BellaForsgren_0030lowres

Koulutuksen rahoitus on nostettava pohjoismaiselle tasolle

by Blogi

Suomalaisten lasten oppimistulokset ovat laskeneet jo yli 20 vuoden ajan. Tämän suunnan kääntämiseksi koulutukseen on panostettava lisää rahaa. Esimerkiksi Ruotsissa lisäresurssit näkyvät jo nyt parantuneina oppimistuloksina, kun taas Suomessa pitkäjänteiset panostukset koulutuksen rahoitukseen ovat jääneet tekemättä.

Eniten minua peruskoulutuksen ahdingossa huolestuttaa oppilaiden kasvava eriarvoistuminen. Erityisesti vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa oppimistuloksiin aikaisempaa vahvemmin. Resurssien puute osuu juuri niihin, jotka tarvitsisivat eniten tukea. Tämä kehitys rapauttaa periaatetta tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, joka tarjoaa yhtäläiset mahdollisuudet jokaiselle.

Haluammeko, että heikommista lähtökohdista opintien aloittavat ja erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät vaille tasa-arvoisia mahdollisuuksia? Heidän joukossaan on esimerkiksi kuulo- ja näkövammaisia, oppimisen vaikeuksien kanssa eläviä sekä suomea toisena kielenä puhuvia.

Kuluvalla hallituskaudella toteutettiin Oikeus oppia –kehittämisohjelma, jonka tavoitteena oli parantaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatua sekä lisätä niiden tasa-arvoa. Ohjelman kautta rahoitettiin monia tärkeitä hankkeita, jotka liittyivät esimerkiksi oppimisen tukeen, inkluusion kehittämiseen ja lasten digitaalisiin taitoihin.

Nämä ovat asioita, joita ei voida kuitenkaan jättää pelkkien määräaikaisten hankkeiden varaan, vaan ne pitäisi olla osa päiväkotien ja koulujen pysyvää rahoitusta.

Koulutus on suomalaisen yhteiskunnan peruspilari. Suomalainen koulutus on perinteisesti pystynyt tarjoamaan jokaiselle oppijalle tasavertaisen mahdollisuuden yhteiskunnalliseen osallisuuteen.

Nykyisin lapset ovat varhaiskasvatuksen tai koulun aloittaessaan taustoiltaan yhä monimuotoisempia, ja osaamme myös tunnistaa erityisen tuen tarpeita aikaisempaa paremmin. Koulutuksen rahoitus on nostettava pohjoismaiselle kärkitasolle, jotta jokainen lapsi saa yhdenvertaisen ja laadukkaan oppimispolun ilman syrjintää ja ennakkoluuloja.

Näissä vaaleissa meidän on uskallettava panostaa tulevaisuuteen.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Meidän on turvattava nuorten mahdollisuus suojella omaa elinympäristöään

by Blogi
Teksti on julkaistu alunperin Demo Finlandin sivuilla 20.10.2020.

Nuorena vihreänä kansanedustajana en voi olla usein miettimättä, että en itsekään olisi nyt kansanedustaja, jos yhteiskuntamme jättäisi nuoret kokonaan päätöksenteon edistämisen ulkopuolelle.

Kestävä yhteiskunta vaatii, että nuoria ei oteta ainoastaan huomioon vaan, että he ovat aidosti osa yhteiskuntaa ja avainasemassa sen muuttajina. Greta Thunbergia vapaasti suomentaen: “Me nuoret olemme näyttäneet olevamme yhtenäisiä ja sellaisina pysäyttämättömiä.”

Yhteiskunta voi kestää vain, jos sen kaikki jäsenet näkevät itsensä osana sitä – myös silloin kun he eivät vielä välttämättä tuo verotuloja tai voi äänestää.

Demokratia on yhdenvertaisuuden siemen. Se mahdollistaa, että kukaan ei tule ylikävellyksi, eikä kukaan joudu ominaisuuksiensa takia syrjityksi. Se takaa, että kaikilla on mahdollisuus hyvinvointiin ja kukoistukseen. Tämä ajatus koskettaa erityisesti nuoria.

Toisaalta nuorten osallisuus on myös edellytys maailman demokratioille. Maailmassa on 1,8 miljardia nuorta, joiden osallistuminen yhteistä tulevaisuuttamme koskevaan päätöksentekoon on ensiarvoista myös demokratian edistämiseksi.

Osallisuuden edistämiselle on olemassa eräs erittäin tehokas väline. Se on koulutus. 

Koulutuksesta ja sen tilasta on keskusteltu viime vuosina paljon. Siitä on leikattu ja höylätty, mutta toisaalta näitä leikkauksia on yritetty myös paikata. Yhtä kaikki jokainen panostus – tai panostamatta jättäminen – näkyy koko yhteiskuntamme tulevaisuudessa. Lähtien sen vakaudesta ja mahdollisuudesta demokratiaan.

Parhaimmillaan koulutus painottuu tulevaisuudessa entistä enemmän siihen, että lapset ja nuoret oppivat olemaan aktiivinen osa yhteiskunnan muutosta. He eivät ainoastaan opi toimimaan valmiiksi annettujen normien ja sääntöjen mukaisesti, vaan haluavat ja voivat osaltaan tehdä maailmasta paremman paikan.

Tarvitsemmekin jatkossa lisää opetusta jo pienille lapsille siitä, miten lähidemokratia syntyy. Yhtenä keskeisenä lähidemokratian teemana voisi toimia niinkin perustavanlaatuinen kysymys kuin: miten omaan elinympäristöön vaikutetaan? 

Omalla elinympäristöllä on merkittävä rooli, paitsi yksilön ja yhteisön toimintakyvylle, myös sille kokonaisvaltaiselle kokemukselle, jonka demokratia tarjoaa: Tänne minä voin kuulua, tänne minä voin juurtua.

Tärkeä osa tätä kokemusta on, että voi vaikuttaa siihen, millainen oma elinympäristö on nyt ja tulevaisuudessa. Ihmiselle on tärkeää nähdä oma kädenjälkensä. Ei olekaan mikään ihme, että monella ensimmäiset kokemukset halusta vaikuttaa asioihin syntyvät halusta vaikuttaa juuri ympäristöön – mittakaavalla ei ole niinkään väliä.

Juuri tähän tunteeseen myös monet ilmastolakkoilevat lapset ja nuoret ovat heränneet. He haluavat suojella oma elinympäristöään sanan laajimmassa merkityksessä.

Juuri tähän tunteeseen myös monet ilmastolakkoilevat lapset ja nuoret ovat heränneet. He haluavat suojella oma elinympäristöään sanan laajimmassa merkityksessä.

Siihen heillä on perustavanlaatuinen oikeus, mutta myös vastuu, minkä he tuntuvat ymmärtäneen aikuisia paremmin.

Ilmastoliikkeen nuorten eräs keskeinen sanoma on ollut, että he lakkoilevat koska eivät voi äänestää. Tämä on asia, mihin meidän kaikkien pitäisi herätä.

Olemme ehkä rakentaneet hyvinvointivaltion ja turvanneet hyvinvointia eri ihmisryhmille, mutta emme ole kehittäneet kaikille tarpeeksi mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinympäristöönsä sanan laajassa merkityksessä.

Nuoret kokevat ahdistusta ja toivottomuutta siksi, että heillä ei ole tarpeeksi mahdollisuutta oikeuteen ympäristöönsä mutta myös vastuuseen ympäristöstään.

Alaikäisillä on samat oikeudet julkiseen kokoontumiseen kuin muillakin ihmisillä. Mutta vieläkin hedelmällisempää olisi, mikäli heillä olisi tosiasiassa äänestämisen ulkopuolella mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä ja siten myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Hallitusohjelmassa onkin sitouduttu kansalaisaloitteen allekirjoittamisen ikärajan laskemiseen 15 ikävuoteen.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja vastuu ympäristöstä on toki todella laaja asia, eikä siihen tarttuminen ole aina helppoa. Osallistava budjetointi ja sen laajamittakaavaisempi käyttö voisi myös olla yksi konkreettinen ratkaisu siihen, että myös alaikäiset voisivat konkreettisesti vaikuttaa enemmän kotikuntansa mutta myös valtion toimintaan.

Tämäkin ajatus mahdollistuu vain mikäli siihen kasvatetaan ja koulutetaan ihmisiä, sillä todellinen vaikutusvalta voi syntyä vasta ymmärryksen myötä. 

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Eduskunnan HLBTI-verkosto: Sateenkaariperheet uuteen vanhemmuslakiin

by Tiedote
TIEDOTE 7.2.2020

Sateenkaariperheiden oikeuksien edistäminen on vanhemmuuslain uudistamisen keskeinen tavoite. Eduskunnan HLBTI-verkosto jättikin perjantaina 7.2.2020 eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen siitä, kuinka uuden vanhemmuslain valmistelussa otetaan huomioon sateenkaariperheet. Verkoston puheenjohtajana Bella Forsgrén allekirjotti kirjallisen kysymyksen ensimmäisenä. Allekirjoittajia oli useista puolueista.

Viime aikojen syntyvyyskeskustelussa ovat Suomen monimuotoiset perheet jääneet helposti varjoon. 

”Julkisen keskustelun lähtökohtana tulisi olla, että jokainen perheistä on omanlaisensa, arvokas ja jokaisella on oikeus toivotun lapsiluvun toteutumiseen. Tämän tulisi näkyä myös lainsäädännössä – ja käytännössä erilaisten perheiden yhdenvertaisena mahdollisuutena tulla juridisesti tunnustetuksi sekä saada perhepalveluja”, vaatii HLBTI-verkoston puheenjohtaja Bella Forsgrén, vihr.

Sateenkaariperheissä yksi tai useammista vanhemmista kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön: Tällaisia perheitä ovat muun muassa transihmisten lapsiperheet, nais- ja miesparien perheet, apilaperheet ja sateenkaariuusperheet. 

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että kuluvan hallituskauden aikana äitiys- ja isyyslaki yhdistetään molemmat lait kattavaksi vanhemmuuslaiksi. Eduskunnan HLBTI-verkosto ja Sateenkaari- sekä ihmisoikeusjärjestöt tukevat tavoitetta.

Tavoitellut muutokset saattavat tuntua teknisiltä, mutta niillä on iso vaikutus perheiden elämään. Vaakakupissa painaa ennen kaikkea lasten etu. 

”Jokaisella lapsella on oikeus syrjimättömyyteen perhetaustansa perusteella. Nykyisessä lainsäädännössä lapsen oikeus kaikkiin tosiasiallisiin vanhempiin ei aina toteudu. Toisaalta nykyiset sukupuoleen perustuvat merkinnät vanhemmuudesta väestötietojärjestelmässä ovat osoittautuneet ongelmallisiksi perheissä, joihin kuuluu sukupuolivähemmistöihin kuuluvia vanhempia, kuten transihmisiä”, toteaa verkoston varapuheenjohtaja Jussi Saramo, vas.

Oikeanlainen merkitä vanhemmuudesta väestötietojärjestelmässä vahvistaisi lapsen oikeudellisen suhteen kaikkiin tosiasiallisiin vanhempiin, joita voisi olla jatkossa siis enemmän kuin kaksi. Käytännössä tämä varmistaisi lapsen oikeuden esimerkiksi yhteydenpitoon vanhempaan ja elatukseen.

Toisaalta uuden vanhemmuuslain tulisi mahdollistaa, että lapsen suhde vanhempiinsa merkitään väestötietojärjestelmään tavalla, joka ei paljasta arkaluontoista tietoa eikä altista lasta syrjinnälle. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien lasten vanhempien suhde lapseen merkitään vanhemmuutena, ilman viittauksia sukupuoleen tai mahdollisesti korjattuun sukupuoleen.

”On meidän tehtävämme huolehtia, että laadittavat lait estävät syrjintää. Uusi vanhemmuuslaki olisi merkittävä muutos sateenkaariyhteisölle. Vanhemmuuden merkitseminen väestötietojärjestelmään yksinkertaisesti vanhemmuutena ei tarkoita isyyden ja äitiyden kategorioiden häviämistä arkielämässä. Lait eivät puutu siihen, miten ihmiset kokevat vanhemmuuden”, muistuttaa verkoston varapuheenjohtaja Jaana Pelkonen, kok.

HLBTI-verkoston tekemän kirjallisen kysymyksen allekirjoittavat Bella Forsgrén, Saara Hyrkkö, Veronika Honkasalo, Mirka Soinikoski, Sofia Virta, Jussi Saramo, Outi Alanko-Kahiluoto, Iiris Suomela, Jaana Pelkonen, Saara-Sofia Siren, Anders Adlercreutz, Ilmari Nurminen ja Sari Multala.

Bella Forsgrén, vihr.
Eduskunnan HLBTI-verkoston puheenjohtaja

Jussi Saramo, vas.
Eduskunnan HLBTI-verkoston varapuheenjohtaja

Jaana Pelkonen, kok.
Eduskunnan HLBTI-verkoston varapuheenjohtaja

Kirjallinen kysymys alla liitteenä:

Kirjallinen kysymys sateenkaariperheiden huomioimisesta vanhemmuuslakia uudistettaessa

 Eduskunnan puhemiehelle

 Suomalaiset perheet ovat monimuotoisia. Yksi monimuotoisen perheen muoto on sateenkaariperhe, jossa yksi tai useammista vanhemmista kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Tällaisia perheitä ovat transihmisten lapsiperheet, nais- ja miesparien perheet, apilaperheet, sateenkaariuusperheet ja useamman kuin kahden vanhemman perheet. Lähtökohtana on, että jokainen perheistä on omanlaisensa ja arvokas.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallituskauden aikana äitiys- ja isyyslaki yhdistetään molemmat lait kattavaksi vanhemmuuslaiksi. Lait yhdistämällä voidaan huomioida perheiden monimuotoisuus paremmin, selkeyttää vanhemmuuteen ja sen tuomiin velvoitteisiin liittyviä säädöksiä ja toteuttaa lasten oikeus syrjimättömyyteen perhetaustansa perusteella.

Nykyiset lait eivät myöskään tunnista riittävällä tavalla transsukupuolisia vanhempia. Rekistereihin voi jäädä merkintä vanhemman syntyessä määritellystä sukupuolesta, vaikka juridinen sukupuoli olisi eri. Vanhemmuuslain säätämisen yhteydessä tulisikin säätää, että vanhemmuus merkitään väestörekisteriin sukupuolineutraalisti ja luovutaan isä/äiti -kirjauksista. Tämä on erityisen tärkeää transihmisille, jotka voivat nykyisellään tulla kirjatuksi äidiksi tai isäksi vastoin juridista sukupuolta.

Nykyiset erilliset vanhemmuutta koskevat lait ovat tulleet voimaan viime vuosina; isyyslaki vuonna 2016 ja äitiyslaki viimeisimmäksi, huhtikuussa 2019. Äitiyslain tullessa voimaan on lakivaliokunta todennut mietinnössään, että “Lakivaliokunta pitää mietinnössään aiheellisena arvioida lakien yhdistämistä vanhemmuuslaiksi, kun isyys- ja äitiyslakien soveltamisesta on saatu riittävästi kokemuksia.” Vaikka lainsäädäntö on suhteellisen tuoretta, voidaan nyt jo sanoa, että lakien soveltaminen aiheuttaa ongelmia vanhempien sukupuolen määrittelyn osalta.

Lisäksi on ongelmallista, että nykyisen lainsäädännön nojalla lapsella voi olla vain kaksi juridista vanhempaa, vaikka tosiasiallisesti lapsen elämässä olisi useampia sosiaalisia vanhempia. Sosiaalisten vanhemmuussuhteiden tunnistamiseksi ja kunnioittamiseksi myös tämä epäkohta tulisi ottaa vanhemmuuslain uudistamisessa huomioon.

 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

 Miten vanhemmuuslain valmistelun yhteydessä otetaan sateenkaariperheiden moninaisuus huomioon?

Miten hallitus varmistaa, ettei vanhempien transtausta tule ilmi tilanteessa, jossa käytetään väestörekisterin tietoja vanhemmuudesta

 

Helsingissä 07.02.2020

Bella Forsgren, Vihreät