Bella_SMALL_11

Rasismi vähenee vain rakenteita muuttaen

Artikkeli on julkaistu alun perin 20.3.2021 Keskisuomalaisessa.
Vietämme nyt rasisminvastaista viikkoa. Siksi pyydänkin sinua tekemään pienen ajatusleikin. 

Istu alas ja mieti tovi, jos sinulta udeltaisiin säännöllisesti – joskus jopa päivittäin – henkilökohtaisia asioita mitä erilaisimmissa tilanteissa: Lääkärissä, työhaastattelussa, ihan kauppareissullakin sinulta kyseltäisiin taustastasi, vanhemmistasi tai vaikkapa kielitaidostasi. Ihmiset tekisivät mitä omituisimpia oletuksia ihonvärisi ja nimesi perusteella, tuntematta sinua lainkaan.

Sen jälkeen pohdi, että jokainen tällainen tilanne olisi myös riski. Periaatteessa et voi tietää, milloin päädytkin tilanteeseen, jossa koet rasistista häirintää tai jopa väkivallan uhkaa. Toisinaan erilaiset rasistiset huutelut tulevat aivan puun takaa – myös lapsille.

Muun muassa tällaista on arkipäiväinen rasismi. Kuulostaa kuluttavalta pidemmän päälle, vai mitä? Kukaan ei jaksa, jos jatkuvasti kysytään tavalla tai toisella, miksi sinä olet täällä.

Toistuvan rasismin vaikutukset jaksamiseen ja mielenterveyteen voivat olla vakavia, tutkitustikin. Ilmiö tunnetaan nimellä vähemmistöstressi.

Toistuvat kokemukset rasismista voivat johtaa jopa post-traumaattiseen stressihäiriöön. Oireet ovat samankaltaisia kuin monen tuntemassa sotatraumassa: häpeää, ahdistusta, itsesyytöksiä, masennusta. 

Kun ympäristö näkee ihmisen jatkuvasti jollain tavalla vääränlaisena, poikkeavana sekä riittämättömänä, alkaa ihminen itsekin vähitellen uskoa huonommuuteensa.

Rasistiset kommentit ja väkivallan uhka, joita rodullistetut suomalaiset kokevat julkisissa tiloissa, ovat toisaalta vain jäävuoren huippu. 

Suomessa miellämme rasismin usein lähinnä näkisi ”henkilökohtaisiksi” ja ulospäin yksittäisiksi näyttäytyviksi hyökkäyksiksi. Oikeasti rasismi on läpileikkaavaa: Se näkyy tahattomina, arkisina mikroaggressioina (henkilökohtaiset utelut, joita kuvailin alussa), mutta myös rakenteissa tapahtuvana rasismina, kuten työllistymisen vaikeuksina.

Tiedämme, että Suomessa on vaikea päästä edes työhaastatteluun, mikäli nimi ei satu olemaan suomenkielinen. Jätämme valtavasti käyttämättä jo nyt rodullistettujen ihmisten potentiaalia – ja samaan aikaan toivomme työperäisestä maahanmuutosta ratkaisua huoltovajeeseen. Yhtälö ei yksinkertaisesti toimi, ellemme pääse eroon rakenteellisesta rasismista.

Tilanteen purkamiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että rasismi ei ole mikään uusi ilmiö Suomessa. Meilläkin on varsin rasistinen historia. Siitä huolimatta, että pidämme usein itseämme mallikelpoisina.

Romaanien ja saamelaisten syrjintä ovat klassikkoesimerkkejä suomalaisesta rasismista. 

Saamelaisten pakkoassimilaation myötä heiltä haluttiin viedä kieli ja kulttuuri. Perheitä erotettiin ja perinteisten elinkeinojen harjoitusta vaikeutetaan yhä tänäkin päivänä. Vaikka monet historian hävettävät käytännöt on poistettu laista, syrjii Suomi edelleen saamelaisia myös lainsäädännön tasolla. 

Jotta pääsemme eteenpäin, meidän on tunnustettava, että yhteiskuntamme toimii yhä sillä oletuksella, että valkoihoisuus, heteroseksuaalisuus ja vammattomuus ovat lähtökohtia. Niistä tavalla tai toisella eroaminen uhkaa pahimmillaan syöstä ihmisiä masennukseen ja syrjäytymiseen. Tämä ei ole ihmisten vika, vaan yhteiskunnan.

Viime vuosien somekeskustelussa on ollut mahtava nähdä, kuinka rodullistetut eivät enää pelkää käyttää ääntään. Aivan lähiviikkoina muun muassa räppäri Yeboyah nosti suomiräppiä koskevan keskustelun aivan uudelle tasolle – koko genre ryhtyi pohtimaan kulttuurista omimista syvemmin.

Samaan aikaan on tärkeä muistaa, että rasisminvastaista työtä ei voi jättää vähemmistöihin harteille. Emme voi vaatia, eikä olettaa, että vähemmistöjen edustajat jaksavat uudelleen ja uudelleen puida julkisuudessa traumaattisia, rasistisia kokemuksiaan.

Maailma muuttuu vain niin, että enemmistö muuttaa rakenteita: Sen tehtävä on  tunnistaa ja purkaa normeja ja rakenteita, jotka estävät rodullistettujen ihmisten yhdenvertaisuuden yhteiskunnassa.

Bella_SMALL_8

Kymmenen tapaa ehkäistä köyhyyttä kunnissa

Artikkeli julkaistu alunperin 4.3.2021 Vihreiden sivuilla.
Köyhyys luo pitkän varjon yksilön elämään, paikallisyhteisöihin ja koko yhteiskuntaan. Se tuottaa inhimillistä kärsimystä ja lisää yhteiskunnallista epävakautta. Siksi taloudellisen eriarvoisuuden kitkemiseen kannattaa panostaa. Vaikka valtio päättää pääosin sosiaaliturvasta, on kunnilla paljon valtaa palveluiden hintaan ja saavutettavuuteen, asumisen kustannuksiin sekä työllisyyteen. Tässä siis kymmenen keinoa edistää taloudellista yhdenvertaisuutta kunnissa:

1. Turvataan lähipal­velut

Palveluiden tulee sijaita lähellä ja ennaltaehkäisy on tässäkin valttia. Mitä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä apu on saatavilla, sitä parempi. Köyhyys vaikeuttaa pitkien matkojen tekemistä, mikäli mahdollisuus omaan autoon, pyörään tai julkiseen liikenteeseen puuttuu. Esteettömät lähipalvelut ovat siksikin tärkeitä. Hyvistä lähipalveluista hyötyvätkin kaikki. Lähikirjasto on hyvä esimerkki: Se toimii kaikille kuntalaisille maksuttoman tiedon lähteenä ja lähipalvelupisteenä tarjoten opastusta, digiasiointia ja tavaroiden lainausta.

2. Kohtuul­lis­te­taan asumisme­noja erityisesti kaupungeissa

Isoissa kaupungeissa asumismenot uhkaavat lohkaista merkittävän osuuden asukkaiden kuukausibudjetista. Pienituloiset joutuvatkin usein muuttamaan korkeiden vuokrien takia kauas keskustoista. Tehdään kunnissa kohtuuhintaisen asumisen mahdollistavaa asuntopolitiikkaa. Erityisen akuutti tarve on asunnottomuuteen puuttumisella: Sen kitkemiseksi kuntiin tulee rakentaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin sopivia tukiasuntoja.

3. Tehdään terveyden­hoi­dosta maksutonta mahdolli­suuk­sien mukaan

Kunnat päättävät osasta terveyspalveluiden asiakasmaksuista ennen 2023. Hallitus on juuri tehnyt perusterveydenhuollon hoitajakäynneistä maksuttomia ja vähentänyt muitakin asiakasmaksuja. Kunnat voivat päättää tätäkin laajemmasta maksuttomuudesta: Esimerkiksi maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on hyvä tapa tukea nuoria. Helsingissä toteutettu terveyskeskuskäyntien maksuttomuus on lisännyt asukkaiden yhdenvertaisuutta ja helpottanut pienituloisten palveluihin hakeutumista.

4. Lisätään mielenter­veys- ja päihdepal­veluja

Parannetaan mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja lisätään yhteistyötä päihdepalvelujen kanssa. Liian moni joutuu odottamaan pitkään hoitoonpääsyä. Erityisen tärkeää olisi lisätä ilman ajanvarausta saatavia mielenterveyspalveluita. Varmistetaan samalla kaikissa kunnissa päihdetyön riittävät resurssit ja palvelupisteet.

5. Tarjotaan lapsiper­heille matalan kynnyksen palveluita

Perheiden koronankin myötä tiukentunut talous näkyy kunnissa. Suomalainen köyhyys periytyy tutkitusti sukupolvelta toiselle ja erityisesti vauva-ajan köyhyys on osoittautunut vahingolliseksi. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi onkin tärkeää tukea pienituloisia perheitä arjessa ja tarjota matalalla kynnyksellä esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua.

6. Tuetaan tehokkaasti työllis­ty­mistä sekä ja työssäkäy­mistä

Tuetaan työllistymistä ja työssäkäyntiä kunnissa muun muassa työllistämällä pitkäaikaistyöttömiä sekä osatyökykyisiä ja maksamalla työllistämisen kuntalisää. Iso merkitys on edullisella ja kattavalla joukkoliikenteellä sekä työn ja perheen yhteensovittamista helpottavilla palveluilla, kuten kohtuuhintaisella tai maksuttomalla varhaiskasvatuksella. Seuraavaksi tuleekin tehdä maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluja 3-4-vuotiaille.

7. Tarjotaan taloudel­lista apua ja neuvoa sitä tarvitse­ville

Ihmisiä pitää auttaa pitkäjänteisesti ulos köyhyyskierteestä. Kuntien tuleekin selvittää yhdessä Kelan kanssa perustoimeentulotukea laajempaa apua tarvitsevat. Jo kuntien talousarvioita laatiessa on hyvä resursoida riittävästi ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön sekä harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen. Erityisen tehokasta on tarjota asukkaille talousneuvontaa, jossa voidaan ratkoa talouden hallintaan liittyviä ongelmia ja ehkäistä velkaantumista.

8. Kehitetään ruoka-apua entistä paremmaksi

Kehitetään kolmannen sektorin kanssa ruoka-apua osallisuutta parantavaksi ja hävikkiruokaa entistä tehokkaammin hyödyntäväksi. Erityisesti koronapandemian heikentämän taloustilanteen myötä on tärkeää varmistaa ruoka-avun saatavuus. Samalla tulee lisätä palveluneuvontaa ja matalan kynnyksen palveluita ruoka-apua saaville.

9. Tehdään yhteistyötä järjestöjen kanssa köyhyyden torjunnassa

Järjestöissä on paljon kokemusta vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten auttamisesta ja ennaltaehkäisevästä työstä. Tunnustetaan tämä osaaminen ja tuetaan järjestöjen työtä avustuksilla sekä tarjoamalla edullisia tai maksuttomia toimintatiloja.

10. Osallis­te­taan asukkaita ja sisälly­te­tään köyhyyden torjunta päätöksen­tekoon

Jokaisessa kunnassa tulee kehittää kuntalaisille monipuolisia, myös ilman sähköisiä viestimiä toimivia osallistamistapoja osallistavasta budjetoinnista aina palvelujen kokemusasiantuntijuuden hyödyntämiseen. Samalla tulee sisällyttää köyhyyden torjunta koko kunnan toimintaa ohjaavaan kuntastrategiaan ja laatia konkretiaan pyrkivä köyhyyden vähentämisen ohjelma.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Sateenkaa­riyh­tei­söjen oikeuksien edistäminen kuuluu meille jokaiselle

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden sivuilla 1.2.2021.

Tänään on tasan 50 vuotta siitä, kun Suomessa dekriminalisoitiin homoseksuaaliset teot. Päivä on monin tavoin merkityksellinen sateenkaariyhteisöille, mutta dekriminalisointi itsessään ei vielä turvaa sateenkaari-ihmisten oikeuksien toteutumista. Näiden oikeuksien edistäminen kuuluu meille jokaiselle.

Vaikka nykypäivänä Suomessa ei tarvitse pelätä joutuvansa vankilaan homoseksuaalisuudesta, kokee yhä vain puolet voivansa olla melko tai hyvin avoimia HLBTI-identiteetistään. Meillä onkin vielä tehtävää seksuaalisuuteen ja sukupuoleen kohdistuvan häirinnän ja väkivallan kitkemisessä ja esimerkiksi sateenkaariperheiden perheellistymisen mahdollistamisessa.

EU:n perusoikeusvirasto FRA julkaisi viime keväänä (2020) laajan tutkimusraportin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä- ja häirintäkokemuksista EU-maissa. Suomen tulokset ovat EU:n keskitasoa parempia. Huolestuttavaa on silti, että Suomen luvut ovat edelleen korkeita häirinnän ja väkivallan suhteen. Jopa 32 % suomalaisista vastaajista oli kokenut häirintää kyselyä edeltäneiden 12 kk:n aikana.

On sanomattakin selvää, ettei kenenkään meistä pitäisi joutua pelkäämään häirintää tai väkivaltaa seksuaalisuutensa, sukupuolensa tai minkään muunkaan syyn vuoksi. Tämän eteen meidän onkin tehtävä yhdessä töitä kovasti.

Translaki saatava kuntoon

Toisaalta tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta, kun homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa virallisista tautiluokituksista.

Patologisointi jatkuu kuitenkin kohdistuen erityisesti sukupuolivähemmistöihin kuuluvien identiteetteihin ja kehoihin. Ihmisoikeuksien kannalta erityisen ongelmallista on transhenkilöiden itsemääräämisoikeuden loukkaukset liittyen vaatimuksiin lisääntymiskyvyttömyydestä ja psykiatrisesta diagnoosista sukupuolen korjaamisen ehtona.

Vihreät ovatkin sateenkaarijärjestöjen kanssa toistuvasti vaatineet translakiin muutosta. Olinkin todella iloinen kuullessani juuri, että Sosiaali- ja terveysministeriö asettaa vihdoin maaliskuussa työryhmän valmistelemaan translain uudistusta. Lain uudistamisella on nimittäin kiire.

Mahdolli­suus perheel­lis­ty­mi­seen kuuluu kaikille halukkaille

Jokaisella on oikeus kuulua aidosti yhteiskuntaan. Näin viidenkymmenen vuoden jälkeen onkin hyvä tarkastella, onko sateenkaariväellä todella yhtäläiset mahdollisuudet siihen.

Viime aikoina on puhuttu julkisuudessa paljon perheellistymisestä ja syntyvyyden alenemisesta. Tuo keskustelu on hyvä esimerkki siitä, kuinka helposti jätämme vähemmistöt ulkopuolelle: Perheellistymistä ajatellaan tapahtuvan lähinnä heteroydinperheissä, vaikka perheiden todellisen monimuotoisuuden tunnustamisella ja edistämisellä saisimme kaikki mukaan syntyvyyden nostamiseen.

Kaikkien oikeutta perheellistyä tuleekin edistää sekä poliittisella päätöksenteolla että terveydenhuollon yhdenvertaisilla toimintamalleilla. Vihreät ovat tähän sitoutuneet. Hallitustyöskentelyn lisäksi kansanedustajamme toimivat näiden tavoitteiden eteen muun muassa eduskunnan HLBTI-verkostossa ja monimuotoiset perheet -ryhmässä.

Erityisesti miesparien on vaikea perheellistyä Suomessa. Adoptiomahdollisuudet ovat todella harvassa, lapsella voi olla vain kaksi juridista vanhempaa ja sijaissynnyttäminenkin on toistaiseksi laitonta. Vaihtoehtoja ei siis ole juuri – perhehaaveet eivät kuitenkaan häviä mihinkään.

Vihreistä sijaissynnyttäminen olisi mahdollistettava tavalla, joka suojelee kaikkien osapuolten oikeuksia ja jossa oikeus- ja vastuukysymykset hoidetaan selkeästi. Sijaissynnyttäjän osallistuminen hoitoon on oltava vapaaehtoista eikä siihen saa liittyä taloudellista hyötyä.

Onkin ilahduttavaa, että hallitus käynnistää alkuvuonna selvityksen sijaissynnytyksestä. Samaan aikaan vihreiden tavoitteena on, että useampi kuin kaksi juridista vanhempaa olisivat jatkossa mahdollisia. On ehdottoman tärkeää, että asiaa selvitettäisiin tällä hallituskaudella nimenomaan lapsen edun vuoksi.

Kyse ei ole vain laeista tai terveydenhuollosta. Kyse on perheistä: Perhe on yhä tärkeä yhteiskunnan sisäinen yksikkö ja instituutio. Mikäli emme viestitä, että kaikilla on mahdollisuus perheellistyä, suljemme tarkoituksellisesti ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tästä pääsemmekin takaisin juhlimaamme 50-vuotismerkkipäivään. Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi ja siten homoseksuaalisuuden sulkeminen täysin yhteiskunnan ulkopuolelle täysin tuntuu nykypäivänä lähes absurdilta, kun miettii, kuinka iso yhteinen juhla vaikkapa Helsinki Pridesta on tullut.

Toissa vuonna juhlimme pridea myös Jyväskylässä. Tuolloin väkijoukon keskellä omassa kotikaupungissani pridelippujen liehuessa tuntui todella siltä, että rakkaus voittaa – kunhan emme vain lakkaa toimimasta sen ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Uusi kampanjapäällikkö!

Iloisia uutisia! On tullut aika julkistaa ihana ja osaava kampanjapäällikköni Eevi, joka luotsaa kampanjatiimiämme kohti kevään kuntavaaleja.

Kuntavaaleihin valmistautuminen on jo kovassa vauhdissa. Erinomaisen kuntavaalikampanjan salaisuus piilee mahtavassa ja motivoituneessa kampanjatiimissä.

Olen niin kiitollinen, että Eevi on lähtenyt mukaan tekemään Jyväskylästä entistä vihreämpää ja luotsaamaan kevään iloisinta kampanjaa!

”Olen todella innoissani tekemässä Bellan kuntavaalikampanjaa. Omilla teoilla ja päätöksillä voi vaikuttaa siihen, kuka päättää kaupunkimme asioista”, Eevi lähettää terveisiä.

Eevi on politiikan tutkimuksen opiskelija Jyväskylästä. Hän oli vuonna 2020 JYYn eli Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa kansainvälisten asioiden vastaavana. Tällä hetkellä Eevi on JYYn edustajistossa edustajana ja toimii Jyvionin toisena puheenjohtajana.

 Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Olit sitten kokenut kampanjakettu tai ensimmäistä kertaa lähdössä kampanjaan: Juuri sinua tarvitaan!

Otamme mielellämme vastaan kampanjaan liittyviä ajatuksia ja ideoita: Olethan yhteydessä meihin, niin voimme järjestää etätapaamisen ja jutella ideastasi!

Tarvitsemme joukkoomme lisää innokkaita tekijöitä. Kaikki ovat tervetulleita: Olit sitten kokenut kampanjakettu tai ensimmäistä kertaa lähdössä kampanjaan mukaan!

Kuntavaaleihin liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä Eevi Hakalaan eevi.hakala@gmail.com

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Aloita uusi vuosi armollisesti

Teksti on alunperin julkaistu Sisä-Suomen lehdessä 12.1.2020.

Uusi vuosi ja uudet lupaukset. Tunnustan olevani juuri se tapaus, joka uuden vuoden kynnyksellä tekee milloin mitäkin lupauksia. Yleisin lupaukseni on klassikko: kuntosalijäsenyyden hankkiminen ja tottakai elämäni kuntoon pääseminen!

En ole ainut. Ihmiset ympäri maailmaa muodostavat isoja odotuksia vuoden vaihteelle. Me suomalaiset emme ole tästä poikkeus. Tänä vuonna urheilen, matkustelen, olen tehokkaampi töissä, vietän enemmän aikaa perheen kanssa ja lopetan tupakoinnin. Kuulostaako tutulta lupauksilta?

Uuden vuoden kynnys on looginen paikka pohtia kulunutta vuotta ja hyvä hetki aloittaa uutta – ja siksi uudenvuodenlupaukset ovat suosittuja. Monesti lataamme tulevaan vuoteen niin isoja toiveita ja lupauksia, että niiden täyttäminen käy vaikeaksi. Uudenvuodenlupauksiin liittyykin monesti myös pettymyksiä, jos suunnitelmat eivät menekään niin kuin aluksi toivoi.

Tiukkojen lupausten sijaan vuoden alussa olisikin hyvä pohtia, elääkö omien arvojensa mukaista elämää. Jos elämä tuntuu olevan yhtä juoksemista niin töissä kuin vapaa-ajalla, on pysähtymisen paikka. Itseltään voi kysyä, miten voisit parantaa omaa hyvinvointia ja liittyykö niihin muutoksia joihin voisi itse vaikuttaa? Monesti kyse on niistä pienistä asioita arjessa, jotka tekevät sinut onnelliseksi – isojen tavoitteiden sijaan.

Ja toisaalta on hyvä muistaa myös se, että elämäsi saattaa olla hyvää juuri sellaisena mitä se jo on. Ei kenenkään tarvitse tehdä tavoitteita tai suunnitella muutoksia elämäänsä vain siksi, että vuosi vaihtuu.

Eduskunta on parhaillaan istuntotauolla ja on sitä vielä muutaman viikon. Tänä aikana minulla on ollut pitkästä aikaa mahdollisuus levätä ja nukkua kunnolla. Ladata akkuja tulevaa kevättä varten.

Olen ennättänyt myös pitkästä aikaan rauhassa pohtia ja miettiä elämääni. Hämmästyksekseni huomasin, että vaikka olin tehnyt koko viime vuoden enemmän töitä kuin koskaan, en ole tyytyväinen. Ajatuksissani pyöri sen ympärillä, että olisi pitänyt tehdä vielä enemmän töitä, olla entistä tehokkaampi ja saavuttaa enemmän.

Vaatisinko kuitenkaan keneltäkään muulta tuota samaa, jota vaadin itseltäni? En.

Vaatisinko kuitenkaan keneltäkään muulta tuota samaa, jota vaadin itseltäni? En.

Armollisuus tai siis siinä harjaantuminen tulee olemaan tulevan vuoden ainoa lupaukseni. Armollisuus muita kohtaan, mutta erityisesti itseäni kohtaan. Hyvinvointia on paljon helpompi rakentaa, kun kuuntelee kehon ja mielen tarpeitaan, tekee itselleen sopivia valintoja ja on armollinen itselleen.

Armollisuus vaatii minulta oman ajatusmaailman muuttamista. Olenkin uuden oppimisen äärellä, joka lähtee siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että minä riitän tällaisena kuin olen. Riittää, että teen parhaani. Helpommin sanottu kun sisäistetty.

Matka on kuitenkin aloitettu. Tule mukaan. Aloita uusi vuosi armollisesti.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Demokratia ei ole itsestäänselvyys

Teksti on alunperin julkaistu Keskisuomalaisessa 8.1.2020.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on jo pitkään kiistänyt hävinneensä vaalit – voitto kuulemma varastettiin häneltä. Sama loruilu jatkui myös keskiviikkona, kun Trump kertoi tuhansille kannattajilleen, ettei hyväksy vaalitulosta. Tämän lisäksi hän lietsoi kannattajiaan marssimaan kongressitalolle ja käyttäytymään ”villisti”.

Ja mitä tapahtuikaan. Trumpin kannattajat lopulta tunkeutuivat kongressin sisälle kesken äänestysten, joissa Joe Bidenin voittoa oltiin vahvistamassa. Ainakin neljä ihmistä kuoli.

Seurasin tilannetta livenä eri medioiden kautta. Sydämessäni kohtasivat samaan aikaan sekä epäusko että ahdistus näkemästäni. Varsinkin katsoessani livekuvaa siitä, kuinka edustajainhuoneessa olevat kansanedustajat suojautuivat istuinpaikkojensa taakse, kun tunkeutujat hakkasivat salin ovea ja pyrkivät väkivalloin sisään.

Ensimmäinen ajatukseni tilanteesta oli kysymys, miten tämä oli mahdollista. Varsinkin maassa, jossa poliisi on käyttänyt estoitta voimakeinoja ja monesti ilman vakavia seuraamuksia. Turvatoimet olivat ainakin pettäneet.

Toisekseen ajatukseni pyörivät siinä, miten tähän on tultu.

Muistan vieläkin vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidenttivaalien tilaisuuden, jossa Trump pilkkasi kehitysvammaista toimittajaa. Ajattelin, että kyllähän tällainen öykkäri saa lähtöpassit heti kättelyssä. Olin valitettavasti väärässä.

Tapahtumat kongressirakennuksessa ovat todiste salaliittoteorioiden voimasta ja lopulta demokratian hauraudesta.

Seurasi useita samanlaisia kierroksia. Trump sanoi jotain järkyttävää, kuten uhkasi väkivallalla toimittajaa tai puhui jotain äärettömän sopimatonta tai ihmisarvoa loukkaavaa. Kai jo nyt jokin rima on alitettu – tämän on oltava jo liikaa?

Väärässä jälleen. Trump voitti vaalit ja hänestä tuli Yhdysvaltain 45. presidentti.

Trumpin presidenttikauden edetessä ymmärsin, että ei ole olemassa enää ”rimaa” mitä voisi edes alittaa – tai koko käsite oli saanut uudenlaisen merkityksen. Republikaanit ovat katsoneet läpi sormien Trumpin öykkärimäistä käyttäytymistä koko tämän presidenttikauden ajan.

Keskiviikkona tapahtumat kongressirakennuksessa ovat todiste salaliittoteorioiden voimasta ja lopulta demokratian hauraudesta. Yhdysvalloissa on iso joukko eri todellisuuksissa eläviä ihmisiä, joista osa ei luota enää instituutioihin: Ei oikeusjärjestelmään, valtamedioihin tai muihin kuin oman ideologiansa edustamiin ihmisiin.

Kyse ei ole vain Trumpin kannattajista, jotka valtasivat kongressin. Väkivaltaisen valtauksenkin jälkeen toistasataa republikaanien kongressiedustajaa äänesti vaalituloksen mitätöimisen puolesta. Mitähän heillä on mahtanut päässä liikkua?

Toki on hyvä muistaa, että jo Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmä johtaa itsessään vastakkainasetteluun. Presidentinvaalit ovat kuitenkin paljastaneet maan kahtiajaon vielä luultuakin syvemmäksi.

Voisiko jotain keskiviikon tapaista tapahtua meillä Suomessa? Kaukaiselta se omiin korviin vielä kuulostaa, mutta niin toki kuulosti myös ajatus Yhdysvaltojen osalta ennen tapahtunutta.

Jos tästä kaikesta on hyvä jotain ymmärtää niin se, ettei demokratiaa tule pitää itsestäänselvyytenä.

Ja emme me täällä Suomessa lintukodossa elä. Oma huoleni kääntyy viime vuosina lisääntyneeseen trumpismiin.

Vuonna 2019 kesäkuussa Jussi Halla-aho vastasi Outi Alasen Twitterissä esittämään kysymykseen: ”Diggaatko sä Jussi Trumppia? Onko hän sun mielestä hyvä presidentti?”

”Diggaan ja on. Trump on parasta mitä Yhdysvalloille ja länsimaailmalle on tapahtunut pitkään aikaan”, Halla-aho vastasi.

Ajattelin, että viimeistään nyt nähtyjen tapahtumien jälkeen perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-ahokin irtisanoutuu selväsanaisesti ’trumpismista’. Väärässä olin jälleen.

Sen sijaan hän sanoi, ettei olisi ”liian huolissaan” keskiviikon tapahtumista. Ainakin 4 ihmistä on kuollut mielenosoittajien kongressin valtauksen seurauksena, mutta Halla-aho ei olisi liian huolissaan…

On täysin selvää, että Trumpin tapa tehdä politiikkaa on osaltaan levottomuuksien taustalla.

Selvää on myös se, että demokratia on hauras. Demokratia vaatii jatkuvaa sitoutumista ja vaalimista. Jos emme sitä yhdessä puolusta, voimme sen myös yllättävän nopeasti menettää.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Miksi jätimme vastalau­seen perustus­la­ki­va­lio­kunnan mietintöön?

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden sivuilla.

Perustuslakivaliokunta arvioi ministerivastuu-mietinnössään, että edellytyksiä syytteen nostamiselle valtakunnanoikeudessa ei ole, mutta Haaviston menettelyä konsulipäällikön siirtämisessä on pidettävä moitittavana. Jätimme mietinnöstä vastalauseen yhdessä kansanedustaja Mari Holopaisen kanssa.

Perustuslakivaliokunta on lopulta saanut valmiiksi käsittelynsä kymmenen oppositiopuolueiden kansanedustajan tekemästä muistutuksesta koskien ulkoministeri Pekka Haaviston toimintaa Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseksi. Valiokunta ei saanut aikaan yksimielistä mietintöä.

Perustuslakivaliokunnan mietinnön johtopäätös on, että edellytyksiä syytteen nostamiselle valtakunnanoikeudessa ei ole. Sellaisia laittomuuksia, joiden perusteella ministerisyyte voitaisiin nostaa, ei ole tapahtunut. Valiokunnan johtopäätöksen mukaan ulkoministeri Haaviston menettelyä konsulipäällikön siirtämiseksi toisiin tehtäviin on kuitenkin pidettävä moitittavana.

Perustulakivaliokunnan mukaan:

“Edellä esitetyn mukaisesti perustuslakivaliokunta katsoo, että vaikka ulkoministeri Pekka Haaviston menettelyä muistutuksen kohteena olevassa asiassa (kohta 3) on pidettävä hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisena ja siten moitittavana, ei perustuslain 116 §:ssä ministerisyytteen nostamiselle asetettu korotettu syyksiluettavuusvaatimus (tahallisuus tai törkeä huolimattomuus) eikä ministerin virkavelvollisuuksien rikkomisen olennaisuusvaatimus kuitenkaan täyty asiassa. Perustuslakivaliokunnan mielestä edellytyksiä syytteen nostamiselle ei näin ollen ole.”

Toisin kuin valiokunnan mietinnössä tehdään, katsomme valiokunnan kuulemien oikeusoppineiden enemmistön tavoin, että konsulipäällikön siirron valmistelulle oli hyväksyttävät perusteet. Tälle kannalle asettuivat eduskunnan oikeusasiamies, OTT, VT Petri Jääskeläinen, hallinto-oikeuden emeritusprofessori Heikki Kulla, hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, rikosoikeuden professori Sakari Melander, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio, valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen, valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen sekä valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén. Siteeraankin heitä tässä blogissa runsaasti.

Valiokunnan enemmistö nojasi kuitenkin mietinnössä toista mieltä olleiden rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljasen, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen sekä entisen oikeuskansleri Jaakko Jonkan näkemykselle.

Valiokunnan mietinnössä ei tarkemmin perustella valittua ratkaisua tai käydä asiantuntijoiden enemmistön oikeudellista argumentaatiota läpi. Mietintö ei myöskään anna mielestämme riittävää painoarvoa perus- ja ihmisoikeuksien asettamalle juridiselle velvoitteelle toimia. Pyrimme valiokunnan sisällä tasapainottamaan mietintöä, mutta koska emme saaneet enemmistön tukea, jätimme asiassa vastalauseen.

Mistä asiassa on kyse?

Al-holin leirille Syyriassa on suljettuina vaarallisiin oloihin suomalaisia, joista osa on lapsia. Suomella ja ulkoministerillämme oli velvollisuus aktiivisesti toimia näiden lasten oikeuksien puolesta. Tähän ministeri Haavisto tähtäsi.

Toimintalinjan oikeudelliset edellytykset oli tarkistettu oikeuskanslerilta ja poliittiset edellytykset oli sovittu hallituksen piirissä.

Konsulipäällikkö kuitenkin vastusti ministerin toimintalinjaa. Asia ei ollut edennyt ministeri Haaviston toivomalla tavalla, vaikka asiaa oli valmisteltu jo keväästä 2019 lähtien ja Haaviston ministeriaikana kolmen kuukauden ajan. Haavisto pyrki ratkaisemaan tilanteen pyytämällä virkakuntaa selvittämään konsulipäällikön siirtämistä toisiin, tälle mieluisiin tehtäviin.

Keskiössä on siis arvio siitä, oliko ministerillä hyväksyttävä syy siirtää konsulipäällikkö toisiin tehtäviin ja oliko tämä toimi oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään nähden. Päämääränä ministerillä siis oli aktiivisin toimin pyrkiä pelastamaan lapset vankileirin kaltaisista olosuhteista.

Mihin vastalause perustuu?

Valtaosa perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ei pitänyt lainvastaisena sitä, että ministeri pyysi valmistelemaan konsulipäällikön siirtämistä muihin tehtäviin.

Juridisesti arvioitavana oli siis se, onko ministeri rikkonut virkavelvollisuuttaan. Olisi mielestämme suotavaa, että perustuslakivaliokunta antaisi painoa kannanotossaan tällaisessa asiassa erityisesti hallinto-oikeuden asiantuntijoiden näkemyksille. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten tulkitaan siirtämistoimivaltaa ja ministerin valtaa suhteessa virkamiehiin.

Hallinto-oikeuden asiantuntijat eivät pitäneet ministerin menettelyä ongelmallisena. Valiokunnan mietinnössä ei perustella, miksi se on sivuuttanut ratkaisussaan kuulemiensa hallinto-oikeuden asiantuntijoiden näkemykset.

Vasta, jos ministerin voidaan katsoa rikkoneen virkavelvollisuuttaan, voidaan alkaa pohtimaan voiko myös virkarikoksen tunnusmerkistö täyttyä. Siksi sillä, saako ministeri moitteet virkavelvollisuuden rikkomisesta vai ei, on myös merkitystä hänen rikosoikeudellisen oikeussuojansa kannalta. Jos asia ei etene valtakunnanoikeuteen, se ei koskaan tule tuomioistuimessa ratkaistavaksi.

Myös rikosoikeuden asiantuntijoista professorit Melander ja Nuotio pitivät Haaviston menettelyä laillisena. Heidänkin argumenttinsa sivuutettiin.
Perustuslakivaliokunta päätti mietinnössään sivuuttaa myös perustuslakivaliokunnan keskeisenä pitämät valtiosääntöoikeuden asiantuntijat, eli näitä virkoja hoitaneiden professorien oikeudellisen näkemyksen: Mikael Hidénin, Tuomas Ojasen sekä Veli-Pekka Viljasen. Lienee poikkeuksellista, että perustuslakivaliokunta sivuuttaa perusteluissaan jokaisen varsinaisen perustuslakiasiantuntijan kannan.

Myös oikeusasiamies Jääskeläinen piti Haaviston siirtomenettelyä lain mukaisena, mutta hänenkin hyvin perusteltu oikeudellinen argumentaationsa jätettiin huomioimatta.

Perustuslakivaliokunta nojaa lopullisessa kannassaan ennen muuta yhteen oikeustieteen professoriin: Pekka Viljaseen (rikosoikeuden emeritusprofessori). Lisäksi valiokunta painottaa entisen oikeuskansleri Jonkan sekä apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappen samansuuntaisia lausuntoja. Heidän asiantuntemustaan ei tarvitse epäillä, ja perustuslakivaliokunta voi luonnollisesti muodostaa kantansa myös näin.

Silti sitä voitaneen pitää hyvin poikkeuksellisena menettelynä, että ministerivastuuasiassa kanta muodostuu asiantuntijoiden vähemmistön kannalle tilanteessa, jossa se sivuuttaa muun muassa asiaa koskevat valtiosääntöoikeuden professorien sekä substanssiasiaa koskevan hallinto-oikeuden professorien kannan. Asiantuntijoiden enemmistön hyvin perustellun argumentaationsa sivuuttamisen perusteita tai heidän argumenttejaan ei valiokunnan mietinnössä ole avattu.

Miten vastalause eroaa perustus­la­ki­va­lio­kunnan enemmistön kannasta?

Moite lainvastaisuudesta kohdistuu oikeudellisesti hallintolain yleisiin periaatteisiin tilanteessa, jossa virkamiestä ollaan siirtämässä ulkoasianhallintolain perusteella toisiin tehtäviin. Näitä ovat niin kutsuttu tarkoitussidonnaisuuden periaate ja suhteellisuusperiaate.

Toteutuuko tarkoitussidonnaisuuden periaate ja oliko siirrolle “toiminnalliset tarpeet”?

Ulkoministeriön hallinnonalalla on erityinen sääntely koskien virkamiehen siirtoja: ulkoasiainneuvoksena konsulipäällikkö on ulkoasianhallintolain 17 §:n mukaan ollut määrättäessä velvollinen siirtymään toiseen tehtävään tai toiseen virkapaikkaan ulkoasiainhallinnon organisaatiossa, eikä tämä ole edellyttänyt hänen suostumustaan. Ulkoasiainhallintolaissa ei ole nimenomaisesti säädetty mitään niistä perusteista, joiden nojalla säännöksen piiriin kuuluva virkamies voidaan siirtää toiseen tehtävään tai toiseen virkapaikkaan. Lain perusteluissa puhutaan toiminnallisesta tarpeesta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että siirtämisestä voitaisiin päättää mielivaltaisesti. Tällaisessa tilanteessa harkintavaltaa rajoittavat hallinnon oikeusperiaatteet, joista on säädetty hallintolain 6 §:ssä.

Valiokunta arvioi asiassa ensinnäkin sitä onko siirrolle ollut ulkoasianhallintolain perusteluiden mukainen niin sanottu “toiminnallinen tarve” ja hallintolain tarkoitussidonnaisuusperiaatteen edellyttämä hyväksyttävä syy.

Valiokunta toteaa mietinnössään:

”Ulkoministeri Haavisto on maininnut siirron perusteeksi luottamuspulan. Perustuslakivaliokunta katsoo, että luottamuspula ei tällaisessa asiayhteydessä ole ulkoasiainhallintolain 17 §:n mukainen peruste siirrolle. Ministeri Haavisto on käyttänyt harkintavaltaansa siten ainakin osin hallintolain 6 §:ssä tarkoitetun tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisesti antaessaan toimeksiannon valmistella konsulipäällikön siirtämistä pois tästä tehtävästään konsulipäällikön esittämien, ministerin kannasta poikkeavien näkemysten vuoksi.”

Tämä perustunee ennen kaikkea Pekka Viljasen lausuntoon, jolle on tukea Rappen ja Jonkan lausunnoissa.

Muiden asiantuntijoiden esittämiä näkemyksiä käydään tarkemmin läpi vastalauseessa. Heidän tulokulman voisi tiivistää seuraavasti: Pelkkä luottamuspula ei olisikaan hyväksyttävä syy siirrolle. He ovat kuitenkin lausunnoissaan painottaneet sitä, että kyse oli nimenomaan tuon luottamuspulan tai näkemyseron vaikutuksesta hallituksen piirissä hyväksytyn toimintalinja toteuttamiseen ja ulkoministeriön toimintakykyyn suomalaisten lasten auttamiseksi. Luottamuspula toisin sanoen liittyi laajempaan huoleen siitä, ettei omaksuttuja linjauksia voida ylipäätään toteuttaa. Tällaisessa asetelmassa luottamuspulaankin liittyvä siirtotoiveen esittäminen voi heistä palvella hyväksyttävää tarkoitusta.

Esitutkinnasta käy myös ilmi, että ministeri oli luottamuspulan ohella viitannut myös siihen, että ministeri nimenomaan pyrki turvaamaan ulkoministeriön toimintakyvyn saamalla aikaan ulkoministeriössä yhteisen linjan.

Esitän tässä muutamia lainauksia asiantuntijalausunnoista:

Valtiosääntöoikeuden professori emeritus, Hidén: “Siirrolle on ulkoasianhallintolainkin mukaisesti toimittaessa pitänyt olla hyväksyttävä peruste. Pelkkä luottamuspula ministerin ja virkamiehen välillä ei sellaisenaan vielä olisi riittävä peruste. Minusta tässä tapauksessa riittävä tällainen peruste on ollut ministeriön yhtenäisen toimintalinjan turvaaminen hankalassa ja liikkuvassa tilanteessa.” (Hidén 10.9. s. 4)

Rikosoikeuden professori Melander: “Asiaa ei kuitenkaan voida nähdäkseni tarkastella yksinomaan luottamuspulan olemassaolon näkökulmasta vaan tehtävän siirron valmistelun syitä on tarkasteltava laajemmasta näkökulmasta ottaen huomioon seikkoja, jotka ovat olleet luottamuspulan taustalla.”

”Siirron valmistelun aloittamisessa on ollut UM:n toimintakyvyn turvaamisessa vaikeassa ja kiireellisessä asiassa sekä myös asiaa koskevien valmistelutoimenpiteiden etenemisen turvaamisesta.”

”Edellä esitetty huomioon ottaen Tuomisen siirron valmistelun aloittamiseen liittyvät toimenpiteet eivät kokonaisuutena arvioiden näyttäydy hallintolain 6 §:n sisältämän tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisina.” (Melander 3.9. s.7)

Valiokunta totesi mietinnössään:

Siirtämistoimeksianto on pysytetty voimassa siitä huolimatta, että ministeri on 22.10.2019 nimennyt erityisedustajan hoitamaan al-Hol-asiaa eli asiaa, jonka hoitamistavasta konsulipäällikkö oli erityisesti 16.9.2019 ilmaissut ministerin kannasta poikkeavan näkemyksen. Haavisto on pitänyt kiinni siirtämistoimeksiannosta, vaikkei ole tullut esille, että konsulipäällikkö olisi erityisedustajan nimeämisen jälkeen jollakin tavoin vaikeuttanut al-Hol-asian hoitamista Haaviston edellyttämällä tavalla. Erityisedustajan asettaminen ensin lyhyeksi määräajaksi ei myöskään valiokunnan arvion mukaan puolla pysyvän toiminnallisen tarpeen käsilläoloa.”

Oikeusasiamies Jääskeläinen avaa lausunnossaan, miksi Haavistolle ei tämän johdosta syntynyt velvollisuutta peruuttaa Tuomisen siirron valmistelutoimeksiantoa. Ensinnäkin erityisedustajan määräys oli tosiaankin tarkoitettu lyhyeksi ja se oli tuolloin annettu päätöksen mukaan vain ”vähintään kahdeksi viikoksi”.

Toiseksi on ilmeistä, että erityisedustaja on tarvinnut tehtävässään konsulipalveluiden henkilöstön yhteistyötä ja tukea, jonka saannista Haavisto ei Tuomisen ollessa konsulipäällikkönä voinut edeltävien tapahtumien perusteella olla varma.

Kolmanneksi Jääskeläinen viittaa siihen, että Haavisto on perustellusti voinut arvioida al-Holin operaation pitkäkestoiseksi, jolloin myös tarve saada konsulipäälliköksi Haaviston toimintalinjaan myönteisesti suhtautuva virkamies on ollut pitkäkestoinen. Esitutkinnassa Haavisto on kertonut ajatelleensa, että al-Hol asia voi olla vuoden tai kahdenkin vuoden asia.

Samansuuntaisesti argumentoi myös professori Nuotio lausunnossaan. Hän viittaa siihen, että Haaviston mukaan linjaerimielisyys oli sitä luokkaa, että oli vaarana, ettei Tuominen muuta toimintaansa. Se taas näkyisi siinä, että ulkoministeriö ei pysty tehokkaasti toteuttamaan valitun linjan mukaisia toimenpiteitä. Näin ollen erimielisyys saattaisi edelleen vaikuttaa taustalla, vaikka keskeisiltä osilta asiat oli siirretty erityisedustajan tehtäviksi.

Oikeusasiamies Jääskeläinen: ”Päädyn siihen, että Haavisto ei ole antaessaan valmistelutoimeksiannon ja ollessaan peruuttamatta sitä erityisedustajan määräämisen jälkeen menetellyt tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastaisesti.” (Jääskeläinen s. 17)

Professori Nuotio: “Jää vaikutelma, että konsulipalveluissa asiaa ei ollut kovin aktiivisesti edistetty 16.9. jälkeisten viikkojen aikana, mikä perustellusti antoi ministeri Haavistolle syyn uskoa, etteivät nämä asiat jatkossakaan ongelmattomasti toteutuisi Tuomisen johtaman yksikön kautta. Oli myös selvää, ettei erityisedustajan mandaatti ollut tarkoitettu pysyväksi ratkaisuksi, vaan ne kuuluivat kuitenkin kaikkiaan konsulipalveluiden alaan, jolloin myös konsulipäällikön tukea ja toimia tultaisiin vaatimaan.” (Nuotio 3.9. s. 7)

Toteutuuko suhteel­li­suus­pe­riaate?

Hallintolain 6 §:n mukainen suhteellisuusperiaate puolestaan tarkoittaa sitä, että viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

Valiokunta totesi mietinnössään:

Konsulipäällikköön kohdistuneen siirtohankkeen poikkeuksellisuus suhteessa ulkoministeriön vakiintuneeseen hallintokäytäntöön korostaa sen luonnetta ennakoimattomana ja osin oikeasuhtaisuusvaatimuksenkin kannalta ongelmallisena.

Tässä valiokunta viitannee apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappen ja entisen oikeuskansleri Jonkan lausuntoihin. Jonkka perustelee väitettään asian merkittävyydestä viittaamalla professori Nuotion lausunnosta irrotettuun kohtaan, jonka mukaan jossakin toisessa ministeriössä siirtymisen toteuttaminen olisi vakava asia.

Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Kulla painottaa kuitenkin arviossa nimenomaan sitä, että virkamiehen siirtäminen on ulkoasiainhallinnossa tavanomainen toimenpide, toisin kuin valtionhallinnossa yleensä, eikä siirtoasian valmistelu hänen nähdäkseen loukannut konsulipäällikön oikeuksia. Myös hallinto-oikeuden professori Mäenpää painottaa lausunnossaan, että siirtämismenettelyn käyttäminen on ulkoasiainhallinnossa virkauralla etenemiseen normaalisti kuuluva menettely, eikä siihen sisälly moitteen tai sanktion luonteisia piirteitä.

Ylipäänsä suhteellisuusperiaate soveltuu tapaukseen huonosti, kuten oikeusasiamies Jääskeläinen toteaa. Sen soveltamistilanteissa on tyypillisesti kysymys jostakin asianosaisen kannalta epäedullisesta toimenpiteestä tai ratkaisusta tai esimerkiksi voimakeinojen käytöstä. Näissä tilanteissa on arvioitava, millä lievimmällä keinolla viranomaisen tavoittelemaan lopputulokseen olisi päästävissä.

Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys siitä, että Haaviston valmistelutoimeksiannon tavoitteena on jo alun perin ollut siirtää Tuominen hänelle mieluisaan, vähintään saman tasoiseen tehtävään. Siirtoa ei siis ollut tarkoitus toteuttaa vastoin Tuomisen tahtoa, vaan hänen suostumuksellaan. Hallinto-oikeuden professori Mäenpään mukaan valmistelussa esillä ollutta suurlähettilääksi siirtämistä EU:n jäsenvaltion pääkaupunkiin pidetään ulkoasiainhallinnossa virkauralla etenemisenä.

Suhteellisuuden arvioinnissa yksi merkityksellinen tekijä on se, miten siirtopäätöksen kohteena oleva virkamies on itse suhtautunut päätökseen. Professori Mäenpää nostaa esiin sen, että konsulipäällikkö suhtautui siirtoon sitä valmisteltaessa myönteisesti pitäen siirtoa win-win -luonteisena [eli molempien tahojen etujen mukaisena] ratkaisuna.

Hallinto-oikeuden professori Mäenpää painottaa myös sitä, että “Vaihtoehtona tälle konsulipäällikön oikeusaseman kannalta ensisijaisesti myönteiseksi arvioitavalle toimintatavalle olisi käytettävissä olevan selvityksen perusteella voinut olla vähemmän myönteinen toimintatapa, jossa haluttomuus toteuttaa ulkoministeriön toimintalinjaa ja nimenomainen kieltäytyminen konsulipalvelulain mukaisesta toiminnasta olisi tullut arvioitavaksi konsulipäällikön virkatehtävien asianmukaista ja viivytyksetöntä suorittamista edellyttävän valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädetyn virkavelvollisuuden laiminlyönnin kannalta. Verrattuna tähän virkamiesoikeudellisten seuraamusten mahdolliseen käyttämiseen perustuvaan vaihtoehtoon sen sijasta valitun, konsulipäällikön kannalta lähinnä myönteisen toimintatavan valmistelun aloittamisen voidaan katsoa olleen lievempi toimi ja sellaisena oikeassa suhteessa siirtämispäätöksellä tavoiteltuun päämäärään nähden siten kuin hallintolain 6 §:ssä säädetty suhteellisuusperiaate edellyttää.” (Mäenpää 24.11 s. 4)

Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Kulla: ”Virkamiehen tehtävään määräämisellä ja toiseen virkapaikkaan siirtämisellä on ulkoasiainhallinnon virkamiesoikeudessa vakiintunut sijansa, eikä siirtoasiain valmistelu nähdäkseni loukannut konsulipäällikön oikeuksia.” (Kulla 23.11. s. 3)

Hallinto-oikeuden professori Mäenpää: “Konsulipäällikön siirron valmistelussa ei ole toimittu hallinnon oikeusperiaatteiden vastaisesti tai muutenkaan epäasiallisin perustein.” (Mäenpää 24.11. s. 4)

Rikosoikeuden professori Melander: “Asiassa esitetyn selvityksen perusteella vaikuttaa näin vähintään mahdolliselta, että toiseen tehtävään siirtämistä on pidetty tilanteessa ainoana mahdollisena vaihtoehtona tilanteessa, jossa ulkoministeriön toimintaedellytysten ja toimenpiteiden joutuisuuden turvaaminen on ollut ensisijaisena tavoitteena ja joissa asiassa oli jo yritetty päästä näiden tavoitteiden mukaiseen ratkaisuun esimerkiksi keskusteluteitse 16.9.2019 järjestetyssä kokouksessa ja sen jälkeen sähköpostitse 18.10.2019. Voidaan näin arvioida, että asian ratkaisemista keskusteluja jatkamalla ei ole pidetty asiassa realistisena, mihin osaltaan myös esitettyjen näkemysten jyrkkyys sekä asian kiireellisyys lienevät vaikuttaneet. Edellä esitetyn perusteella toiseen tehtävään siirtämistä koskevaan valmistelupyyntöön ei nähdäkseni kokonaisuutena arvioiden sisälly erityisiä ongelmia suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta.” (Melander 3.9 s. 8)”

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen: “Kyseessä olevan virkamiehen siirtäminen toiseen tehtävään on oikeassa suhteessa al-Hol-asiassa tavoiteltaviin päämääriin nähden, varsinkin kun otetaan huomioon edellä selostettu velvollisuus pyrkiä aktiivisin toimenpitein turvaamaan leirillä olevien suomalaislasten edun ja oikeuksien toteutuminen lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 22 §:n mukaisesti.” (Ojanen 10.9. s. 8-9)

Valiokunnan mietinnössä todetaan:

”Vaikka päätöksenteko laajemmin al-Hol-asiassa on osittain perustunut oikeuskanslerin ratkaisuun ja päätöksenteon taustalla olevilla tavoitteilla on siten kytkentä julkiselle vallalle asetettuun perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteen täyttämiseen, sanotut seikat eivät valiokunnan mielestä oikeuta käyttämään ulkoasiainhallintolain 17 §:n mukaista toimivaltaa sellaiseen tarkoitukseen, johon se mainitun säännöksen perusteella ei ole käytettävissä.

Kuten edellä on kuvattu, asiantuntijoiden enemmistö on nimenomaan nähnyt toimivallan käytölle hyväksyttävän syyn. Tämä linkittyy keskeisesti toimintalinjan tavoitteeseen turvata mahdollisimman tehokkaasti al-Holin leirillä olevien lasten oikeuksia.

Professori Ojanen painottaa, että perustuslaki ja asiaan liittyvät kansainväliset velvoitteet tulee ottaa huomioon, hallintolain ja muiden asiassa merkityksellisten lakien tulkinnassa perustuslain 22 §:n nojalla. Nämä tulisikin huomioida niin edellä läpikäytyä suhteellisuusperiaatetta kuin tarkoitussidonnaisuuden periaatteekin arvioitaessa.

Hallinto-oikeuden professori Mäenpää: ”Esitutkintapöytäkirjaan sisältyvä informaatio vahvistaa arviotani, jonka mukaan konsulipäällikön toiseen tehtävään siirtämisen valmistelun tarkoituksena oli nimenomaan ulkoministeriön toiminnallisten tarpeiden toteuttaminen, mikä on siirtämistoimivallan yleinen tarkoitus. Siirtämisen tarkoituksena oli erityisesti varmistaa ulkoministeriön toimintakyky ja yhtenäinen toimintalinja, jotta ministeriö pystyisi riittävän tehokkaasti toteuttamaan sen toimivaltaan ja tehtäviin lain ja ihmisoikeusvelvoitteiden mukaan kuuluvat toimet al-Holin leirillä vangittuina olevien suomalaisten lasten oikeuksien ja etujen turvaamiseksi.”

”Tätä on arvioni mukaan perusteltua pitää lain mukaan hyväksyttävänä tarkoituksena siirtämistoimivallan käyttämiselle, kun otetaan huomioon myös uudesta aineistosta ilmi käyvä konsulipäällikön ilmaisema haluttomuus toteuttaa ministeriön ja viime kädessä valtioneuvoston toimintalinjaa sekä suoranainen kieltäytyminen toimimasta virkavelvollisuuksiensa perusteella konsulipalvelulain mukaisesti. Toiseen tehtävään siirtämisen valmistelu oli siten hallintolain 6 §:ssä säädetyn tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukainen toimintatapa.” (Mäenpää 24.11. s.3 )

Professori Tuomas Ojanen puolestaan lausuu: “Kyseessä olevan virkamiehen siirtäminen toiseen tehtävään on oikeassa suhteessa al-Hol-asiassa tavoiteltaviin päämääriin nähden varsinkin kun otetaan huomioon edellä selostettu velvollisuus pyrkiä aktiivisin toimenpitein turvaamaan leirillä olevien suomalaislasten edun ja oikeuksien toteutuminen lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 22 §:n mukaisesti.” (Ojanen 10.9. s. 8-9)

Moni on kysynyt, eikö nyt olisi vain kannattanut niellä koko asia?

Haaviston ministerivastuuasia on ollut laaja kokonaisuus. Esitutkinta ja siten perustuslakivaliokunnan pitkä käsittely lukuisine kuulemisineen koski ennen kaikkea sitä, oliko ministerillä hyväksyttävä syy pyytää virkakuntaa valmistelemaan konsulipäällikön siirtoa toiseen tehtävään ja oliko tämä siirto oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuihin päämääriin.

Pohjimmiltaan asiassa on kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta ja oikeusturvasta. Nämä ovat yksilön, on hän sitten ministeri tai ei, kannalta merkittävistä asioista ja oikeusvaltiossa niitä tulee aina tarkastella punnitusti oikeudellisten argumenttien valossa.

Kyse ei ole vain yhden ihmisen oikeusturvasta, vaan myös siitä, miten vastaavia asioita jatkossa käsitellään. Päätöksellä saattaa myös olla vaikutuksia ministerien toimivaltaan jatkossa vastaavissa tilanteissa.

Lopuksi

Vastalauseessa käydään tarkemmin myös niitä muita asiantuntijoiden enemmistön argumentteja läpi, joiden perusteella mielestämme olisi perusteltua katsoa, että ministerillä oli siirrolle laillinen peruste eikä se ollut suhteeton toimi.

Kuten edellä kirjoitin, asiantuntijoiden enemmistön näkemyksen mukaan toimivaltaa konsulipäällikön siirtoasiassa ei käytetty ulkoasiainhallintolain tai hallintolain vastaisesti. Siirrolle oli nimenomaan toiminnallinen tarve, joka kiinteästi liittyy ihmisoikeusvelvoitteiden toteuttamiseen.

Perustuslakivaliokunnan mietintö on kuitenkin se, joka jää asiassa voimaan. Kannatamme eduskunnan käsittelyssä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän tekemää esitystä, että ulkoministeri Pekka Haavisto ei ole kysymyksessä olevassa asiassa menetellyt virkatoimissaan perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Historian vääryydet on jo aika sovittaa

Teksti on julkaistu alunperin mielipidekirjoituksena Keskisuomalaisessa 6.12.2020.

YK:n kansainvälinen vammaisten päivä (3.12.) kiinnitti vastikään huomiota valtioiden toimiin vammaisten oikeuksien toteutumisessa.

Suomella on vielä paljon tehtävää vammaisten oikeuksien toteutumiseksi. Ihmisoikeustyö tähtää monin tavoin parempaan tulevaisuuteen.

Historiassamme on tapahtunut käsittelyä vaativia ihmisoikeusloukkauksia. Osa loukkauksista on niin vakavia, että tarvitaan sovintoprosessi, jotta tapahtunut voidaan jollain tavalla sovittaa.

Tapahtumien lakaiseminen maton alle ei ratkaise tilannetta. Historiasta on opittava ja anteeksi on pyydettävä.

Erityisesti kuurojen ja viittomakielisten yhteisössä on viime vuosina keskusteltu historian vääryyksistä. Monella on kipeitä muistoja menneisyydestä. Ne koskettavat sekä kuuroja itseään että heidän lähimmäisiään.

Suomella on valitettavan synkkä historia rotuhygieniasta. Sen nimissä tehtiin muun muassa kuurojen pakkosterilisaatioita.

Lähihistoriamme sisältää muutakin vakavaa kuurojen syrjintää, kuten pakkoabortteja, puhumaan pakottamista, avioliittokieltoja ja fyysistä väkivaltaa.

Nämä ovat paitsi ihmisoikeusrikkomuksia, myös häpeätahra Suomelle. Monet kaipaavat anteeksipyyntöä, vaikka historiaa ei voi muuttaa.

Hallituksemme onkin käynnistänyt valtiollisen sovintoprosessin kuuroihin ja viittomakieliseen yhteisöön kohdistuneista oikeudenloukkauksista.

Valtiollinen sovintoprosessi alkaa tutkimuksella, joka selvittää kuurojen oikeuksien loukkauksia 1900-luvun alusta nykypäivään asti. Tutkimuksessa selvitetään, miten oikeudenloukkaukset ovat vaikuttaneet kuurojen ja viittomakielisten yhteisön yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan sekä ylläpitää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Sovintoprosessia jatketaan tulosten ja yhteisön näkemysten pohjalta.

On todella tärkeää, että vääryydet tuodaan laajasti päivänvaloon. Suomalaisten on aika oppia tuntemaan oma historiansa – ja vähemmistöjensä historia.

On todella tärkeää, että vääryydet tuodaan laajasti päivänvaloon. Suomalaisten on aika oppia tuntemaan oma historiansa – ja vähemmistöjensä historia.

Tilanteen järkyttävyyden keskellä täytyy muistaa, että syrjinnän lopettaminen on lopulta meidän vastuullamme. Meidän on tunnistettava kipukohtamme kaikkien vammaisten oikeuksien edistämisessä ja parannettava ne.

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Bella Forsgrénista Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja

TIEDOTE 26.11.2020

Kansanedustaja Bella Forsgrén vihr. on valittu Rauhankasvatusinstituutin (RKI) puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Uuden puheenjohtajan lisäksi Rauhankasvatusinstituutilla on muitakin syitä juhlaan: RKI viettää ensi vuonna 40-vuotisjuhlavuotta. Tämän lisäksi Rauhankasvatusinstituutti valittiin syksyllä 2020 UNESCO:n viralliseksi kansalaisjärjestökumppaniksi ensimmäisenä suomalaisena kansalaisjärjestönä.

Aiemmin Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajina ovat toimineet muun muassa presidentti Tarja Halonen, Helena Kekkonen, Vappu Taipale, Satu Hassi, Thomas Wallgren, Antti Rajala ja Rilli Lappalainen. Rauhankasvatusinstituutti jäsenjärjestöineen pyysivät edustaja Forsgrénia asettumaan puheenjohtajaehdokkaaksi – ja hän tulikin sitä myöten valituksi.

“On vaikea kuvailla sanoin, kuinka suuri kunnia tämä on! Saappaat ovat varsin isot täytettäväksi, sillä RKI:n puheenjohtajina ovat aiemmin toimineet rauhankasvatuksen uranuurtajat. Toisaalta puheenjohtajuus on kunnia erityisesti siksi, että jaamme Rauhankasvatusinstituutin kanssa tismalleen samat arvot. Antirasismi, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä globaali vastuu ovat arvoja, joiden eteen teen työtä päivittäin eduskunnassa”, kiittelee Forsgrén.

Rauhankasvatusinstituutin pitkäjänteinen ja uusia toimintamalleja luova työ tukee erityisesti varhaiskasvatuksessa, oppilaitoksissa ja nuorisotyössä toimivia kasvattajia. Osa toiminnasta kohdistuu myös alan opiskelijoille tai suoraan nuorille. 

Erityisen mielissään edustaja Forsgrén on RKIn valinnasta UNESCOn kansalaisjärjestökumppaniksi: “UNESCO-yhteistyön kautta RKI:n on mahdollista tulevaisuudessa vaikuttaa entistä globaalimmin kasvatuksen ja koulutuksen sisältöihin ja toimintamalleihin. Samalla voimme jakaa laajalti tietoa suomalaisesta rauhankasvatuksesta ja koulutuksesta.”

Lisätietoja:

Bella Forsgrén,
kansanedustaja, vihr.
Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja 2021
puh. 09 432 3114

Riikka Jalonen,
Rauhankasvatusinstituutin toiminnanjohtaja
riikka.jalonen@rauhankasvatus.fi, +358 44 302 2042 

Jenni Leppänen,
Rauhankasvatusinstituutin viestintäsuunnittelija
jenni.leppanen@rauhankasvatus.fi, +358 40 145 2502

Bella Forsgrén, 2019. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Myös Suomella on peiliin katsomisen paikka

Teksti julkaistu alunperin Sisä-Suomen Lehdessä.

Erilaiset kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat aivan keskeisessä asemassa, kun teemme eduskunnassa töitä. Ne määrittelevät perustuslain lisäksi politiikkaamme.

Kaikessa päätöksenteossa tuleekin noudattaa ihmisoikeussopimuksia puoluekannasta riippumatta. Ne edustavat yhteisesti tunnustetua, vankinta arvopohjaamme.

Yksi näistä sopimuksista on YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien yleissopimus (TSS-sopimus). Näihin niin kutsuttuihin TSS-oikeuksiin kuuluvat muun muassa oikeus riittävään sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon, koulutukseen ja terveellisiin työolosuhteisiin. 

Samat oikeudet ovat hyvinvointivaltiomme perusta – ne ovatkin ihmisarvoisen elämän kannalta perustavanlaatuisia.

Suomen valtio raportoi säännöllisesti omasta toiminnastaan YK:n alaiselle TSS-oikeuksien komitealle. Myös aktiivinen kansalaisyhteiskuntamme arvioi valtion toimintaa ja välittää tiedon komitealle. Suomen tuorein raportti TSS-oikeuksista on huhtikuulta 2020. Järjestökenttä julkaisi oikeuksien toteutumisesta varjoraportin nyt syyskuussa.

Varjoraportin mukaan Suomella on yhä peiliin katsomisen paikka. Pidämme monia asioita helposti itsestäänselvyyksinä hyvinvointivaltiossa. Meillä on kuitenkin useita pitkään jatkuneita ihmisoikeusongelmia, joista Suomi on myös saanut toistuvia suosituksia. 

Komitea on jo aiemmin nostanut esiin muun muassa Suomen sosiaaliturvan tason riittämättömyyden. Lisäksi Suomea on kehotettu vahvistamaan syrjinnänvastaista lainsäädäntöä ja parantamaan työelämän tasa-arvoa. Myös terveydenhuollon resurssit sekä terveyspalvelujen saavutettavuus ovat olleet syynissä.

Lähtökohtainen ongelma näyttää olevan, ettemme aina tunnista terveyttä, toimeentuloa ja vaikkapa ikäihmisten hoivaa ihmisoikeuksiksi.

Näihin samoihin asioihin varjoraportti tarttuu edelleen. Lähtökohtainen ongelma näyttää olevan, ettemme aina tunnista terveyttä, toimeentuloa ja vaikkapa ikäihmisten hoivaa ihmisoikeuksiksi.

Toimia tarvitaan kaikilla tasoilla: Lainsäädännön parantamisen ja riittävän budjetoinnin lisäksi myös kunnissa tarvitaan lisää ihmisoikeusosaamista. Lastensuojelu on tästä hyvä esimerkki. Paikan päällä kunnissa tarvitaan riittävä ja pätevä henkilöstö oikeuksien toteutumiseksi, mutta lisäksi tarvitsemme sijaishuollon valvonnan tehostamista kansallisesti yhtenäisen ohjaus- ja valvontamallin avulla.

Korona on osaltaan eriarvoistanut ihmisten taloudellista ja sosiaalista tilannetta. Siksi hallitus onkin tarttunut toimeen entistä hanakammin: Viimeisimpänä hallitus on esittänyt 75 euron lisää kaikille toimeentulotukea saaville henkilöille loppuvuoden ajaksi. Lisäksi hallitus pienensi vastikään sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuja ja laski niiden maksukattoa.

Toisaalta tällä vaalikaudella on käynnissä useita isoja eriarvoisuutta vähentäviä rakenneuudistuksia, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sosiaaliturvan uudistukset. Näillä on iso merkitys, miten ihmisten oikeudet toteutuvat pitkällä aikavälillä.

Kaikkein keskeisintä on ymmärtää, että ihmisoikeudet turvataan arjessa. Esimerkiksi ensi kevään kuntavaalit vaikuttavat meidän kaikkien taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä koulutuksen kehitykseen.

Tehtävää riittää vielä vuosiksi. On loppujen lopuksi meidän kaikkien yhteinen asiamme, miten esimerkiksi ikäihmisten hoiva tai lasten yhdenvertainen varhaiskasvatus onnistuvat.