Korkeakoulujen uusi rahoitusmalli ei luota korkeakoulujen omaan osaamiseen

Korkeakoulujen uusi rahoitusmalli ei luota korkeakoulujen omaan osaamiseen

Korkeakoulujen uudet rahoitusmallit hyväksyttiin tänä keväänä. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille laadittiin omat rahoitusmallinsa. Rahoitusmallit määräävät sen, miten valtion korkeakoulutukseen varattu budjetti jaetaan korkeakoulujen kesken. Rahoitusmallilla valtio pyrkii ohjaamaan korkeakoulujen toimintaa haluamaansa suuntaan, eli kyseessä on keskeinen poliittinen työkalu.

Uusia rahoitusmalleja on työstetty osana Opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -hanketta. Mikä siis muuttuu vuonna 2021 voimaan astuvissa malleissa?

Yleisellä tasolla voidaan todeta, että uusissa rahoitusmalleissa käytetään edelleen todella paljon tulosohjausta. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeakoulut saavat rahaa ainoastaan konkreettisia tuloksia vastaan (esimerkiksi kun opiskelija valmistuu tai julkaistaan tieteellinen artikkeli). Tämä on tietenkin jollain asteella perusteltua, mutta uudessa mallissa nämä tulosohjauksen piirteet korostuvat poikkeuksellisen vahvasti.

Miksi me emme luota korkeakoulujen osaavaan henkilökuntaan?

Korkeakoulut ansaitsevat enemmän vakaata rahoitusta, jotta toiminnan pitkäjänteinen suunnittelu on mahdollista. Rahoitusmallit eivät myöskään lunasta lupausta yksinkertaisuudesta ja ennustettavuudesta. Mallien osia eli indikaattoreita on edelleen paljon ja jotkut niistä ovat varsin monimutkaisia. Uusista malleista ei siis voi kovin suoraan päätellä, millaisia vaikutuksia niillä on missäkin korkeakouluissa.

Yliopistojen osalta uusi rahoitusmalli palkitsee entistä vahvemmin opiskelijoiden nopeasta valmistumisesta. Realistisena uhkakuvana on, että rahoitusvajeesta kärsivät yliopistot käyttävät opiskelijoiden oppimisen ja osaamisen kehittämisen kannalta kyseenalaisia keinoja valmistumisen nopeuttamiseen. On esimerkiksi mahdollista, että vaihtoon lähtemisestä tehdään nykyistä vaikeampaa, sillä se usein hieman viivästyttää valmistumista.

Kansainvälinen kokemus on kuitenkin ehdottoman tärkeää työelämässä, ja siihen tulisi kannustaa. Nykyisessä mallissa kansainvälistymisestä palkitaan suoraan, mutta uudessa mallissa se on siirretty osaksi strategiaperusteista rahoitusta, joten todellisia vaikutuksia on vaikea arvioida.

Lisäksi uusi malli palkitsee pienemmällä summalla sellaisista suoritetuista tutkinnoista, joiden tekijällä on jo toinen samantasoinen tutkinto. Tällöin korkeakoululla on pienempi motiivi panostaa toista tutkintoa tekeviin opiskelijoihin. Työelämän murroksessa pitäisi nimenomaan kannustaa osaamisen päivittämiseen ja kehittämiseen sen sijaan, että sille asetetaan esteitä!

Mallista löytyy myös hyviä puolia

Erinomainen lisäys malliin on niin kutsuttu laadullisen työllistymisen indikaattori, joka palkitsee siitä, että opiskelijat valmistuvat omaa tutkintoaan vastaaviin työtehtäviin. Tämä kannustaa mielekkäällä tavalla korkeakouluja ottamaan työelämän tarpeet huomioon kehittäessään opetustaan ja ohjaustaan.

Hyvä muutos yliopistojen uudessa rahoitusmallissa on myös se, että epämääräistä strategiarahoitusta on selkeytetty: jatkossa osa strategiarahoituksesta myönnetään yliopistojen omiin strategioihin perustuen ja loput nykyiseen tapaan ministeriön harkinnan mukaan. Harmillista on se, että strategiarahoituksen kasvaessa perusrahoituksen osuus pienenee.

Rahoitusmalli on erittäin keskeinen asia korkeakoulupolitiikassa, mutta on kuitenkin ehdottomasti muistettava, että siihen tehtävät muutokset eivät lainkaan vaikuta siihen, kuinka suuri potti korkeakouluille on ylipäänsä jaettavissa.  

Laadukas ja yhdenvertainen korkeakoulutus on ollut Suomen menestyksen mahdollistaja ja sen tulevaisuus on turvattava riittävällä rahoituksella. Koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaamisen sijaan meidän tulisi panostaa tulevaisuuden osaamiseen.

Comments are closed.