökulmasta vaan tehtävän siirron valmistelun syitä on tarkasteltava laajemmasta näkökulmasta ottaen huomioon seikkoja, jotka ovat olleet luottamuspulan taustalla.”

”Siirron valmistelun aloittamisessa on ollut UM:n toimintakyvyn turvaamisessa vaikeassa ja kiireellisessä asiassa sekä myös asiaa koskevien valmistelutoimenpiteiden etenemisen turvaamisesta.”

”Edellä esitetty huomioon ottaen Tuomisen siirron valmistelun aloittamiseen liittyvät toimenpiteet eivät kokonaisuutena arvioiden näyttäydy hallintolain 6 §:n sisältämän tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisina.” (Melander 3.9. s.7)

Valiokunta totesi mietinnössään:

Siirtämistoimeksianto on pysytetty voimassa siitä huolimatta, että ministeri on 22.10.2019 nimennyt erityisedustajan hoitamaan al-Hol-asiaa eli asiaa, jonka hoitamistavasta konsulipäällikkö oli erityisesti 16.9.2019 ilmaissut ministerin kannasta poikkeavan näkemyksen. Haavisto on pitänyt kiinni siirtämistoimeksiannosta, vaikkei ole tullut esille, että konsulipäällikkö olisi erityisedustajan nimeämisen jälkeen jollakin tavoin vaikeuttanut al-Hol-asian hoitamista Haaviston edellyttämällä tavalla. Erityisedustajan asettaminen ensin lyhyeksi määräajaksi ei myöskään valiokunnan arvion mukaan puolla pysyvän toiminnallisen tarpeen käsilläoloa.”

Oikeusasiamies Jääskeläinen avaa lausunnossaan, miksi Haavistolle ei tämän johdosta syntynyt velvollisuutta peruuttaa Tuomisen siirron valmistelutoimeksiantoa. Ensinnäkin erityisedustajan määräys oli tosiaankin tarkoitettu lyhyeksi ja se oli tuolloin annettu päätöksen mukaan vain ”vähintään kahdeksi viikoksi”.

Toiseksi on ilmeistä, että erityisedustaja on tarvinnut tehtävässään konsulipalveluiden henkilöstön yhteistyötä ja tukea, jonka saannista Haavisto ei Tuomisen ollessa konsulipäällikkönä voinut edeltävien tapahtumien perusteella olla varma.

Kolmanneksi Jääskeläinen viittaa siihen, että Haavisto on perustellusti voinut arvioida al-Holin operaation pitkäkestoiseksi, jolloin myös tarve saada konsulipäälliköksi Haaviston toimintalinjaan myönteisesti suhtautuva virkamies on ollut pitkäkestoinen. Esitutkinnassa Haavisto on kertonut ajatelleensa, että al-Hol asia voi olla vuoden tai kahdenkin vuoden asia.

Samansuuntaisesti argumentoi myös professori Nuotio lausunnossaan. Hän viittaa siihen, että Haaviston mukaan linjaerimielisyys oli sitä luokkaa, että oli vaarana, ettei Tuominen muuta toimintaansa. Se taas näkyisi siinä, että ulkoministeriö ei pysty tehokkaasti toteuttamaan valitun linjan mukaisia toimenpiteitä. Näin ollen erimielisyys saattaisi edelleen vaikuttaa taustalla, vaikka keskeisiltä osilta asiat oli siirretty erityisedustajan tehtäviksi.

Oikeusasiamies Jääskeläinen: ”Päädyn siihen, että Haavisto ei ole antaessaan valmistelutoimeksiannon ja ollessaan peruuttamatta sitä erityisedustajan määräämisen jälkeen menetellyt tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastaisesti.” (Jääskeläinen s. 17)

Professori Nuotio: “Jää vaikutelma, että konsulipalveluissa asiaa ei ollut kovin aktiivisesti edistetty 16.9. jälkeisten viikkojen aikana, mikä perustellusti antoi ministeri Haavistolle syyn uskoa, etteivät nämä asiat jatkossakaan ongelmattomasti toteutuisi Tuomisen johtaman yksikön kautta. Oli myös selvää, ettei erityisedustajan mandaatti ollut tarkoitettu pysyväksi ratkaisuksi, vaan ne kuuluivat kuitenkin kaikkiaan konsulipalveluiden alaan, jolloin myös konsulipäällikön tukea ja toimia tultaisiin vaatimaan.” (Nuotio 3.9. s. 7)

Toteutuuko suhteel­li­suus­pe­riaate?

Hallintolain 6 §:n mukainen suhteellisuusperiaate puolestaan tarkoittaa sitä, että viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

Valiokunta totesi mietinnössään:

Konsulipäällikköön kohdistuneen siirtohankkeen poikkeuksellisuus suhteessa ulkoministeriön vakiintuneeseen hallintokäytäntöön korostaa sen luonnetta ennakoimattomana ja osin oikeasuhtaisuusvaatimuksenkin kannalta ongelmallisena.

Tässä valiokunta viitannee apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappen ja entisen oikeuskansleri Jonkan lausuntoihin. Jonkka perustelee väitettään asian merkittävyydestä viittaamalla professori Nuotion lausunnosta irrotettuun kohtaan, jonka mukaan jossakin toisessa ministeriössä siirtymisen toteuttaminen olisi vakava asia.

Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Kulla painottaa kuitenkin arviossa nimenomaan sitä, että virkamiehen siirtäminen on ulkoasiainhallinnossa tavanomainen toimenpide, toisin kuin valtionhallinnossa yleensä, eikä siirtoasian valmistelu hänen nähdäkseen loukannut konsulipäällikön oikeuksia. Myös hallinto-oikeuden professori Mäenpää painottaa lausunnossaan, että siirtämismenettelyn käyttäminen on ulkoasiainhallinnossa virkauralla etenemiseen normaalisti kuuluva menettely, eikä siihen sisälly moitteen tai sanktion luonteisia piirteitä.

Ylipäänsä suhteellisuusperiaate soveltuu tapaukseen huonosti, kuten oikeusasiamies Jääskeläinen toteaa. Sen soveltamistilanteissa on tyypillisesti kysymys jostakin asianosaisen kannalta epäedullisesta toimenpiteestä tai ratkaisusta tai esimerkiksi voimakeinojen käytöstä. Näissä tilanteissa on arvioitava, millä lievimmällä keinolla viranomaisen tavoittelemaan lopputulokseen olisi päästävissä.

Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys siitä, että Haaviston valmistelutoimeksiannon tavoitteena on jo alun perin ollut siirtää Tuominen hänelle mieluisaan, vähintään saman tasoiseen tehtävään. Siirtoa ei siis ollut tarkoitus toteuttaa vastoin Tuomisen tahtoa, vaan hänen suostumuksellaan. Hallinto-oikeuden professori Mäenpään mukaan valmistelussa esillä ollutta suurlähettilääksi siirtämistä EU:n jäsenvaltion pääkaupunkiin pidetään ulkoasiainhallinnossa virkauralla etenemisenä.

Suhteellisuuden arvioinnissa yksi merkityksellinen tekijä on se, miten siirtopäätöksen kohteena oleva virkamies on itse suhtautunut päätökseen. Professori Mäenpää nostaa esiin sen, että konsulipäällikkö suhtautui siirtoon sitä valmisteltaessa myönteisesti pitäen siirtoa win-win -luonteisena [eli molempien tahojen etujen mukaisena] ratkaisuna.

Hallinto-oikeuden professori Mäenpää painottaa myös sitä, että “Vaihtoehtona tälle konsulipäällikön oikeusaseman kannalta ensisijaisesti myönteiseksi arvioitavalle toimintatavalle olisi käytettävissä olevan selvityksen perusteella voinut olla vähemmän myönteinen toimintatapa, jossa haluttomuus toteuttaa ulkoministeriön toimintalinjaa ja nimenomainen kieltäytyminen konsulipalvelulain mukaisesta toiminnasta olisi tullut arvioitavaksi konsulipäällikön virkatehtävien asianmukaista ja viivytyksetöntä suorittamista edellyttävän valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädetyn virkavelvollisuuden laiminlyönnin kannalta. Verrattuna tähän virkamiesoikeudellisten seuraamusten mahdolliseen käyttämiseen perustuvaan vaihtoehtoon sen sijasta valitun, konsulipäällikön kannalta lähinnä myönteisen toimintatavan valmistelun aloittamisen voidaan katsoa olleen lievempi toimi ja sellaisena oikeassa suhteessa siirtämispäätöksellä tavoiteltuun päämäärään nähden siten kuin hallintolain 6 §:ssä säädetty suhteellisuusperiaate edellyttää.” (Mäenpää 24.11 s. 4)

Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Kulla: ”Virkamiehen tehtävään määräämisellä ja toiseen virkapaikkaan siirtämisellä on ulkoasiainhallinnon virkamiesoikeudessa vakiintunut sijansa, eikä siirtoasiain valmistelu nähdäkseni loukannut konsulipäällikön oikeuksia.” (Kulla 23.11. s. 3)

Hallinto-oikeuden professori Mäenpää: “Konsulipäällikön siirron valmistelussa ei ole toimittu hallinnon oikeusperiaatteiden vastaisesti tai muutenkaan epäasiallisin perustein.” (Mäenpää 24.11. s. 4)

Rikosoikeuden professori Melander: “Asiassa esitetyn selvityksen perusteella vaikuttaa näin vähintään mahdolliselta, että toiseen tehtävään siirtämistä on pidetty tilanteessa ainoana mahdollisena vaihtoehtona tilanteessa, jossa ulkoministeriön toimintaedellytysten ja toimenpiteiden joutuisuuden turvaaminen on ollut ensisijaisena tavoitteena ja joissa asiassa oli jo yritetty päästä näiden tavoitteiden mukaiseen ratkaisuun esimerkiksi keskusteluteitse 16.9.2019 järjestetyssä kokouksessa ja sen jälkeen sähköpostitse 18.10.2019. Voidaan näin arvioida, että asian ratkaisemista keskusteluja jatkamalla ei ole pidetty asiassa realistisena, mihin osaltaan myös esitettyjen näkemysten jyrkkyys sekä asian kiireellisyys lienevät vaikuttaneet. Edellä esitetyn perusteella toiseen tehtävään siirtämistä koskevaan valmistelupyyntöön ei nähdäkseni kokonaisuutena arvioiden sisälly erityisiä ongelmia suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta.” (Melander 3.9 s. 8)”

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen: “Kyseessä olevan virkamiehen siirtäminen toiseen tehtävään on oikeassa suhteessa al-Hol-asiassa tavoiteltaviin päämääriin nähden, varsinkin kun otetaan huomioon edellä selostettu velvollisuus pyrkiä aktiivisin toimenpitein turvaamaan leirillä olevien suomalaislasten edun ja oikeuksien toteutuminen lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 22 §:n mukaisesti.” (Ojanen 10.9. s. 8-9)

Valiokunnan mietinnössä todetaan:

”Vaikka päätöksenteko laajemmin al-Hol-asiassa on osittain perustunut oikeuskanslerin ratkaisuun ja päätöksenteon taustalla olevilla tavoitteilla on siten kytkentä julkiselle vallalle asetettuun perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteen täyttämiseen, sanotut seikat eivät valiokunnan mielestä oikeuta käyttämään ulkoasiainhallintolain 17 §:n mukaista toimivaltaa sellaiseen tarkoitukseen, johon se mainitun säännöksen perusteella ei ole käytettävissä.

Kuten edellä on kuvattu, asiantuntijoiden enemmistö on nimenomaan nähnyt toimivallan käytölle hyväksyttävän syyn. Tämä linkittyy keskeisesti toimintalinjan tavoitteeseen turvata mahdollisimman tehokkaasti al-Holin leirillä olevien lasten oikeuksia.

Professori Ojanen painottaa, että perustuslaki ja asiaan liittyvät kansainväliset velvoitteet tulee ottaa huomioon, hallintolain ja muiden asiassa merkityksellisten lakien tulkinnassa perustuslain 22 §:n nojalla. Nämä tulisikin huomioida niin edellä läpikäytyä suhteellisuusperiaatetta kuin tarkoitussidonnaisuuden periaatteekin arvioitaessa.

Hallinto-oikeuden professori Mäenpää: ”Esitutkintapöytäkirjaan sisältyvä informaatio vahvistaa arviotani, jonka mukaan konsulipäällikön toiseen tehtävään siirtämisen valmistelun tarkoituksena oli nimenomaan ulkoministeriön toiminnallisten tarpeiden toteuttaminen, mikä on siirtämistoimivallan yleinen tarkoitus. Siirtämisen tarkoituksena oli erityisesti varmistaa ulkoministeriön toimintakyky ja yhtenäinen toimintalinja, jotta ministeriö pystyisi riittävän tehokkaasti toteuttamaan sen toimivaltaan ja tehtäviin lain ja ihmisoikeusvelvoitteiden mukaan kuuluvat toimet al-Holin leirillä vangittuina olevien suomalaisten lasten oikeuksien ja etujen turvaamiseksi.”

”Tätä on arvioni mukaan perusteltua pitää lain mukaan hyväksyttävänä tarkoituksena siirtämistoimivallan käyttämiselle, kun otetaan huomioon myös uudesta aineistosta ilmi käyvä konsulipäällikön ilmaisema haluttomuus toteuttaa ministeriön ja viime kädessä valtioneuvoston toimintalinjaa sekä suoranainen kieltäytyminen toimimasta virkavelvollisuuksiensa perusteella konsulipalvelulain mukaisesti. Toiseen tehtävään siirtämisen valmistelu oli siten hallintolain 6 §:ssä säädetyn tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukainen toimintatapa.” (Mäenpää 24.11. s.3 )

Professori Tuomas Ojanen puolestaan lausuu: “Kyseessä olevan virkamiehen siirtäminen toiseen tehtävään on oikeassa suhteessa al-Hol-asiassa tavoiteltaviin päämääriin nähden varsinkin kun otetaan huomioon edellä selostettu velvollisuus pyrkiä aktiivisin toimenpitein turvaamaan leirillä olevien suomalaislasten edun ja oikeuksien toteutuminen lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 22 §:n mukaisesti.” (Ojanen 10.9. s. 8-9)

Moni on kysynyt, eikö nyt olisi vain kannattanut niellä koko asia?

Haaviston ministerivastuuasia on ollut laaja kokonaisuus. Esitutkinta ja siten perustuslakivaliokunnan pitkä käsittely lukuisine kuulemisineen koski ennen kaikkea sitä, oliko ministerillä hyväksyttävä syy pyytää virkakuntaa valmistelemaan konsulipäällikön siirtoa toiseen tehtävään ja oliko tämä siirto oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuihin päämääriin.

Pohjimmiltaan asiassa on kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta ja oikeusturvasta. Nämä ovat yksilön, on hän sitten ministeri tai ei, kannalta merkittävistä asioista ja oikeusvaltiossa niitä tulee aina tarkastella punnitusti oikeudellisten argumenttien valossa.

Kyse ei ole vain yhden ihmisen oikeusturvasta, vaan myös siitä, miten vastaavia asioita jatkossa käsitellään. Päätöksellä saattaa myös olla vaikutuksia ministerien toimivaltaan jatkossa vastaavissa tilanteissa.

Lopuksi

Vastalauseessa käydään tarkemmin myös niitä muita asiantuntijoiden enemmistön argumentteja läpi, joiden perusteella mielestämme olisi perusteltua katsoa, että ministerillä oli siirrolle laillinen peruste eikä se ollut suhteeton toimi.

Kuten edellä kirjoitin, asiantuntijoiden enemmistön näkemyksen mukaan toimivaltaa konsulipäällikön siirtoasiassa ei käytetty ulkoasiainhallintolain tai hallintolain vastaisesti. Siirrolle oli nimenomaan toiminnallinen tarve, joka kiinteästi liittyy ihmisoikeusvelvoitteiden toteuttamiseen.

Perustuslakivaliokunnan mietintö on kuitenkin se, joka jää asiassa voimaan. Kannatamme eduskunnan käsittelyssä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän tekemää esitystä, että ulkoministeri Pekka Haavisto ei ole kysymyksessä olevassa asiassa menetellyt virkatoimissaan perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti.

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Meidän on turvattava nuorten mahdollisuus suojella omaa elinympäristöään

Teksti on julkaistu alunperin Demo Finlandin sivuilla 20.10.2020.

Nuorena vihreänä kansanedustajana en voi olla usein miettimättä, että en itsekään olisi nyt kansanedustaja, jos yhteiskuntamme jättäisi nuoret kokonaan päätöksenteon edistämisen ulkopuolelle.

Kestävä yhteiskunta vaatii, että nuoria ei oteta ainoastaan huomioon vaan, että he ovat aidosti osa yhteiskuntaa ja avainasemassa sen muuttajina. Greta Thunbergia vapaasti suomentaen: “Me nuoret olemme näyttäneet olevamme yhtenäisiä ja sellaisina pysäyttämättömiä.”

Yhteiskunta voi kestää vain, jos sen kaikki jäsenet näkevät itsensä osana sitä – myös silloin kun he eivät vielä välttämättä tuo verotuloja tai voi äänestää.

Demokratia on yhdenvertaisuuden siemen. Se mahdollistaa, että kukaan ei tule ylikävellyksi, eikä kukaan joudu ominaisuuksiensa takia syrjityksi. Se takaa, että kaikilla on mahdollisuus hyvinvointiin ja kukoistukseen. Tämä ajatus koskettaa erityisesti nuoria.

Toisaalta nuorten osallisuus on myös edellytys maailman demokratioille. Maailmassa on 1,8 miljardia nuorta, joiden osallistuminen yhteistä tulevaisuuttamme koskevaan päätöksentekoon on ensiarvoista myös demokratian edistämiseksi.

Osallisuuden edistämiselle on olemassa eräs erittäin tehokas väline. Se on koulutus. 

Koulutuksesta ja sen tilasta on keskusteltu viime vuosina paljon. Siitä on leikattu ja höylätty, mutta toisaalta näitä leikkauksia on yritetty myös paikata. Yhtä kaikki jokainen panostus – tai panostamatta jättäminen – näkyy koko yhteiskuntamme tulevaisuudessa. Lähtien sen vakaudesta ja mahdollisuudesta demokratiaan.

Parhaimmillaan koulutus painottuu tulevaisuudessa entistä enemmän siihen, että lapset ja nuoret oppivat olemaan aktiivinen osa yhteiskunnan muutosta. He eivät ainoastaan opi toimimaan valmiiksi annettujen normien ja sääntöjen mukaisesti, vaan haluavat ja voivat osaltaan tehdä maailmasta paremman paikan.

Tarvitsemmekin jatkossa lisää opetusta jo pienille lapsille siitä, miten lähidemokratia syntyy. Yhtenä keskeisenä lähidemokratian teemana voisi toimia niinkin perustavanlaatuinen kysymys kuin: miten omaan elinympäristöön vaikutetaan? 

Omalla elinympäristöllä on merkittävä rooli, paitsi yksilön ja yhteisön toimintakyvylle, myös sille kokonaisvaltaiselle kokemukselle, jonka demokratia tarjoaa: Tänne minä voin kuulua, tänne minä voin juurtua.

Tärkeä osa tätä kokemusta on, että voi vaikuttaa siihen, millainen oma elinympäristö on nyt ja tulevaisuudessa. Ihmiselle on tärkeää nähdä oma kädenjälkensä. Ei olekaan mikään ihme, että monella ensimmäiset kokemukset halusta vaikuttaa asioihin syntyvät halusta vaikuttaa juuri ympäristöön – mittakaavalla ei ole niinkään väliä.

Juuri tähän tunteeseen myös monet ilmastolakkoilevat lapset ja nuoret ovat heränneet. He haluavat suojella oma elinympäristöään sanan laajimmassa merkityksessä.

Juuri tähän tunteeseen myös monet ilmastolakkoilevat lapset ja nuoret ovat heränneet. He haluavat suojella oma elinympäristöään sanan laajimmassa merkityksessä.

Siihen heillä on perustavanlaatuinen oikeus, mutta myös vastuu, minkä he tuntuvat ymmärtäneen aikuisia paremmin.

Ilmastoliikkeen nuorten eräs keskeinen sanoma on ollut, että he lakkoilevat koska eivät voi äänestää. Tämä on asia, mihin meidän kaikkien pitäisi herätä.

Olemme ehkä rakentaneet hyvinvointivaltion ja turvanneet hyvinvointia eri ihmisryhmille, mutta emme ole kehittäneet kaikille tarpeeksi mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinympäristöönsä sanan laajassa merkityksessä.

Nuoret kokevat ahdistusta ja toivottomuutta siksi, että heillä ei ole tarpeeksi mahdollisuutta oikeuteen ympäristöönsä mutta myös vastuuseen ympäristöstään.

Alaikäisillä on samat oikeudet julkiseen kokoontumiseen kuin muillakin ihmisillä. Mutta vieläkin hedelmällisempää olisi, mikäli heillä olisi tosiasiassa äänestämisen ulkopuolella mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä ja siten myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Hallitusohjelmassa onkin sitouduttu kansalaisaloitteen allekirjoittamisen ikärajan laskemiseen 15 ikävuoteen.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja vastuu ympäristöstä on toki todella laaja asia, eikä siihen tarttuminen ole aina helppoa. Osallistava budjetointi ja sen laajamittakaavaisempi käyttö voisi myös olla yksi konkreettinen ratkaisu siihen, että myös alaikäiset voisivat konkreettisesti vaikuttaa enemmän kotikuntansa mutta myös valtion toimintaan.

Tämäkin ajatus mahdollistuu vain mikäli siihen kasvatetaan ja koulutetaan ihmisiä, sillä todellinen vaikutusvalta voi syntyä vasta ymmärryksen myötä. 

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Nainen, millainen on tulevan työeläkkeesi laita?

Julkaistu alunperin Vihreiden naisten blogissa 25.2.2020

Vaikka suomalaisilla työmarkkinoilla tasa-arvon tila on moniin muihin maihin verrattuna melko hyvä, leimaa sitä yksi kauaskantoinen piirre: Naisten työeläkkeet ovat keskimäärin kolmanneksen matalampia kuin miesten eläkkeet. Tämä johtaa osaltaan siihen, että ikääntyneiden naisten köyhyysriski on miehiin verrattuna yli kaksinkertainen.

Näin iso ero köyhyysriskissä on merkittävä tasa-arvo-ongelma, joka vaikuttaa tulevaisuudessa yhä useamman ikääntyvän naisen elämänlaatuun.

Julkisuudessa käydään vähintään kerran vuodessa keskustelu naisen eurosta verrattuna miehen euroon. Suhteellisesta erosta voidaan kiistellä vaikka loputtomiin, mutta tilastojen valossa pienetkin erot kumuloituvat ajan kanssa ja näkyvät juuri työeläkkeiden tasossa.

Suhteellisesta erosta voidaan kiistellä vaikka loputtomiin, mutta tilastojen valossa pienetkin erot kumuloituvat ajan kanssa ja näkyvät juuri työeläkkeiden tasossa.

Mikä sitten oikeastaan on syynä asiain tilaan? Karkeasti voidaan todeta, että kyse on ihan puhtaasti summasta, jonka naiset ehtivät työurallaan tienata. Tarkalleen ottaen vuonna 2018 naisten työeläke oli vain 68 % miesten keskimääräisestä työeläkkeestä.

Kokonaiseläkettä tarkastellessa eläke-erot sen sijaan pienenevät viidennekseen. Kokonaiseläke voi sisältää työeläkkeen lisäksi yhteiskunnan maksamia perhe-eläkkeitä ja kansaneläkettä tai takuueläkettä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että monien naisten työeläkkeet jäävät niin pieniksi, että Kela maksaa heille kansaneläkettä. Takuueläkettä Kela maksaa, jos muut eläkkeet jäävät hyvin pieniksi tai muuta eläkettä ei makseta. Hälyttävää on, että vuonna 2018 yli 65-vuotiaista täyttä kansaneläkettä saavista jopa 69 % oli naisia. Takuueläkettä saavista naisia oli vieläkin enemmän, yhteensä 73 %.

Eläke-erojen taustalla on moninaisia syitä, kuten työmarkkinoiden jakautuneisuus nais- ja miesvaltaisiin aloihin sekä naisten keskimäärin matalammat palkat. Yksi keskeinen ongelma on hoivavastuiden epätasainen jakautuminen. Monet naiset hoitavat paitsi työuran alussa lapsiaan, myös työuran lopussa vanhempiaan ja/tai puolisoaan.

Yksi keskeinen ongelma on hoivavastuiden epätasainen jakautuminen.

Hallituksen kaavailemalla perhevapaaudistuksella on tärkeä rooli eläke-erojen pienentämisessä, sillä se pyrkii tasaamaan sukupuolten välistä hoivavastuuta ja parantamaan naisten mahdollisuuksia palata töihin.

Etenkin äitien turvan kannalta on oleellista, että nykyiset äitiys- ja vanhempainrahakaudet eivät heikennä työeläkettä juurikaan vaan kerryttävät sitä suurin piirtein saman verran kuin töissä käyminen. Tämä voisi kannustaa yhtälailla isiä käyttämään vanhempainrahaa, mutta näin ei tapahdu nyt.

Kotihoidon tuki sen sijaan kerryttää eläkettä huomattavasti vähemmän ja erityisen hankalaa eläke-erojen kannalta on, että kotihoidon tuen saajista jopa 90% on naisia. Tässä vaiheessa olisi tärkeää eläkekertymän kannalta, että naiset siirtyisivät työelämään.

Samaan aikaan, kun vain 10 % miehistä käyttää kotihoidon tukea, ovat vähäisetkin kotihoidon tuen jaksot lyhyempiä kuin naisten. Joka neljäs isä ei hyödynnä mitään vanhempainvapaita. Kun hoivavastuu jää näin merkittäviltä osin äidille, syntyy ongelma: Mitä pidempään äiti on kotona hoitamassa lasta, sitä vähemmän eläkettä kertyy. Vähennys voi olla hoitojaksojen pituudesta, lukumäärästä ja palkkauksesta riippuen kuukausieläkkeessä jopa satoja euroja.

Nyt tarvitaankin pikaisesti perhevapaiden tasa-arvoisempaa jakoa! Tähän hallitus pyrkii osoittamalla isälle omat osuutensa perhevapaista. Keinoja on toki myös muita: Hallituskaudella pyritään edistämään palkkatasa-arvoa kolmikantaisesti ja jatketaan aiempaa kunnianhimoisempaa samapalkkaisuusohjelmaa. Meillä tulee olla tulevaisuudessa rohkeutta koskea myös kotihoidontukeen.

Tavoitteena tulee olla, ettei sukupuoli altista köyhyydelle eläkeiässäkään.

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Lapsen saama tuki oppimiseen ei saa olla arpapeliä

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden blogissa 21.12.2019.

Yle julkaisi viime viikolla uutisen, jossa oli kysytty kansanedustajilta näkemyksiä siitä, pitäisikö erityisluokkia lisätä kouluun. Kysymyksen taustalla oli meidän kansanedustajienkin korviin kantautunut huoli opetusalan ammattilaisilta ja koululaisten vanhemmilta oppimisen tuen toimimattomuudesta.

Tukea tarvitsevien lasten määrä on ollut viime vuosina jatkuvassa kasvussa. Lasten hyvinvointierot ovat kasvaneet ja perhetaustan merkitys oppimisen edellytyksissä korostunut. Samaan aikaan erityisluokkia on lakkautettu ja siirrytty vahvemmin toimintamalliin, jossa oppimisen ja koulunkäynnin tuki pyritään tuomaan oppilaalle tavalliseen luokkaan. Valtion erillisrahoitus oppimisen tukeen lakkautettiin, koulutuksesta leikattiin ja tuen resursointi jätettiin kuntien kontolle. Ei siis ihme, että erot oppimisen ja koulunkäynnin tuessa ovat revenneet kuntien välillä! Inkluusiosta on tullut symboli koulutussäästöille, jossa kaikista heikoimmassa asemassa olevilta lapsilta viedään oppimisen edellytykset. Tuen saaminen on kuin arpapeliä, jossa voittajia on vain vähän.

Päätös opetuksen järjestämisestä pitää tehdä lapsen etu edellä

Kasvatusalan ammattilaiset ovat varsin yksimielisiä siitä, että vain tuettu inkluusio toimii. Jos lisätään samanaikaisopetusta, erityisopettajia ja koulunkäyntiavustajia, pienennetään ryhmäkokoja, järjestetään tukiopetusta ja panostetaan koulutuspolun alkuun, suurimmalle osalle lapsista ei muodostu estettä opiskella osana yleisopetuksen ryhmää. Moni oppilaista kuitenkin hyötyisi siitä, jos saisi osan koulupäivästä opiskella pienemmässä ryhmässä, jossa saa henkilökohtaista ohjausta, ja häiriötekijät on rajattu minimiin.

Päätöksen kokonaan erityisluokalle siirtämisestä pitää olla aina tarkoin harkittu ja perusteltu. Tärkeintä on muistaa, että oppimisympäristön on oltava turvallinen niin tukea tarvitsevalle lapselle kuin luokkakavereillekin. Opetus on järjestettävä niin, että oppiminen on kaikille mahdollista.

Oppimisen tukeen rahoitusta

Kysymys erityisluokista ja inkluusiosta onkin siis paljon mutkikkaampi kuin joko-tai -gallupkysymys antaa ymmärtää. Erityisluokkia ei välttämättä tarvita lisää, mutta resursseja oppimisen tukeen kyllä. Mahdollisuuksia opiskella toisinaan pienryhmässä ja saada tukiopetusta pitää lisätä. Samalla on kohdistettava katse tuen tarpeen kasvun juurisyihin – koulu ei yksin pysty korjaamaan yhteiskunnan eriarvoisuutta, polarisaatiota tai lapsiköyhyyden vaikutuksia. Näihin ongelmiin onneksi hallitusohjelmamme pureutuu kokonaisvaltaisesti.

Hallitus satsaa koulutuksen tasa-arvoon perusopetuksessa 60 miljoonaa euroa vuositasolla. Sen avulla kohdennetaan rahoitusta sinne, missä tuen tarve on kaikkein suurin. Ryhmäkokoja pienennetään ja oppimisen tukeen panostetaan. Varmistetaan, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kohdatuksi. Samalla arvioidaan lainsäädännön ja resurssien riittävyyttä laajemmin. Tavoitteena pitää olla, että jatkossa lapsen oikeus turvalliseen oppimisympäristöön ja riittävään tukeen toteutuu riippumatta siitä, mihin perheeseen tai kuntaan lapsi sattuu syntymään. Tästä meidän päättäjien on otettava vastuu!

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Lähisuhdeväkivalta syventää epätasa-arvoa Suomessa

Julkaistu alunperin Vihreiden naisten blogissa 2.10.2019.

Edellinen hallitus ehti jo ilmaista, että tasa-arvo on saavutettu. Silti yksi pahimmista syrjinnän muodoista, lähisuhdeväkivalta rehottaa meillä. Suomessa joka kolmas nainen kokee eläessään lähisuhdeväkivaltaa. Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin paikka naiselle ‒ on siis vielä rutkasti matkaa siihen, että olemme tasa-arvoinen maa.

Suomi julkaisi viime viikon keskiviikkona Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanon. Istanbulin sopimus on naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus, johon liittyviä toimenpiteitä tehtiin Suomessa viime vuonna ensimmäistä kertaa. Täytäntöönpanoon liittyvässä seminaarissa teemana olivat paitsi Suomea koskevat suositukset myös erityisesti sukupuolittuneen väkivallan torjunta sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhrit. Keskiössä olivat uhrien yksilölliset tarpeet ja kohtaaminen.

Seminaarissa ehkä tärkeimpänä seikkana nousi esille, että vaikka sukupuolittunutta väkivaltaa kokevat hyvin erilaiset naiset, on väkivalta monissa tilanteissa hyvin samanlaista. Sen rakenteellisuus on todella hälyttävää. Monet naiset kokevat lähisuhdeväkivaltaa toistuvasti: jopa vuosien ajan tai pahimmillaan läpi koko elämänsä. Monissa tapauksissa väkivalta alkaa lapsuudessa.

Lähisuhdeväkivallan jatkumon yleisyys tekee väkivallasta syrjinnän muodon, jota emme kuitenkaan usein osaa nähdä rakenteellisena epätasa-arvotekijänä. Lähisuhdeväkivalta nähdään yhä perheiden sisäisenä asiana ja suhteisiin liittyvänä yksityisenä asiana, vaikka todellisuudessa lähiväkivallalle altistavia tekijät ovat monilta osin samat kuin moniperustaiselle syrjinnälle muutoinkin altistavat tekijät. 

Rodullistetut, maahanmuuttajataustaiset, suomea puhumattomat, mutta myös vammaiset naiset kokevat herkemmin lähisuhdeväkivaltaa. Yksi tärkeimmistä huomioista täytäntöönpanoa koskevassa seminaarissa oli, että vaikka uhri olisi maahanmuuttajataustainen, useimmin näissä tapauksissa väkivaltaa käyttää kantasuomalainen mies. 

Lähisuhdeväkivalta ei siis ole mikään “ulkoisista kulttuureista” saapuva ilmiö, vaan suomalaiseen yhteiskuntaan sisäänrakentunut syrjintä- ja vallankäytönmuoto, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön. Uhrin kyvyttömyys puolustautua esimerkiksi vammaisena ei siis suojaa väkivallalta, vaan päinvastoin.

Kaikkein pahinta on, että vammaisuus tai esimerkiksi suomen-, ruotsin tai englanninkielen osaamattomuus estää uhria myös hakemasta apua. Monet palvelut ovat saatavilla vain edellä mainituilla kielillä ja esimerkiksi turvakodeista vain osa on esteettömiä.

Täytäntöönpanon seminaarissa oli kuitenkin toiveikas tunnelma. Vaikka tilanne lähisuhdeväkivallan suhteen onkin Suomessa huono, uusi hallitusohjelma tarttuu ongelmiin ponnekkaasti. Kyse onkin ensisijaisesti siitä, että palveluihin saadaan resursseja: aidosti esteettömiä ensi- ja turvakoteja on lisättävä ja sote- sekä rikospalveluiden työntekijöiden osaamista parannettava huomattavasti.

Samalla me kaikki voimme avata silmät sille, että naisia lyödään toistuvasti. Tälläkin hetkellä joku lähipiirissäsi saattaa kokea lähisuhdeväkivaltaa. Ongelma ei poistu sillä, että kuvittelemme väkivallan kohdistuvan sattumanvaraisesti, kun kyse on syrjinnän muodosta.

 

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Satavuotias perustuslaki antaa aihetta juhlaan – ja kovaan työhön perusoikeuksien puolesta

Teksti on alunperin julkaistu Vihreiden blogissa 12.9.2019.

Syksyn alkuun mahtuu usein monenlaista juhlaa, mutta tänä syksynä juhlien keskiössä ovat olleet erityisesti kaikkien yhtäläiset perusoikeudet: Omassa maakunnassani juhlittiin elokuun lopussa Jyväskylä Pridea ja tällä viikolla juhlistimme eduskunnassa mitä arvokkaimmin Suomen hallitusmuodon 100-vuotispäivää.

Jyväskylässä Pridea juhlittiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Viime kerrasta oli kauan aikaa ja varmasti osin siksi tunnelma kulkueen keskellä oli erityisen iloinen, toiveikas ja lämminhenkinen. Mitään näin suurta ei ihan hetkeen olla nähty Jyväskylän kaduilla. 

Hyväntuulisten tuttujen ja tuntemattomien keskellä oli helppoa ajatella, että elämme todella yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat.

Pride ei kuitenkaan ole pelkkää juhlaa. 

Prideja tarvitaan ympäri Suomen, koska yhdenvertaisuustyö on yhä kesken – tästä hyvä esimerkki on ystäväpariskunnan kokemus vuokra-asunnon etsinnästä. Kolme asunnontarjoajaa ei vastannut viesteihin sen jälkeen, kun kuuli heidän olevan naispari. 

Muun muassa tätä on monen vähemmistön syrjintä arjessa. 

Meillä on Suomessa vielä paljon parannettavaa, jotta oikeus syrjimättömyyteen toteutuu – oikeus, joka kumpuaa perustuslaista. 

Hallitusmuotomme 100-vuotisjuhlat tarkoittavat käytännössä, että myös perustuslakimme täytti tänä kesänä 100 vuotta. Olenkin äärimmäisen iloinen, että saan kunnian toimia tällä vaalikaudella juuri perustuslakivaliokunnassa ja olla osa pitkää jatkumoa. 

Perustuslaki ja aivan erityisesti siihen sisältyvät perusoikeudet muodostavat oikeusvaltion välttämättömän pohjan. Perustuslakiin kirjatut periaatteet kansalaisten yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksien toteutumisesta eivät voi olla kauppatavaraa – eivät vaalien alla, eivät milloinkaan.

Juuri tästä syystä esimerkiksi uudistusten paineessa oleva sote-sektori on niin tärkeä. Kyse ei ole ainoastaan alueellisesta tasa-arvosta palveluiden saatavuudessa, vaan siitä, että järjestelmämme kykenee aidosti ottamaan huomioon myös erilaisten ihmisryhmien tarpeet, myös vähemmistöjen.

Isoissa muutoksissa perustuslakivaliokunnalla on tärkeä rooli. Emme voi yleisten tehokkuusvaatimuksien tai sen hetkisen julkisen keskustelun perusteella luopua periaatteista, joille hallintomuotomme rakentuu. 

Meille vihreille laadukas lainsäädäntötyö ja perustuslain kunnioittaminen ovatkin erittäin tärkeitä – meillä ei ole varaa viime hallituskausien virheisiin. 

Merkittäviä muutoksia tapahtuu myös yhteiskunnassa itsessään. Elämme aikaa, jolloin muun muassa teknologia kehittyy vauhdilla. Eri ihmisryhmät ovat eriarvoisessa asemassa nopeisiin muutoksiin sopeutumisessa – perusoikeuksien toteutumisesta on huolehdittava myös ennakoiden.  

Muuttuu yhteiskunta sitten lainsäädännöllä tai muilla tavoin, meille vihreille olennaista on, että tulevat uudistukset tehdään perusoikeudet ja kansalaisten tarpeet edellä. Me haluamme varmistaa, että palvelut rakennetaan myös heille, jotka ovat syystä tai toisesta nyt yhteiskunnan nykynormien ulkopuolella.

Me haluamme rakentaa Suomea, jossa on entistä vähemmän syrjintää, esteellisyyttä ja osattomuutta.

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
blogi4

Lukioihin kohdistuvat leikkaukset ovat leikkauksia nuorten tulevaisuudesta

Lukioihin kohdistuvat leikkaukset ovat leikkauksia nuorten tulevaisuudesta

Suomalaisten keskuudessa elää ajatus siitä, että nuorissa on tulevaisuus. Tämä tulevaisuus on kuitenkin riippuvainen niistä resursseista, joita Suomen valtio kohdentaa koulutuksen piiriin. Juuri ennen vaalena eronnut hallitus ehti leikkaamaan lähes 1,5 miljardilla koulutuksesta, mikä on heijastunut voimakkaasti toisen asteen opiskelijoiden arkeen.

Leikkaukset tuntuvat myös Jyväskylän lukiolaisten arjessa

Niin ikään Jyväskylän lukiotarjonta on pienentynyt huomattavasti viime vuosina ‒ ja lukioiden yhdistymisten myötä on muodostunut jopa 1200 opiskelijan suurlukioita.

Fuusioituneille lukioille on osoitettu uudet tilat, jotka eivät mahdollista samankaltaista opiskelija-opettajakontaktia kuin pienemmissä lukioissa. Moni opiskelija jää kaipaamaan apua oppimiseen, kun luokkakoot kasvavat jo lähemmäs puoltasataa opiskelijaa kurssia kohden.

Lukiolaisten uupumus on lisääntynyt huomattavasti

Viime vuoden kouluterveyskyselyt kertovat järkyttäviä faktoja – jo joka kolmas lukiolainen kokee hukkuvansa koulutyöhön useamman kerran viikossa. Lukiolaisten etujärjestö Suomen lukiolaisten liittokin varoittaa lukiolaisten kasvaneesta uupumuksen tunteesta arjessa.

Vastaus tähän lukiolaisten hyvinvointivajeeseen ei voi olla koulutuksesta leikkaaminen.

THL – Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksista ilmenee, että moni opiskelija kaipaisi koulupsykologin tai -kuraattorin apua, mutta ei ole sitä toistaiseksi saanut. Kun opiskelijoista tulee yksilöiden sijasta massaa, on vaikea tarttua yksilöiden ongelmiin.

Kun opiskelijoita on samassa rakennuksessa noin 1200, ei yksittäinen koulukuraattori tai toisinaan paikalla oleva koulupsykologi riitä, vaan jokaisen pitäisi saada tarvittaessa apua lyhyellä odotusajalla. Kouluypsykologien ja -kuraattorien määrää on lisättävä – ja samalla on panostettava päivittäiseen yhteisölliseen työhön.

Toisen asteen koulutuksen puuttuminen altistaa syrjäytymiselle

Suomessa on eri arvioiden mukaan noin 40 000–100 000 syrjäytynyttä nuorta. THL:n arvioiden mukaan syrjäytynyt toisen asteen koulutusta käymätön nuori aiheuttaa yhteiskunnalle jopa 370 000 euron lisäkustannuksen. Nuorten syrjäytyminen käy siis pitkällä juoksulla todella kalliiksi.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK toteutti viime elokuussa tutkimuksen, jonka tulokset ovat kiistattomat: 92 % suomalaisista uskoo, että koulunkäynnin tukeminen on toimiva keino nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä.

Toisen asteen ja eritoten lukiokoulutuksen rahoitus kuuluu palauttaa takaisin vanhaan uskoonsa, sillä nuo eurot eivät ole vain tilastoja ja numeroita – niillä saadaan opinto-ohjaajia, pienempiä kurssikokoja, parempaa opiskelijahuoltopalveluiden saatavuutta ja lukiolaisten arkea sujuvammaksi.

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
blogi1

Yksilön teoista kohti ilmastoyhteiskuntaa

Yksilön teoista kohti ilmastoyhteiskuntaa

Nykyisellä individualismin aikakaudella on ymmärrettävää, että ilmastonmuutoksen torjunnasta puhutaan yksilön tekoina ja valintoina. Ilmastoteot eivät voi kuitenkaan jäädä ainoastaan yksilöiden harteille.

Tarvitsemme poliittisia päätöksiä, rakenteellisia muutoksia sekä yhdyskuntarakenteen uusimista – meidän tulee ottaa myös yritykset mukaan. Käytännössä yhteiskunnassa on tapahduttava laajoja muutoksia jo seuraavan parin hallituskauden aikana.

Miksi yksilöiden vastuuttaminen ei toimi?

Vaikka ihmisten kulutustottumukset muuttuvatkin koko ajan ja eettisestä kuluttamisesta on tullut trendi, ei “valinnoilla voit vaikuttaa” -tyyppinen retoriikka ole toiminut niin nopeasti kuin ilmastonmuutoksen torjuminen vaatisi.

Esimerkiksi lihankulutus pysyi vuosina 2017-2018 ennallaan ja kotimaan sisäinen lentomatkustaminen on niin ikään vain lisääntynyt. Käytännössä merkittävää, koko kansaa koskevaa kehitystä yksilöiden kuluttamisen suhteen ei ole tapahtunut edes niillä osa-alueilla, joista on eniten puhuttu julkisuudessa.

Emme ole vain kuluttajia – vaan myös kansalaisia

Vaikka talousjärjestelmämme pyrkiikin näkemään yksilöt kuluttajina – elämme myös kansalaisyhteiskunnassa, jossa jokainen yksilö voi harjoittaa aktiivista kansalaisuutta.

Siis: Jokainen meistä on myös osa demokraattista poliittista järjestelmää, jossa kansalaisilla on oikeus, velvollisuus ja vastuu toimia. Yhteiskunnalliset rakenteet ja instituutiot muuttuvat vasta, kun päätämme, että niiden on muututtava. Lainsäädäntö on tähän luonnollisesti yksi keino, mutta vähintään yhtä tärkeää on asenneilmapiiri ja sen muutos: Olemmeko valmiita tarkastelemaan elämäntapaamme ja siihen liittyviä ilmiöitä uudesta näkökulmasta?

Millaista on sitten aktiivinen ilmastokansalaisuus?

Tänä kuluneena keväänä olemme nähneet jo monenlaisia versioita siitä, mitä yksilöt voivat tehdä kansalaisina ilmaston eteen. Ilmastotyötä  on tehty lakkoilemalla, marssimalla, keräämällä vetoomuksia, perustamalla some-kampanjoita, lobbaamalla – ja nimenomaan isolla joukolla. Muutos ilmastotoimijoiden määrässä on huomattava.

Täällä Keski-Suomessakin on ollut verrattain aktiivinen ilmastotoimijoiden ryhmä, joka toimii osana kansallista ja kansainvälistä ilmastoliikehdintää. Esimerkiksi valtakunnallinen Opiskelijoiden ilmastolakko sai alkunsa juuri Jyväskylästä ja levisi täältä käsin ympäri Suomen aina Rovaniemeltä Helsinkiin asti.

Ollakseen aktiivinen ilmastokansalainen ei tarvitse siis tyytyä kuluttamaan, vaan yhä useammalla paikkakunnalla voi liittyä muiden joukkoon ja etsiä oman tapansa vaikuttaa. Tärkeintä on, että päättäjien suuntaan välittyy selkeä viesti: 70% suomalaisista on valmiita ilmastotekoihin ja haluavat sen eteen myös poliittisia päätöksiä.

Miksi on ilmaston kannalta tärkeää äänestää?

Tällä hetkellä yksi merkittävimmistä ilmastoteoista on äänestäminen: Se on helpoin tapa vaikuttaa poliittisen järjestelmän toimintaan yksilönä. Meillä kansalaisilla on oikeus vaatia muutosta – ja äänestäessä emme ainoastaan vaadi, vaan myös valitsemme ihmiset tekemään sitä muutosta.

Nyt sunnuntaina valittavat kansanedustajat päättävät valtion budjetista, säätävät lait ja vetävät linjat kansalliseen politiikkaan. He tekevät päätöksiä, jotka pureutuvat sekä jokaisen suomalaisen henkilökohtaiseen elämään että suuremmassa mittakaavassa globaaliin toimintaan Suomen ulkopoliittisten linjojen kautta.

Lyhyesti ilmaistuna: Kansanedustajat päättävät paitsi monista meidän ilmastoteoistamme, myös huomattavasti isompien toimijoiden, kuten yritysten ilmastoteoista. Etenkin ministerien kautta olemme myös vaikuttamassa siihen, miten muut maat toimivat ilmaston eteen meidän kanssamme.

Äänestämättä jättäminen vinouttaa päätöksentekoa ja aiheuttaa pahimmillaan yliedustuksen tietyille ryhmille ja heidän intresseilleen. Äänestämällä saa siis lisäpainoa niille intresseille ja kehityssuunnille, mitä itse kannattaa.

Jos siis ilmastokysymykset mietityttävät, mene ja äänestä.

Onko puolueissa eroja ilmaston suhteen?

Monesti kuulee sanottavan, että Suomen puolueissa ei ole juurikaan eroja. Ilmastopolitiikan osalta tämä ei todellakaan pidä paikkaansa: eroja on ja ne ovat monilta osin myös isoja. Vaikka monet muutkin puolueet kuin Vihreät puhuvat ilmastoasioista, merkittävä ero näkyy siinä, miten valmiita ollaan toimimaan käytännössä.

Suomen luonnonsuojeluliitto listasi juuri Suomen puolueet niiden ympäristölinjausten mukaan. Katso täältä videot, jotka selventävät eroja.

Listaus perustui paitsi puolueiden ohjelmiin, myös liiton omaan ympäristökyselyyn. Vihreät oli kaikkein eniten valmis toimimaan ilmaston ja ympäristön puolesta. Vasemmistoliitto tuli selvityksessä hyvänä kakkosena. Muut puolueet tulevat selkeästi perässä. Lue lisää täältä.

Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat selkeästi ilmastoystävällisimmät puolueet: Niiden ilmastoteoilla on mahdollista rajata ilmastonlämpiäminen 1,5 asteeseen. Lähde: Suomen Luonnonsuojeluliitto

Samanlainen lopputulos löytyy myös Suomen Kuvalehden artikkelista, jossa Vihreät oli niin ikään halukkain tekemään konkreettisia ilmastotekoja.

Kun siis äänestät, muista, että ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja ilmaston kannalta on merkittävää, mille puolueelle äänesi annat.

Myös sillä on väliä, että päätyykö äänesi saanut puolue hallitukseen tekemään ensi hallituskauden merkittävimpiä poliittisia linjauksia. Ilmastonmuutoksen torjunnan on oltava ehdottomasti yksi näistä linjauksista – jos mielimme säilyttää kotiplaneettamme monilta osin elinkelpoisena. Mieti siis, minkä puolueen haluat hallitukseen.

Meillä ei ole varaa odottaa ja himmailla enää yhtään hallituskautta. Suomesta on tehtävä ilmastoyhteiskunta nyt.

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
blogi2

Suomen on taattava myös vammaisten ihmisoikeudet

Suomen on taattava myös vammaisten ihmisoikeudet

Suomi oli viimeisimpiä EU-maita, joka ratifioi vammaisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen. Vuonna 2016 Suomessa voimaan tullut sopimus oli askel oikeaan suuntaan, vaikka se tapahtuikin hävettävän myöhään. Kaikki sopimuksen kohdat eivät kuitenkaan toteudu vaaditun mukaisesti.

Hankintalaki tuottaa ongelmia

Vammaispalveluiden kilpailutuksia ohjaavat useissa tapauksissa enemmän taloudelliset näkökulmat kuin vammaisten ihmisten tarpeet ja itsemääräämisoikeus. Hankintalain mukainen kilpailutus aiheuttaa tällä hetkellä merkittäviä ongelmia vammaisten asumis-, kuljetus että kuntoutuspalveluiden toteutumisessa.

Vammaispalveluiden kilpailutukset ovat surullinen esimerkki siitä, kuinka asianomaiset jäävät itse prosessin ulkopuolelle. Kilpailutuksissa palvelusopimuksen muodostavat kunnat ja palveluntuottajat, eikä vammaisilla itsellään ole osaa asioidensa järjestämisessä. Tämä aiheuttaa ‒ paitsi absurdeja ‒ myös ihmisoikeuksia rikkovia tilanteita.

Vammaiset eivät ole vain hoidon ja holhouksen kohteita

Yhteiskunnassamme on yhä syvään juurtuneita vammaisia syrjiviä asenteita ja rakenteita. Ne eivät muutu ennen laajamittaista asennemuutosta.

Vammaisia ihmisiä tarkastellaan yhteiskunnallisessa keskustelussa lähes poikkeuksetta vain lääketieteellisestä näkökulmasta ja pelkästään hoidon ja holhoamisen kohteina. Tällainen käsitys ei vastaa todellisuutta ja monissa tapauksissa estää vammaista määrittelemästä omaa elämäänsä kykyjensä puitteissa.

Meidän on taattava vammaisille tarvittavat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan yhdenvertaisina jäseninä. Vammaisia ihmisiä ei tule käsitellä yhtenäisenä ryhmänä, vaan jokainen tulisi nähdä yksilönä, jolla on omat tarpeensa.

Vammaisten syrjintä on yleistä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuonna 2016 tekemässä selvityksessä käy ilmi, että yli 50 prosenttia vammaisista kokee asenneilmapiirin vammaisia kohtaan huonoksi tai erittäin huonoksi. Jopa 64,2 prosenttia koki tulleensa syrjityksi kuluneen vuoden aikana. Luvut ovat hälyttäviä: Ne osoittavat, kuinka meillä on paljon matkaa siihen, että jokainen kokisi olevansa arvostettu ja yhdenvertainen osa yhteiskuntaamme.

Erityisen vaikeassa asemassa ovat vammaiset lapset ja nuoret – aikuisten ehdoilla tehdyt tukitoimet eivät monesti ole heille soveltuvia. Muun muassa vaikeudet henkilökohtaisen avun ja kuljetusten järjestämisestä rajaavat helposti vammaisen nuoren yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ratkaisut ovat olemassa – vaaditaan tahtoa taata ihmisoikeudet kaikille

Seuraavalla hallituskaudella tulee puuttua ongelmiin tehokkaasti ja järjestelmällisesti. Aivan ensimmäiseksi uuden hallituksen on laadittava vammaispoliittinen ohjelma, jossa on huomioitava myös YK:n vammaissopimuksen toteutumisen seuranta. Toisaalta vammaisten henkilöiden työllisyysastetta on nostettava samalla kuin muunkin väestön: Koulutuksesta huolimatta vammaiset työllistyvät huonosti johtuen muun muassa työnantajien asenteista. Työllistyminen mahdollistetaan yksilöllisellä sekä riittävällä ammatillisella ja lääkinnällisellä kuntoutuksella.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että vammaisjärjestöt otetaan asianmukaisella tavalla mukaan vammaisia koskevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa. Se ei kuitenkaan onnistu ilman tarvittavia resursseja: Siksi eduskunnan tulee huolehtia, että kansalaisjärjestöille annetaan riittävästi taloudellista tukea.

Share and Enjoy !

0Shares
0 0
blogi4

Opiskelijoiden riittämätön toimeentulo uhkaa hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta

Opiskelijoiden riittämätön toimeentulo uhkaa hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta

Laadukas ja saavutettava koulutus  on Suomen ylpeydenaihe ja kilpailuvaltti, mutta korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta on viety rahaa vuodesta 2011 lähtien jo jopa 800 miljoonaa euroa. Muun muassa korkeakouluopiskelijoiden jo nyt riittämättömästä toimeentulosta leikattiin jopa 86e/kk opintotukileikkausten yhteydessä, samalla enimmäistukiaika lyheni 2 kuukaudella.

Huoli toimeentulosta heikentää mielenterveyttä

Opiskelijoille on asetettu kovat paineet lähteä opiskelemaan aikaisin ja valmistua nopeasti. YTHS:n tutkimuksen mukaan opiskelijat kokevat stressiä ja ahdistusta sekä ylirasitusta, jota toimeentulon pienuus ja tiukka opiskelutahti pahentavat huomattavasti. Neljännes opiskelijoista murehtii opiskeluasioita vapaa-ajallakin. Liian tiukat vaatimukset opiskelujen nopeasta etenemisestä aiheuttavat stressiä ja myös muita mielenterveyden ongelmia.

Yhdistelmä vaatimuksista valmistua ja työllistyä nopeasti heikon toimeentulon turvin uhkaa opiskelijan terveyttä jo opintojen aikana. Vaatimus nopeasta valmistumisesta sekä mittavasta työkokemuksesta valmistuessa on ristiriitainen yhtälö. Nopean valmistumisen painottaminen vaatisi erityisesti panostusta opinto-ohjaukseen, johon koulutusleikkaukset ovat tehneen ison loven.

Opintorahan lainapainotteisuus  lisää koulutuksen periytyvyyttä

Opintorahan ja asumistuen lisäksi opintolaina on määritelty osaksi opintotukea. Opintolaina ei kuitenkaan ole kaikille opiskelijoille houkutteleva vaihtoehto, ja lainan ottamisen pakko opintojen rahoittamiseksi tekee korkeakouluopinnoista saavuttamattomia monille. Suomessa koulutus periytyy jo nyt ja lainapainotteisuus vaikeuttaa entisestään sosiaalista liikkuvuutta ja ylläpitää luokkayhteiskuntaa.

Kun vielä lisätään mukaan nuoria syyllistävä keskustelu synnytystalkoista, on kasassa aikamoinen lista. Opintorahan huoltajakorotus on vaivaiset 75€/kk. Suurimpia syitä miksi korkeakouluopiskelijat eivät uskalla perustaa perhettä ovat oman elämän toimeentulon sekä tulevaisuuden näkymien epävakaus. Opintojen ja perheellistymisen yhdistäminen on näillä pelimerkeillä haastavaa toimeentulon turvattomuuden takia.

Opiskelijat mukaan sosiaaliturvan muutoksiin

Onkin ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijat ovat mukana tulevassa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa. Opiskelijoiden toimeentulo tulee nähdä yhdenvertaisessa asemassa muihin sosiaaliturvan muotoihin verrattuna. Luottamus riittävästä toimeentulosta tuo opiskelijalle turvatun arjen.

Aidosti tasa-arvoinen koulutuksen saavutettavuus vaatii opiskelijoille toimeentuloa, joka ei nojaa lainaan. Opiskelijoille on turvattava aidosti elämiseen riittävä toimeentulo ja annettava opiskelurauha.

Share and Enjoy !

0Shares
0 0