Perustuslakivaliokunta arvioi ministerivastuu-mietinnössään, että edellytyksiä syytteen nostamiselle valtakunnanoikeudessa ei ole, mutta Haaviston menettelyä konsulipäällikön siirtämisessä on pidettävä moitittavana. Jätimme mietinnöstä vastalauseen yhdessä kansanedustaja Mari Holopaisen kanssa.
Perustuslakivaliokunta on lopulta saanut valmiiksi käsittelynsä kymmenen oppositiopuolueiden kansanedustajan tekemästä muistutuksesta koskien ulkoministeri Pekka Haaviston toimintaa Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseksi. Valiokunta ei saanut aikaan yksimielistä mietintöä.
Perustuslakivaliokunnan mietinnön johtopäätös on, että edellytyksiä syytteen nostamiselle valtakunnanoikeudessa ei ole. Sellaisia laittomuuksia, joiden perusteella ministerisyyte voitaisiin nostaa, ei ole tapahtunut. Valiokunnan johtopäätöksen mukaan ulkoministeri Haaviston menettelyä konsulipäällikön siirtämiseksi toisiin tehtäviin on kuitenkin pidettävä moitittavana.
Perustulakivaliokunnan mukaan:
“Edellä esitetyn mukaisesti perustuslakivaliokunta katsoo, että vaikka ulkoministeri Pekka Haaviston menettelyä muistutuksen kohteena olevassa asiassa (kohta 3) on pidettävä hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisena ja siten moitittavana, ei perustuslain 116 §:ssä ministerisyytteen nostamiselle asetettu korotettu syyksiluettavuusvaatimus (tahallisuus tai törkeä huolimattomuus) eikä ministerin virkavelvollisuuksien rikkomisen olennaisuusvaatimus kuitenkaan täyty asiassa. Perustuslakivaliokunnan mielestä edellytyksiä syytteen nostamiselle ei näin ollen ole.”
Toisin kuin valiokunnan mietinnössä tehdään, katsomme valiokunnan kuulemien oikeusoppineiden enemmistön tavoin, että konsulipäällikön siirron valmistelulle oli hyväksyttävät perusteet. Tälle kannalle asettuivat eduskunnan oikeusasiamies, OTT, VT Petri Jääskeläinen, hallinto-oikeuden emeritusprofessori Heikki Kulla, hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, rikosoikeuden professori Sakari Melander, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio, valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen, valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen sekä valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén. Siteeraankin heitä tässä blogissa runsaasti.
Valiokunnan enemmistö nojasi kuitenkin mietinnössä toista mieltä olleiden rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljasen, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen sekä entisen oikeuskansleri Jaakko Jonkan näkemykselle.
Valiokunnan mietinnössä ei tarkemmin perustella valittua ratkaisua tai käydä asiantuntijoiden enemmistön oikeudellista argumentaatiota läpi. Mietintö ei myöskään anna mielestämme riittävää painoarvoa perus- ja ihmisoikeuksien asettamalle juridiselle velvoitteelle toimia. Pyrimme valiokunnan sisällä tasapainottamaan mietintöä, mutta koska emme saaneet enemmistön tukea, jätimme asiassa vastalauseen.
Mistä asiassa on kyse?
Al-holin leirille Syyriassa on suljettuina vaarallisiin oloihin suomalaisia, joista osa on lapsia. Suomella ja ulkoministerillämme oli velvollisuus aktiivisesti toimia näiden lasten oikeuksien puolesta. Tähän ministeri Haavisto tähtäsi.
Toimintalinjan oikeudelliset edellytykset oli tarkistettu oikeuskanslerilta ja poliittiset edellytykset oli sovittu hallituksen piirissä.
Konsulipäällikkö kuitenkin vastusti ministerin toimintalinjaa. Asia ei ollut edennyt ministeri Haaviston toivomalla tavalla, vaikka asiaa oli valmisteltu jo keväästä 2019 lähtien ja Haaviston ministeriaikana kolmen kuukauden ajan. Haavisto pyrki ratkaisemaan tilanteen pyytämällä virkakuntaa selvittämään konsulipäällikön siirtämistä toisiin, tälle mieluisiin tehtäviin.
Keskiössä on siis arvio siitä, oliko ministerillä hyväksyttävä syy siirtää konsulipäällikkö toisiin tehtäviin ja oliko tämä toimi oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään nähden. Päämääränä ministerillä siis oli aktiivisin toimin pyrkiä pelastamaan lapset vankileirin kaltaisista olosuhteista.
Mihin vastalause perustuu?
Valtaosa perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ei pitänyt lainvastaisena sitä, että ministeri pyysi valmistelemaan konsulipäällikön siirtämistä muihin tehtäviin.
Juridisesti arvioitavana oli siis se, onko ministeri rikkonut virkavelvollisuuttaan. Olisi mielestämme suotavaa, että perustuslakivaliokunta antaisi painoa kannanotossaan tällaisessa asiassa erityisesti hallinto-oikeuden asiantuntijoiden näkemyksille. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten tulkitaan siirtämistoimivaltaa ja ministerin valtaa suhteessa virkamiehiin.
Hallinto-oikeuden asiantuntijat eivät pitäneet ministerin menettelyä ongelmallisena. Valiokunnan mietinnössä ei perustella, miksi se on sivuuttanut ratkaisussaan kuulemiensa hallinto-oikeuden asiantuntijoiden näkemykset.
Vasta, jos ministerin voidaan katsoa rikkoneen virkavelvollisuuttaan, voidaan alkaa pohtimaan voiko myös virkarikoksen tunnusmerkistö täyttyä. Siksi sillä, saako ministeri moitteet virkavelvollisuuden rikkomisesta vai ei, on myös merkitystä hänen rikosoikeudellisen oikeussuojansa kannalta. Jos asia ei etene valtakunnanoikeuteen, se ei koskaan tule tuomioistuimessa ratkaistavaksi.
Myös rikosoikeuden asiantuntijoista professorit Melander ja Nuotio pitivät Haaviston menettelyä laillisena. Heidänkin argumenttinsa sivuutettiin.
Perustuslakivaliokunta päätti mietinnössään sivuuttaa myös perustuslakivaliokunnan keskeisenä pitämät valtiosääntöoikeuden asiantuntijat, eli näitä virkoja hoitaneiden professorien oikeudellisen näkemyksen: Mikael Hidénin, Tuomas Ojasen sekä Veli-Pekka Viljasen. Lienee poikkeuksellista, että perustuslakivaliokunta sivuuttaa perusteluissaan jokaisen varsinaisen perustuslakiasiantuntijan kannan.
Myös oikeusasiamies Jääskeläinen piti Haaviston siirtomenettelyä lain mukaisena, mutta hänenkin hyvin perusteltu oikeudellinen argumentaationsa jätettiin huomioimatta.
Perustuslakivaliokunta nojaa lopullisessa kannassaan ennen muuta yhteen oikeustieteen professoriin: Pekka Viljaseen (rikosoikeuden emeritusprofessori). Lisäksi valiokunta painottaa entisen oikeuskansleri Jonkan sekä apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappen samansuuntaisia lausuntoja. Heidän asiantuntemustaan ei tarvitse epäillä, ja perustuslakivaliokunta voi luonnollisesti muodostaa kantansa myös näin.
Silti sitä voitaneen pitää hyvin poikkeuksellisena menettelynä, että ministerivastuuasiassa kanta muodostuu asiantuntijoiden vähemmistön kannalle tilanteessa, jossa se sivuuttaa muun muassa asiaa koskevat valtiosääntöoikeuden professorien sekä substanssiasiaa koskevan hallinto-oikeuden professorien kannan. Asiantuntijoiden enemmistön hyvin perustellun argumentaationsa sivuuttamisen perusteita tai heidän argumenttejaan ei valiokunnan mietinnössä ole avattu.
Miten vastalause eroaa perustuslakivaliokunnan enemmistön kannasta?
Moite lainvastaisuudesta kohdistuu oikeudellisesti hallintolain yleisiin periaatteisiin tilanteessa, jossa virkamiestä ollaan siirtämässä ulkoasianhallintolain perusteella toisiin tehtäviin. Näitä ovat niin kutsuttu tarkoitussidonnaisuuden periaate ja suhteellisuusperiaate.
Toteutuuko tarkoitussidonnaisuuden periaate ja oliko siirrolle “toiminnalliset tarpeet”?
Ulkoministeriön hallinnonalalla on erityinen sääntely koskien virkamiehen siirtoja: ulkoasiainneuvoksena konsulipäällikkö on ulkoasianhallintolain 17 §:n mukaan ollut määrättäessä velvollinen siirtymään toiseen tehtävään tai toiseen virkapaikkaan ulkoasiainhallinnon organisaatiossa, eikä tämä ole edellyttänyt hänen suostumustaan. Ulkoasiainhallintolaissa ei ole nimenomaisesti säädetty mitään niistä perusteista, joiden nojalla säännöksen piiriin kuuluva virkamies voidaan siirtää toiseen tehtävään tai toiseen virkapaikkaan. Lain perusteluissa puhutaan toiminnallisesta tarpeesta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että siirtämisestä voitaisiin päättää mielivaltaisesti. Tällaisessa tilanteessa harkintavaltaa rajoittavat hallinnon oikeusperiaatteet, joista on säädetty hallintolain 6 §:ssä.
Valiokunta arvioi asiassa ensinnäkin sitä onko siirrolle ollut ulkoasianhallintolain perusteluiden mukainen niin sanottu “toiminnallinen tarve” ja hallintolain tarkoitussidonnaisuusperiaatteen edellyttämä hyväksyttävä syy.
Valiokunta toteaa mietinnössään:
”Ulkoministeri Haavisto on maininnut siirron perusteeksi luottamuspulan. Perustuslakivaliokunta katsoo, että luottamuspula ei tällaisessa asiayhteydessä ole ulkoasiainhallintolain 17 §:n mukainen peruste siirrolle. Ministeri Haavisto on käyttänyt harkintavaltaansa siten ainakin osin hallintolain 6 §:ssä tarkoitetun tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisesti antaessaan toimeksiannon valmistella konsulipäällikön siirtämistä pois tästä tehtävästään konsulipäällikön esittämien, ministerin kannasta poikkeavien näkemysten vuoksi.”
Tämä perustunee ennen kaikkea Pekka Viljasen lausuntoon, jolle on tukea Rappen ja Jonkan lausunnoissa.
Muiden asiantuntijoiden esittämiä näkemyksiä käydään tarkemmin läpi vastalauseessa. Heidän tulokulman voisi tiivistää seuraavasti: Pelkkä luottamuspula ei olisikaan hyväksyttävä syy siirrolle. He ovat kuitenkin lausunnoissaan painottaneet sitä, että kyse oli nimenomaan tuon luottamuspulan tai näkemyseron vaikutuksesta hallituksen piirissä hyväksytyn toimintalinja toteuttamiseen ja ulkoministeriön toimintakykyyn suomalaisten lasten auttamiseksi. Luottamuspula toisin sanoen liittyi laajempaan huoleen siitä, ettei omaksuttuja linjauksia voida ylipäätään toteuttaa. Tällaisessa asetelmassa luottamuspulaankin liittyvä siirtotoiveen esittäminen voi heistä palvella hyväksyttävää tarkoitusta.
Esitutkinnasta käy myös ilmi, että ministeri oli luottamuspulan ohella viitannut myös siihen, että ministeri nimenomaan pyrki turvaamaan ulkoministeriön toimintakyvyn saamalla aikaan ulkoministeriössä yhteisen linjan.
Esitän tässä muutamia lainauksia asiantuntijalausunnoista:
Valtiosääntöoikeuden professori emeritus, Hidén: “Siirrolle on ulkoasianhallintolainkin mukaisesti toimittaessa pitänyt olla hyväksyttävä peruste. Pelkkä luottamuspula ministerin ja virkamiehen välillä ei sellaisenaan vielä olisi riittävä peruste. Minusta tässä tapauksessa riittävä tällainen peruste on ollut ministeriön yhtenäisen toimintalinjan turvaaminen hankalassa ja liikkuvassa tilanteessa.” (Hidén 10.9. s. 4)
Rikosoikeuden professori Melander: “Asiaa ei kuitenkaan voida nähdäkseni tarkastella yksinomaan luottamuspulan olemassaolon näkökulmasta vaan tehtävän siirron valmistelun syitä on tarkasteltava laajemmasta näkökulmasta ottaen huomioon seikkoja, jotka ovat olleet luottamuspulan taustalla.”
”Siirron valmistelun aloittamisessa on ollut UM:n toimintakyvyn turvaamisessa vaikeassa ja kiireellisessä asiassa sekä myös asiaa koskevien valmistelutoimenpiteiden etenemisen turvaamisesta.”
”Edellä esitetty huomioon ottaen Tuomisen siirron valmistelun aloittamiseen liittyvät toimenpiteet eivät kokonaisuutena arvioiden näyttäydy hallintolain 6 §:n sisältämän tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisina.” (Melander 3.9. s.7)
Valiokunta totesi mietinnössään:
”Siirtämistoimeksianto on pysytetty voimassa siitä huolimatta, että ministeri on 22.10.2019 nimennyt erityisedustajan hoitamaan al-Hol-asiaa eli asiaa, jonka hoitamistavasta konsulipäällikkö oli erityisesti 16.9.2019 ilmaissut ministerin kannasta poikkeavan näkemyksen. Haavisto on pitänyt kiinni siirtämistoimeksiannosta, vaikkei ole tullut esille, että konsulipäällikkö olisi erityisedustajan nimeämisen jälkeen jollakin tavoin vaikeuttanut al-Hol-asian hoitamista Haaviston edellyttämällä tavalla. Erityisedustajan asettaminen ensin lyhyeksi määräajaksi ei myöskään valiokunnan arvion mukaan puolla pysyvän toiminnallisen tarpeen käsilläoloa.”
Oikeusasiamies Jääskeläinen avaa lausunnossaan, miksi Haavistolle ei tämän johdosta syntynyt velvollisuutta peruuttaa Tuomisen siirron valmistelutoimeksiantoa. Ensinnäkin erityisedustajan määräys oli tosiaankin tarkoitettu lyhyeksi ja se oli tuolloin annettu päätöksen mukaan vain ”vähintään kahdeksi viikoksi”.
Toiseksi on ilmeistä, että erityisedustaja on tarvinnut tehtävässään konsulipalveluiden henkilöstön yhteistyötä ja tukea, jonka saannista Haavisto ei Tuomisen ollessa konsulipäällikkönä voinut edeltävien tapahtumien perusteella olla varma.
Kolmanneksi Jääskeläinen viittaa siihen, että Haavisto on perustellusti voinut arvioida al-Holin operaation pitkäkestoiseksi, jolloin myös tarve saada konsulipäälliköksi Haaviston toimintalinjaan myönteisesti suhtautuva virkamies on ollut pitkäkestoinen. Esitutkinnassa Haavisto on kertonut ajatelleensa, että al-Hol asia voi olla vuoden tai kahdenkin vuoden asia.
Samansuuntaisesti argumentoi myös professori Nuotio lausunnossaan. Hän viittaa siihen, että Haaviston mukaan linjaerimielisyys oli sitä luokkaa, että oli vaarana, ettei Tuominen muuta toimintaansa. Se taas näkyisi siinä, että ulkoministeriö ei pysty tehokkaasti toteuttamaan valitun linjan mukaisia toimenpiteitä. Näin ollen erimielisyys saattaisi edelleen vaikuttaa taustalla, vaikka keskeisiltä osilta asiat oli siirretty erityisedustajan tehtäviksi.
Oikeusasiamies Jääskeläinen: ”Päädyn siihen, että Haavisto ei ole antaessaan valmistelutoimeksiannon ja ollessaan peruuttamatta sitä erityisedustajan määräämisen jälkeen menetellyt tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastaisesti.” (Jääskeläinen s. 17)
Professori Nuotio: “Jää vaikutelma, että konsulipalveluissa asiaa ei ollut kovin aktiivisesti edistetty 16.9. jälkeisten viikkojen aikana, mikä perustellusti antoi ministeri Haavistolle syyn uskoa, etteivät nämä asiat jatkossakaan ongelmattomasti toteutuisi Tuomisen johtaman yksikön kautta. Oli myös selvää, ettei erityisedustajan mandaatti ollut tarkoitettu pysyväksi ratkaisuksi, vaan ne kuuluivat kuitenkin kaikkiaan konsulipalveluiden alaan, jolloin myös konsulipäällikön tukea ja toimia tultaisiin vaatimaan.” (Nuotio 3.9. s. 7)
Toteutuuko suhteellisuusperiaate?
Hallintolain 6 §:n mukainen suhteellisuusperiaate puolestaan tarkoittaa sitä, että viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.
Valiokunta totesi mietinnössään:
”Konsulipäällikköön kohdistuneen siirtohankkeen poikkeuksellisuus suhteessa ulkoministeriön vakiintuneeseen hallintokäytäntöön korostaa sen luonnetta ennakoimattomana ja osin oikeasuhtaisuusvaatimuksenkin kannalta ongelmallisena.”
Tässä valiokunta viitannee apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappen ja entisen oikeuskansleri Jonkan lausuntoihin. Jonkka perustelee väitettään asian merkittävyydestä viittaamalla professori Nuotion lausunnosta irrotettuun kohtaan, jonka mukaan jossakin toisessa ministeriössä siirtymisen toteuttaminen olisi vakava asia.
Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Kulla painottaa kuitenkin arviossa nimenomaan sitä, että virkamiehen siirtäminen on ulkoasiainhallinnossa tavanomainen toimenpide, toisin kuin valtionhallinnossa yleensä, eikä siirtoasian valmistelu hänen nähdäkseen loukannut konsulipäällikön oikeuksia. Myös hallinto-oikeuden professori Mäenpää painottaa lausunnossaan, että siirtämismenettelyn käyttäminen on ulkoasiainhallinnossa virkauralla etenemiseen normaalisti kuuluva menettely, eikä siihen sisälly moitteen tai sanktion luonteisia piirteitä.
Ylipäänsä suhteellisuusperiaate soveltuu tapaukseen huonosti, kuten oikeusasiamies Jääskeläinen toteaa. Sen soveltamistilanteissa on tyypillisesti kysymys jostakin asianosaisen kannalta epäedullisesta toimenpiteestä tai ratkaisusta tai esimerkiksi voimakeinojen käytöstä. Näissä tilanteissa on arvioitava, millä lievimmällä keinolla viranomaisen tavoittelemaan lopputulokseen olisi päästävissä.
Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys siitä, että Haaviston valmistelutoimeksiannon tavoitteena on jo alun perin ollut siirtää Tuominen hänelle mieluisaan, vähintään saman tasoiseen tehtävään. Siirtoa ei siis ollut tarkoitus toteuttaa vastoin Tuomisen tahtoa, vaan hänen suostumuksellaan. Hallinto-oikeuden professori Mäenpään mukaan valmistelussa esillä ollutta suurlähettilääksi siirtämistä EU:n jäsenvaltion pääkaupunkiin pidetään ulkoasiainhallinnossa virkauralla etenemisenä.
Suhteellisuuden arvioinnissa yksi merkityksellinen tekijä on se, miten siirtopäätöksen kohteena oleva virkamies on itse suhtautunut päätökseen. Professori Mäenpää nostaa esiin sen, että konsulipäällikkö suhtautui siirtoon sitä valmisteltaessa myönteisesti pitäen siirtoa win-win -luonteisena [eli molempien tahojen etujen mukaisena] ratkaisuna.
Hallinto-oikeuden professori Mäenpää painottaa myös sitä, että “Vaihtoehtona tälle konsulipäällikön oikeusaseman kannalta ensisijaisesti myönteiseksi arvioitavalle toimintatavalle olisi käytettävissä olevan selvityksen perusteella voinut olla vähemmän myönteinen toimintatapa, jossa haluttomuus toteuttaa ulkoministeriön toimintalinjaa ja nimenomainen kieltäytyminen konsulipalvelulain mukaisesta toiminnasta olisi tullut arvioitavaksi konsulipäällikön virkatehtävien asianmukaista ja viivytyksetöntä suorittamista edellyttävän valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädetyn virkavelvollisuuden laiminlyönnin kannalta. Verrattuna tähän virkamiesoikeudellisten seuraamusten mahdolliseen käyttämiseen perustuvaan vaihtoehtoon sen sijasta valitun, konsulipäällikön kannalta lähinnä myönteisen toimintatavan valmistelun aloittamisen voidaan katsoa olleen lievempi toimi ja sellaisena oikeassa suhteessa siirtämispäätöksellä tavoiteltuun päämäärään nähden siten kuin hallintolain 6 §:ssä säädetty suhteellisuusperiaate edellyttää.” (Mäenpää 24.11 s. 4)
Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Kulla: ”Virkamiehen tehtävään määräämisellä ja toiseen virkapaikkaan siirtämisellä on ulkoasiainhallinnon virkamiesoikeudessa vakiintunut sijansa, eikä siirtoasiain valmistelu nähdäkseni loukannut konsulipäällikön oikeuksia.” (Kulla 23.11. s. 3)
Hallinto-oikeuden professori Mäenpää: “Konsulipäällikön siirron valmistelussa ei ole toimittu hallinnon oikeusperiaatteiden vastaisesti tai muutenkaan epäasiallisin perustein.” (Mäenpää 24.11. s. 4)
Rikosoikeuden professori Melander: “Asiassa esitetyn selvityksen perusteella vaikuttaa näin vähintään mahdolliselta, että toiseen tehtävään siirtämistä on pidetty tilanteessa ainoana mahdollisena vaihtoehtona tilanteessa, jossa ulkoministeriön toimintaedellytysten ja toimenpiteiden joutuisuuden turvaaminen on ollut ensisijaisena tavoitteena ja joissa asiassa oli jo yritetty päästä näiden tavoitteiden mukaiseen ratkaisuun esimerkiksi keskusteluteitse 16.9.2019 järjestetyssä kokouksessa ja sen jälkeen sähköpostitse 18.10.2019. Voidaan näin arvioida, että asian ratkaisemista keskusteluja jatkamalla ei ole pidetty asiassa realistisena, mihin osaltaan myös esitettyjen näkemysten jyrkkyys sekä asian kiireellisyys lienevät vaikuttaneet. Edellä esitetyn perusteella toiseen tehtävään siirtämistä koskevaan valmistelupyyntöön ei nähdäkseni kokonaisuutena arvioiden sisälly erityisiä ongelmia suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta.” (Melander 3.9 s. 8)”
Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen: “Kyseessä olevan virkamiehen siirtäminen toiseen tehtävään on oikeassa suhteessa al-Hol-asiassa tavoiteltaviin päämääriin nähden, varsinkin kun otetaan huomioon edellä selostettu velvollisuus pyrkiä aktiivisin toimenpitein turvaamaan leirillä olevien suomalaislasten edun ja oikeuksien toteutuminen lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 22 §:n mukaisesti.” (Ojanen 10.9. s. 8-9)
Valiokunnan mietinnössä todetaan:
”Vaikka päätöksenteko laajemmin al-Hol-asiassa on osittain perustunut oikeuskanslerin ratkaisuun ja päätöksenteon taustalla olevilla tavoitteilla on siten kytkentä julkiselle vallalle asetettuun perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteen täyttämiseen, sanotut seikat eivät valiokunnan mielestä oikeuta käyttämään ulkoasiainhallintolain 17 §:n mukaista toimivaltaa sellaiseen tarkoitukseen, johon se mainitun säännöksen perusteella ei ole käytettävissä.”
Kuten edellä on kuvattu, asiantuntijoiden enemmistö on nimenomaan nähnyt toimivallan käytölle hyväksyttävän syyn. Tämä linkittyy keskeisesti toimintalinjan tavoitteeseen turvata mahdollisimman tehokkaasti al-Holin leirillä olevien lasten oikeuksia.
Professori Ojanen painottaa, että perustuslaki ja asiaan liittyvät kansainväliset velvoitteet tulee ottaa huomioon, hallintolain ja muiden asiassa merkityksellisten lakien tulkinnassa perustuslain 22 §:n nojalla. Nämä tulisikin huomioida niin edellä läpikäytyä suhteellisuusperiaatetta kuin tarkoitussidonnaisuuden periaatteekin arvioitaessa.
Hallinto-oikeuden professori Mäenpää: ”Esitutkintapöytäkirjaan sisältyvä informaatio vahvistaa arviotani, jonka mukaan konsulipäällikön toiseen tehtävään siirtämisen valmistelun tarkoituksena oli nimenomaan ulkoministeriön toiminnallisten tarpeiden toteuttaminen, mikä on siirtämistoimivallan yleinen tarkoitus. Siirtämisen tarkoituksena oli erityisesti varmistaa ulkoministeriön toimintakyky ja yhtenäinen toimintalinja, jotta ministeriö pystyisi riittävän tehokkaasti toteuttamaan sen toimivaltaan ja tehtäviin lain ja ihmisoikeusvelvoitteiden mukaan kuuluvat toimet al-Holin leirillä vangittuina olevien suomalaisten lasten oikeuksien ja etujen turvaamiseksi.”
”Tätä on arvioni mukaan perusteltua pitää lain mukaan hyväksyttävänä tarkoituksena siirtämistoimivallan käyttämiselle, kun otetaan huomioon myös uudesta aineistosta ilmi käyvä konsulipäällikön ilmaisema haluttomuus toteuttaa ministeriön ja viime kädessä valtioneuvoston toimintalinjaa sekä suoranainen kieltäytyminen toimimasta virkavelvollisuuksiensa perusteella konsulipalvelulain mukaisesti. Toiseen tehtävään siirtämisen valmistelu oli siten hallintolain 6 §:ssä säädetyn tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukainen toimintatapa.” (Mäenpää 24.11. s.3 )
Professori Tuomas Ojanen puolestaan lausuu: “Kyseessä olevan virkamiehen siirtäminen toiseen tehtävään on oikeassa suhteessa al-Hol-asiassa tavoiteltaviin päämääriin nähden varsinkin kun otetaan huomioon edellä selostettu velvollisuus pyrkiä aktiivisin toimenpitein turvaamaan leirillä olevien suomalaislasten edun ja oikeuksien toteutuminen lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 22 §:n mukaisesti.” (Ojanen 10.9. s. 8-9)
Moni on kysynyt, eikö nyt olisi vain kannattanut niellä koko asia?
Haaviston ministerivastuuasia on ollut laaja kokonaisuus. Esitutkinta ja siten perustuslakivaliokunnan pitkä käsittely lukuisine kuulemisineen koski ennen kaikkea sitä, oliko ministerillä hyväksyttävä syy pyytää virkakuntaa valmistelemaan konsulipäällikön siirtoa toiseen tehtävään ja oliko tämä siirto oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuihin päämääriin.
Pohjimmiltaan asiassa on kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta ja oikeusturvasta. Nämä ovat yksilön, on hän sitten ministeri tai ei, kannalta merkittävistä asioista ja oikeusvaltiossa niitä tulee aina tarkastella punnitusti oikeudellisten argumenttien valossa.
Kyse ei ole vain yhden ihmisen oikeusturvasta, vaan myös siitä, miten vastaavia asioita jatkossa käsitellään. Päätöksellä saattaa myös olla vaikutuksia ministerien toimivaltaan jatkossa vastaavissa tilanteissa.
Lopuksi
Vastalauseessa käydään tarkemmin myös niitä muita asiantuntijoiden enemmistön argumentteja läpi, joiden perusteella mielestämme olisi perusteltua katsoa, että ministerillä oli siirrolle laillinen peruste eikä se ollut suhteeton toimi.
Kuten edellä kirjoitin, asiantuntijoiden enemmistön näkemyksen mukaan toimivaltaa konsulipäällikön siirtoasiassa ei käytetty ulkoasiainhallintolain tai hallintolain vastaisesti. Siirrolle oli nimenomaan toiminnallinen tarve, joka kiinteästi liittyy ihmisoikeusvelvoitteiden toteuttamiseen.
Perustuslakivaliokunnan mietintö on kuitenkin se, joka jää asiassa voimaan. Kannatamme eduskunnan käsittelyssä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän tekemää esitystä, että ulkoministeri Pekka Haavisto ei ole kysymyksessä olevassa asiassa menetellyt virkatoimissaan perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti.
