Bella_SMALL_10 (2)

Aluevaalit ovat tasa-arvo- ja yhdenver­tai­suus­vaalit

by Blogi
Artikkeli on julkaistu alun perin 10.1.2022 Vihreiden sivuilla.
Sote-uudistus ja aluevaalit mahdollistavat meille erinomaisen tarkistuspisteen. Tuhannen taalan kysymys kuuluu: Kuinka voisimme toteuttaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta entistä paremmin? Hyvinvointialueiden viranomaisilla ja päättäjillä on laissa määritelty velvollisuus edistää molempia. Palveluketjujen uudelleen muotoutuessa olemme tilanteessa, jossa voimme vaikuttaa kriittisiin ongelmiin, kunhan mahdollisuus otetaan tosissaan.

Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet toteutuvat monin tavoin juuri saavutettavissa palveluissa ja inhimillisessä asiakas- ja potilastyössä. Molemmissa on kyettävä ottamaan huomioon enenevissä määrin ikääntyvä väestö ja vähemmistöt.

Esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat kokevat tutkitusti syrjintää sote-palveluissa ja vähemmistöasema vaikuttaa myös heidän kokemukseensa terveydestään. Sateenkaari-ihmisten osalta olisikin kiinnitettävä huomiota koko elinkaaren palveluihin. Kaikki ansaitsevat tulla kohdelluksi omina itseinään vauvasta vaariin.

Ihmisoi­keu­son­gel­mien tarkaste­le­minen auttaa meitä fokusoimaan

Suomi on saanut noottia kansainvälisesti monista ihmisoikeusongelmista. Osin vika on lainsäädännössä, mutta useat ongelmat liittyvät palveluihin: niiden riittävyyteen, toimivuuteen ja asiakaspalvelutilanteisiin.

Räikeimmät ongelmat nousevat säännöllisesti otsikoihin. Viime vuosien itsemääräämisoikeuden loukkaukset vammaisten ja ikäihmisten laitosasumisessa ovat hätkähdyttäviä, mutta ne edustavat vain jäävuoren huippua. Iso osa ongelmistamme jäävät huomaamattomiin kotiovien taakse: Emme ole esimerkiksi onnistuneet ennaltaehkäisemään naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa, emmekä auttamaan uhreja riittävästi.

Itsemääräämisoikeuden loukkaukset ja sukupuolittunut väkivalta ovat syrjinnän vakavimpia muotoja. Meidän on kuitenkin muistettava, että syrjintä kaikissa muodoissaan syntyy asenteista ja rikkomukset mahdollistuvat jo paljon aikaisemmassa vaiheessa palveluketjua.

Juurisyy on monesti oikeuksien tiedostamisessa, mutta usein vakavampien rikkomusten taustalla on resurssien puutetta. Tilanteen parantamiseksi onkin kyettävä ratkomaan sekä akuutteja ongelmia että tarkasteltava niihin johtavia käytäntöjä kriittisesti.

Tasa-arvo- ja yhdenver­tai­suus vaativat sekä suunnit­telua että aktiivisia tekoja

Uusien hyvinvointialueiden rakentaminen alkaa luonnollisesti hyvästä suunnittelusta. Hyvinvointialueilla tehtävissä suunnitelmissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota vähemmistöjen ja muiden marginaaliin jäävien ryhmien tarpeiden kartottamiseen ja keskeisiin ihmisoikeusongelmiin puuttumiseen.

Kaikessa toiminnassa tulee korostua, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen ovat laissa määriteltyjä asioita. Niiden edistäminen vaatii aktiivisia tekoja sekä rakenteellisia muutoksia. Tekoja tarvitaan palveluketjuissa, ennaltaehkäisevässä työssä sekä hyvinvointialueiden henkilöstöpolitiikassa.

Hyvinvointialuestrategiaan tuleekin sisällyttää läpileikkaavasti tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden edistäminen. Tämän lisäksi olisi suositeltavaa, että kaikilla hyvinvointialueilla olisi kunnianhimoinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Siinä tulee linjata merkittävimpien vaikutusarviointien, kuten sukupuolivaikutusten arvioinnin, käytöstä sekä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurannasta.

Palveluketjuja muodostaessa on entistä enemmän kiinnitettävä huomiota neuvontaan. Perus- ja ihmisoikeustietoisuuden lisääminen ei ole asiakkaan vastuulla, vaan on viranomaisen tehtävä edistää oikeuksien toteutumista. Jotta pompottelu luukulta toiselle vältetään jatkossa, tulee ihmisten saada palveluohjausta ja tietoa omista oikeuksistaan. Tämä luonnollisesti vaatii palveluntarjoajalta entistä parempaa tietoisuutta tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista – mutta myös riittäviä resursseja.

Viime kädessä on meidän poliitikkojen tehtävä varmistaa resurssit. Hyvinvointialueiden rahoitusta ratkottaessa on ymmärrettävä, että vain riittävä rahoitus edistää aidosti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Vaikka hyvinvointialueet tuottavat palveluita, on myös valtiolla rahoittajana vastuu asiasta. Kaikilla tasoilla tuleekin olla mielessä, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat parasta ennaltaehkäisyä.

Bella_SMALL_20

Ennaltaeh­käisy korostuu hyvinvoin­tie­rojen kaventa­mi­sesssa ja köyhyyden torjunnassa

by Blogi
Artikkeli on julkaistu alun perin 3.1.2022 Vihreiden sivuilla.
Suomessakin on merkittäviä terveys- ja  hyvinvointieroja. Eriarvoisuuden muodot kytkeytyvät tutkitusti köyhyyteen ja siirtyvät sukupolvelta toiselle. Sote-uudistuksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on vähentää syrjäytymistä, osattomuutta ja lisätä ihmisten hyvinvointia kautta maan.

Ennaltaehkäisy on uudistuksessa keskeisessä asemassa: On inhimillisesti sekä taloudellisesti järkevää auttaa ihmisiä pois köyhyydestä heti alkuun kuin hoitaa siihen liittyviä sairauksia ja monisyisiä ongelmia myöhemmin. Erot tulotasossa ja hyvinvoinnissa tuottavat myös yhteiskunnallista epävakautta.

Suomessa on isoja alueellisia terveys- ja hyvinvointieroja erityisesti idän ja lännen välillä. Myös eri kaupunkien välillä on suuria terveyseroja. Esimerkiksi Espoo ja Kuopio painivat sairastavuuden osalta aivan eri luokissa. Pienemmillä kaupungeilla menee huonommin kuin pääkaupunkiseudun suurilla kaupungeilla. Sote-uudistus perustuu monin tavoin juuri alueellisen tasa-arvon lisäämiseen: Hyvinvointialueet mahdollistavat leveämmät hartiat palveluiden tuottamiseen erityisesti siellä, missä kunnilla on ollut vaikeuksia tuottaa palveluita.

Taustatekijät ovat erilaisia myös eri sukupuolten välillä: Miesten odotettu elinikä on matalampi kuin naisilla ja työikäisinä kuolleista iso osa on miehiä. Samoin nuorten miesten syrjäytyminen on naisia yleisempää. Naiset muodostavat puolestaan isomman osan mielenterveyskuntoutujista.

Lisäksi hoidon saatavuudessa ja laadussa on sosioekonomisen aseman aiheuttamia eroja. Osin ne johtuvat siitä, että ennaltaehkäisevät terveyspalvelut ovat helpoiten saatavilla työterveyspalvelujen kautta. Hyvinkoulutettu, työssäkäyvä keskiluokka osaa myös hyödyntää näitä palveluja parhaiten.

Samaan aikaan pitkäaikaissairaudet ja vammaisuus kytkeytyvät matalaan koulutukseen ja palkkatasoon. Haavoittuvat ryhmät uhkaavatkin nykyjärjestelmässä jäädä ilman tarvitsemiaan yksilöllisiä palveluja. Tarvitsemme universaalien palveluiden lisäksi entistä paremmin kohdennettuja palveluja.

Huono-osai­suuden kierteet on katkottava

Erityisesti huono-osaisuuden kierteisiin ja ylisukupolviseen syrjäytymiseen on puututtava pikaisesti, sillä lapsuuden ja nuoruuden olosuhteiden eriarvoisuus näkyy hyvinvointi- ja terveyseroina aikuisena. Lapsiperheköyhyyden torjunta ja matalan kynnyksen perhepalveluihin panostaminen ovatkin ensisijaisia.

Hyvinvointialueilla on pidettävä huolta terveyspalveluiden matalasta maksukatosta ja tarjottava kriittisiä palveluja maksuttomasti. Tarvittava hoito ei saa jäädä kiinni kenenkään maksukyvystä.

Samoin uudistuksessa tulee turvata riittävät mielenterveys- ja päihdepalvelut: Liian moni joutuu odottamaan hoitoonpääsyä ja oma vointi ehtii kriisiytyä. Erityisen tärkeää olisi lisätä ilman ajanvarausta saatavia mielenterveyspalveluita ja päihdetyön resursseja. Päihdeongelma ei saa olla esteenä mielenterveyspalveluiden saamiselle.

Jotta saamme vähennettyä mielenterveysongelmien osuutta työkyvyttömyyseläkkeiden määrässä, meidän olisi myös kyettävä rakenteellisiin muutoksiin yhteiskunnassa. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon jonoja ei saada purettua, ellemme onnistu ennaltaehkäisyssä. Oppilashuollon vahvemmalla kytkeytymisellä sote-palveluiden kokonaisuuteen voi olla tässä suhteessa todella merkittävä rooli, jos onnistumme turvaamaan riittävät resurssit.

Itse asiassa koko sote-uudistuksen tehtävä on turvata mahdollisimman toimivat palvelut niin, että erikoissairaanhoito ei pääse ruuhkautumaan. Palveluiden on tarkoitus painottua juuri ennaltaehkäisyyn ja perustason terveys- ja sosiaalipalveluihin.

Uudistuksessa velvoitetaan hyvinvointialueita tarjoamaan palvelut yhtenäisinä palvelukokonaisuuksina. Toimintaa ja vuorovaikutusta on tarkoitus yhtenäistää erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon sekä terveydenhoidon ja sosiaalihuollon välillä. Yhtenäinen hoitoketju vähentää onnistuessaan pallottelua luukulta toiselle ja mahdollistaa palveluiden yksilöllisen suunnittelun. Tällä on merkitystä eritoten kun puretaan köyhyyden ja vammaisuuden tai sairastamisen yhteyksiä.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, sote-uudistuksessa tulisi kyetä osallistamaan tehokkaasti kolmatta sektoria. Palvelukokonaisuuteen ja -ohjaukseen tuleekin sisällyttää järjestöjen tuottamat palvelut. Niillä on ensiarvoista kokemusta paitsi köyhyyden torjunnasta, myös palveluiden tuottamisesta erityisryhmille ja vähemmistöille – siis juuri niille, joille järjestelmän pitäisi nyt kyetä tuottamaan kohdennettuja palveluja.