Julkaistu alunperin Vihreässä Langassa 24.6.2019.
Kulunut vaalien superkevät osoitti viimeistään, kuinka tärkeää toimiva kansalaisyhteiskunta on. Pitkälti sen ansiosta meillä oli ilmastovaalit.
Ilmastonmuutoskeskustelu ei olisi edennyt tähän elintärkeään pisteeseen, jos meillä ei olisi aktiivisia kansalaisjärjestöjä ja rohkeita ruohonjuuritason toimijoita ‒ siis tavallisia yksittäisiä kansalaisia, jotka pystyvät ja uskaltavat avata suunsa ja voivat tarvittaessa ryhtyä ilmastolakkoon.
Ympäristönsuojelukeskustelussa on jo pitkään korostettu, että ympäristönsuojelu on monilta osin ihmisoikeuskysymys. Kyky ja halu suojella omaa elinympäristöään kumpuaa paitsi kansalaisten käytettävissä olevista resursseista, kuten riittävästä toimeentulosta ja koulutuksesta, mutta myös niinkin perustavanlaatuisista asioista kuin sanan- ja kokoontumisvapaudesta sekä oikeusvaltion toiminnasta.
Kun kansalaisilla ‒ niin aikuisilla kuin lapsillakin ‒ on oikeus ja vapaus omalla toiminnallaan ja sanoillaan ilmaista syvää huoltaan huomisen puolesta, syntyy vasta todellinen yhteiskunnallinen muutos. Demokratiaan ei kuulu ainoastaan se, että kansalaiset voivat valita vaaleilla edustajansa instituutioihin, vaan myös se, että heillä on mahdollisuus jopa lakkoilemalla irtisanoutua edes hetkellisesti vallitsevasta järjestelmästä.
Tässä tapauksessa vallitseva järjestelmä tuottaa vuosittain ‒ ja on jo tovin tuottanut ‒ valtavan määrän kasvihuonekaasuja, jotka uhkaavat globaalia elämää.
Ilmastolakkoilijat ovatkin ymmärtäneet jotain olennaista: Kyse ei todellakaan ole enää yksilöistä, vaikka yksilöinä heillä onkin mahdollisuus mielipiteenilmaisuun, vaan kyse on järjestelmästä, joihin jokainen välttämättä osallistuu päivittäin. Juuri ilmastonmuutoksen arkipäiväisten ulottuvuuksien vuoksi nuorten ilmastolakkoilu oli niin tärkeää.
Ilman poliittista pyrkimystä muuttaa järjestelmää pitkällä aikavälillä, ei käytännössä olisi tullut nykyisenlaista hallitusohjelmaa: Meillä on nyt ensimmäistä kertaa koskaan hallitusohjelma, joka paitsi alkaa sanalla ilmastonmuutos, tavoittelee myös hiilineutraalia Suomea.
Se tarkoittaa todellista järjestelmän muutosta. Siksi me olemmekin kaikkein suurimman haasteen edessä: Meidän tulee vähentää päästöjä radikaalisti, mutta myös sopeutua ilmastonmuutoksen tuomiin väistämättömiin haasteisiin. Tässä suomalainen laaja-alainen kansalaisyhteiskunta tulee olemaan keskeisemmässä roolissa kuin koskaan.
Kun aineelliset resurssit vähenevät ja kiertävät yhä pidempää talousjärjestelmässä, lämpeneminen aiheuttaa enemmän säiden ääri-ilmiöitä ja muutokset kuormittavat rakenteitamme, tarvitaan yhä parempia sosiaalisia verkostoja, uusia tapoja järjestäytyä, kekseliäisyyttä ja kykyä reagoida nopeasti.
Ilmastovaalit osoittivat, että näitä meiltä Suomen kansalaisilta kyllä löytyy.