blogi4

Koulutus on ilmaista, mutta eläminen ei

Mielipidekirjoitus 14.03.2017
Julkaistu Keskisuomalaisessa
https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Koulutus-on-ilmaista-mutta-el%C3%A4minen-ei/947546#comments

Koulutus on ilmaista, mutta eläminen ei

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder nosti äskettäin somekohun Twitterissä: ”Suomessa koulutus on maksutonta. Kaikilla sama mahdollisuus. Oma vika, jos ei kouluttaudu.”

Kyllä, koulutus on Suomessa ilmaista ja se on periaatteessa kaikkien saatavilla, valitettavasti käytännössä tie ei ole yhtä siloiteltu. Omista kokemuksistani johtuen minun on hyvin vaikea ymmärtää hallituksen leikkauksia opintotuesta.

Muistan vieläkin päivän, kun 16-vuotiaana lukiolaisena muutin pois kotoa. Olin asian suhteen ehdoton, vaikka vanhempani olivat useasti sanoneet, että omillaan asuessa tulee todellakin pärjätä omillaan.

En silloin tajunnut kuinka totta se onkaan. Yhteiskunnalta en saanut lainkaan tukea ennen kuin täytin 17 vuotta, jonka jälkeen olin oikeutettu saamaan opintotukea Kelalta.

Kun vihdoin olin oikeutettu opintotukeen, vaikuttivat vanhempien tulot siihen alentavasti 20-vuotiaaksi asti. Jo lukiossa jouduin tekemään koulun ohella töitä ja nostamaan opintolainaa, jotta selviäisin jokapäiväisistä kuluista.

Olen aina ollut ahkera opiskelija ja menestynyt opinnoissani, mutta jatkuvat rahahuolet ja koulun ohella työskentely vaikuttivat pärjäämiseeni huomattavasti. Tämän vuoksi jouduin karsimaan kursseja ja suorittamaan ainoastaan itselleni välttämättömimmät.

Olisin jättänyt lukion kesken, jos minulla ei olisi ollut unelmaa siitä, että jonain päivänä pääsen opiskelemaan unelmieni alaa yliopistoon.

En olisi koskaan onnistunut ilman lukioni koulukuraattoria ja kannustavia opettajia. Valitettavasti yliopistoon pääsemisen myötä rahahuolet eivät ole kuitenkaan vähentyneet, päinvastoin.

Opintotuen, lainan ja osa-aikatöiden vuoksi kuitenkin pärjään. Ilman lähipiirin kannustamista ja omaa sitkeyttäni en kuitenkaan olisi tässä.

Koulutusjärjestelmämme on aina perustunut siihen, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja menestyä.

Kuitenkin lukuisat tutkimukset osoittavat, että hyväosaisuus ja koulutustaso periytyvät. Tilanteeseen on aiemmin voitu vaikuttaa antamalla kaikille yhtäläiset lähtökohdat koulutukselle. Enää näin ei ole.

Nyt hallitus on tehnyt koulutuksesta historian suurimmat leikkaukset, jotka asettavat opiskelijat eriarvoiseen asemaan.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi haluamme leikata suomalaisten nuorten koulutuksesta ja Suomen tulevaisuudesta sekä romuttaa yhden hyvinvointivaltiomme suurimmista menestystarinasta.

Mitä tulee Fjäderiin: hänen kaltaistensa takia Akavan maine on vaakalaudalla. Akavan puheenjohtajan jos kenen, pitäisi tietää paremmin koulutusjärjestelmämme tilasta ja opiskelijoiden ahdingosta.

Jatkossa en haluaisi joutua häpeämään sitä, että olen Akavan jäsen.

Comments are closed.